PASI LYYTIKÄISEN teos Siinto sisältää eri valaistuksilla tehtyjä osia. Kantaesitys on Seinäjoella, mutta säveltäjän oma festivaali soi tässä kuussa Kuopion seudulla.
Kun säveltäjältä tilataan uusi teos, työtä rajoittavat usein erilaiset enemmän tai vähemmän väljät reunaehdot. Teoksen esityskokoonpano ja kesto ovat näistä ilmeisimpiä, mutta usein tilaajalla on myös erilaisia teoksen sisältöön kohdistuvia toiveita.
Tämä oli tilanne myös Pasi Lyytikäisellä (s. 1975), kun hän ryhtyi kirjoittamaan Seinäjoen kaupunginorkesterin tilaamaa teosta. Kokoonpanoksi oli määritelty kymmenen soittajaa – viisi puhaltajaa ja viisi jousta – ja kestoksi jokseenkin väljästi ”laaja teos”. Mutta näiden lisäksi tilaajalla oli kaksi muutakin toivetta: teoksen haluttiin koostuvan sarjamaiseen tapaan useammasta lyhyemmästä osasta ja sen piti olla esitettävissä ilman kapellimestaria. Näin syntynyt Siinto valmistui heinäkuun lopussa 2017, ja kantaesitys on Seinäjoella 12. lokakuuta. Se on yksi peräti viidestä Lyytikäisen kantaesityksestä lokakuun aikana.
Tilaukseen sisältyneet toiveet avautuivat Lyytikäiselle sekä kiitollisina lähtökohtina että haasteina.
”Sarjamuotoinen teos sopi minulle itsellenikin. Minulla on yllättävänkin monia sarjamuotoisia teoksia, eikä tullut sellaista oloa, että olisin joutunut johonkin outoon tai vastenmieliseen maailmaan”, Lyytikäinen kertoo.
”Tässä oli samalla myös sellainen onnenkantamoinen, että minulla on pian tulossa sävellettäväksi laajempi teos, johon tulee sinfonisempaa ilmaisua. Tällainen erilaisia karaktereja sisältävä teos sopi hyvin tähän vaiheeseen. Osia on kaikkiaan kuusi, ja kestoa on vähän yli puoli tuntia. Osia voi esittää myös erikseen ja myös niiden järjestystä voi vaihtaa.”
Entä toinen tilaajan esittämä toive, teoksen esittäminen ilman kapellimestaria? Sehän ei ole mitenkään poikkeuksellista kymmenen soittajan yhtyeelle mutta asettaa toki omat vaatimuksensa.
”Itse asiassa koin sen suurempana haasteena kuin sarjamuotoisuuden. Itsekin orkesterissa soittaneena aloin pohtia, miten asiat saadaan pysymään kasassa. Mukana on kyllä taitava primas, joka pystyy tekemään paljon, mutta on myös tilanteita, joissa pitää pohtia, miten asiat tehdään, kun ei ole johtajaa. Silloin täytyi tehdä kompromissi musiikillisen idean ja sen toteuttamisen välillä, etteivät soittajat joudu harjoittelemaan loputtomiin jotain neljän tahdin pätkää.”
Olisivatko jonkinlaiset soittajalle annettavat vapaudet voineet olleet ratkaisuna?
”Suunnitelmissa oli kyllä aleatorisia jaksoja, mutta lopullisessa teoksessa niitä ei musiikillisista syistä ole.”
Mitkä asiat ilman kapellimestaria esitettävässä teoksessa ovat haastavimpia, rytmiset, soinnilliset tai esimerkiksi harmoniset seikat?
”Suurimmat ongelmat koskivat pienmuotojen toteuttamista. Siellä on soittajille maamerkkejä, joihin voi tähdätä ja joista voi hahmottaa rakennetta. Ei voi olla esimerkiksi jatkuvaa rytmistä limittymistä, koska siinä olisi isot riskit, jos esityksessä tapahtuisi jotain, jolloin olisi vaikeampi päästä takaisin kyytiin.”
Lyytikäinen korosti taannoisessa Yleisradion Kantapöytä-ohjelman puheenvuorossa musiikillisen toiminnan yhteisöllistä ihannetta. Ilman kapellimestaria toteutettava teos kytkeytyy myös tähän hänelle läheiseen asiaan, varsinkin kun hän ehti ennen sävellystyötä tutustua teoksen esittäjiin.
”Olen saanut kuulla sekä harjoituksia että konsertteja ja myös keskustellut muusikoiden kanssa, ja sillä on ollut iso vaikutus teoksen sävellysprosessiin. Olen todella iloinen, että ajatus näistä kontakteista tuli orkesterin puolelta.”
Myös muusikoiden yhteinen tulkinta korostaa esityksen yhteisöllistä ulottuvuutta. Lyytikäinen odottaa, että tulkinnassa korostuvat osien erilaiset karakterit, joita hän pyrkinyt viemään mahdollisimman kauas toisistaan.
”Erilaisten valo-metaforien kautta ajateltuna siinä on eri valaistuksilla tehtyjä osia, siitä nimi Siinto. On erilaisia kaukaisia näkymiä, osa on tummia, osa valoisia, osa suorastaan kirkkaita, osa arvoituksellisia.”
Lyytikäisen tuotannossa Siinto edustaa teostyypiltään perinteisempää konserttiteosta erotukseksi hänen joistakin kokeilevammista, teosidentiteettiä ja esitystilannetta kyseenalaistavista teoksistaan, esimerkiksi oopperakohtauksista, joita on voitu esittää vaikkapa torilla. Mutta ei Siinto silti mikään särmätön teos ole.
”On siellä yksi osa, joka on ehkä härskeintä musiikkia, jota olen milloinkaan säveltänyt”, Lyytiäinen toteaa ja hymyilee leveästi.
Kimmo Korhonen