Solistiteos ei nykymusiikissa merkitse automaattisesti aina konserttoa tai perinteisen konsertoivia lähtökohtia. Ei varsinkaan, jos teoksessa on kaksi solistia, eikä etenkään silloin, jos solisteista toinen on naislaulaja ja toinen sellisti.
Tämä on solistinen asetelma Uljas Pulkkisin (s. 1975) uudessa teoksessa Luonnontiede (2017). Teoksen synnyn taustalla on tänä vuonna vietettävä Suomen Muusikkojen Liiton 100-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi tehdyssä tilauksessa haluttiin teos, jota voidaan soittaa mahdollisimman monessa Suomen orkesterissa ilman tarvetta lisäsoittajiin. Sen vuoksi orkesteri on pidetty maltillisen kokoisena (kaksinkertaiset puupuhaltimet, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, lyömäsoittaja ja jousisto).
Mukaan saatiin useita orkestereita, joten teoksella on ensimmäisen muutaman kuukauden aikana tiedossa peräti kahdeksan esitystä eri puolilla Suomea.
”Se on aika kiva ajatus”, Pulkkis iloitsee. ”Tulee heti monta esitystä, joissa on mukana useampia solisteja, eri kapellimestareita ja orkestereita.”
Ensimmäiseksi teoksen ehtii esittämään Jyväskylä Sinfonia 6. syyskuuta Ville Matvejeffin johdolla; solisteina ovat sopraano Tiina-Maija Koskela ja sellisti Tuomas Lehto. Sen jälkeen teos kuullaan Kotkassa, Kouvolassa, Turussa, Mikkelissä, Lappeenrannassa, Porissa ja Oulussa. Myöhemmissä esityksissä kuullaan solisteina myös sopraano Kaisa Rantaa ja sellisti Roi Ruottista. Solistit eivät kuitenkaan esiinny vain kahtena parina vaan vaihtelevat eri esityksissä, mikä lisää tulkintojen rikkautta.
Uuden teoksen nimi on Luonnontiede. Miten Pulkkis päätyi tällaiseen aiheeseen?
”Alun perin ajattelin teokseen äänisolistia, joka ei laulaisi semanttista tekstiä, mutta lopulta mukaan tuli teksti, jossa on myös semantiikkaa. Minulla on jo pitemmän aikaa ollut teoksia, joissa käsitellään samantapaista aihetta, esimerkiksi01 runoihin sävelletty laulusarja, jossa käsitellään astrofysiikan kehitystä vuosisatojen aikana. Nyt halusin lähestyä aihetta suomalaisen kansanrunouden kautta. Etsin runoja, jotka liittyvät maailman syntyyn ja ihmisen kehitykseen ja koostin niistä tekstin. Itse asiassa tekstin keräämiseen meni ihan hirveästi aikaa.”
Mikään tavallinen teksti tuloksena ei ollut.
”Mukana on erilaisia otteita runoista, joissa viitataan näihin asioihin ja jotka välillä on pilkottu vokaliiseiksi. Yleisö ei saa tekstiä käteensä eikä voi seurata, missä kohtaa tekstiä mennään. Yleisö voi silti kuulla sieltä välistä sanoja ja lauseita.”
Vaikka mukana on vokaliiseja ja äänteitä, syntyy teoksesta johdonmukaisesti rakentuva kokonaiskaarros.
”Teksti saneli muodon. Teos alkaa tuulesta ja kivestä ja etenee sitten lintuihin ja eläimiin ja lopulta ihmisiin, jolloin lauletaan tanssista. Tämä on huomattavan alleviivatusti tekstilähtöinen teos. Tilasin jopa esityksiä varten teoksessa käytettäviä lintupillejä, joita voi tarvittaessa lainata minulta.”
Pulkkis pitää laulajan ja sellon yhdistelmää todella kiinnostavana ja antoisana.
”Kahdella solistilla on paljon enemmän mahdollisuuksia erilaisiin asetelmiin kuin yhdellä. Syntyy enemmän erilaisia keskinäisiä suhteita, samoin kuin silloin, kun esimerkiksi perheeseen tulee yksi jäsen lisää. Huomasin, että teokselle asetettu 20 minuutin raja tuli nopeasti vastaan, kun piti käsitellä kahta solistia ja uusia ideoita tuli jatkuvasti mieleen. Perusasetelma on se, että on kaksi solistia ja orkesteri on säestävässä roolissa.”
Pulkkisilla on jo varhaisempaa kokemusta kahden solistin asetelmasta. Itse asiassa aivan heinäkuun lopussa kantaesitettiin Korsholman festivaalilla hänen kaksoiskonserttonsa harmonikalle ja pianolle (vasen käsi). Miten kahden solistin asetelmat eroavat toisistaan kahdessa teoksessa?
”Kaksoiskonsertossa on enemmän yhteispeliä. Soittimista saa yhden supersoittimen, kun harmonikassa ei ole voimakkaita bassoja mutta pianon vasemman käden puolella on. Tässä uudessa Luonnontiede-teoksessa solistinen asetelma vaihtelee. On tilanteita, joissa laulajan osuus on vähän kuin lied ja sello säestää, on jaksoja joissa sopraano ja sello imitoivat toisiaan ja jaksoja joissa sello taistelee sopraanon dominanssia vastaan. Naissolistilla on jo visuaalisesti tässä vahva asema, ja sello joutuu tekemään hirveästi töitä, että voittaa naissolistin. Olen päättänyt teoksen sellon sooloon, olen ajatellut, että se on tässä tilanteessa kohtuullista.”
Kimmo Korhonen