Solistinen ilmaisu saa näkyvimmän ilmentymänsä perinteisissä konsertoissa. Mutta on muitakin, vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Niitä tutkii Sami Klemola (s. 1973) kahdessa tuoreessa, haastattelua tehtäessä vielä nimeämättömässä teoksessa, joissa kummassakin solistisuus saa uudenlaisia muotoja.
Teos banjolle ja big bandille saa kantaesityksensä 16. toukokuuta Helsingin Savoy-teatterissa; solistina on Jarmo Julkunen ja UMOa johtaa Kirmo Lintinen. Kyseessä on lounaskonsertti, johon on vapaa pääsy. Teos foley-artistille ja kamariorkesterille puolestaan kantaesitetään 30. kesäkuuta Avantin Suvisoitossa Porvoon Taidetehtaalla; foley-artistina on Heikki Kossi, Avantia johtaa John Storgårds.
Miten teos banjolle ja big bandille sai alkunsa?
”Tämä on kieltämättä aika erikoinen kokoonpano, yllätyin tästä vähän itsekin”, Klemola naurahtaa.
”Jarmo Julkunen, joka soittaa monipuolisesti vaikka mitä kielisoittimia, oli kantaesittämässä muutama vuosi sitten yhtä teostani Tampere Biennalessa. Silloin tuli puhetta, että voisin tehdä teoksen jollekin erikoisemmalle soittimelle. Banjo alkoi sitten tuntua kiinnostavalta, koska minulla on siihen vähän ristiriitainen suhde. Se on ollut hyvä, haastava lähtökohta, eikä ole pelkoa, että lähtisi perinteisille linjoille, koska solististen banjoteosten traditiota ei ole.”
Kyseessä on laaja, parikymmenminuuttinen teos. Seurakseen banjo saa big bandin, jossa on perinteiseen tapaan rytmiryhmäkin mukana. Banjo on kuitenkin valokeilassa ja melkein koko ajan äänessä.
”Banjoa käytetään tässä enemmän äänilähteenä kuin perinteisenä soittimena. Se on vahvistettu ja usein vahvasti efektoitu. Toki banjon perinteinen soittotekniikka otetaan huomioon ja sitä hyödynnetään, mutta sitäkin etäännytetään esimerkiksi preparoimalla. Banjo on myös hyvin virtuoosinen soitin, ja mukana on myös improvisointia, koska Jarmo on hyvä siinä.”
Vielä epätavallisempi solistinen asetelma on teoksessa foley-artistille ja kamariorkesterille. Foley-äänet ovat elokuviin jälkituotannossa lisättäviä ääniä (esim. askelia, auton ääniä, puiden suhinaa, koneiden kolinoita jne.), joilla elävöitetään ja täydennetään kuvailmaisua. Heikki Kossi on alan johtava suomalainen tekijä, joka tekee työtään myös kansainvälisille toimijoille.
Klemola kertoo kiinnostuneensa foley-artistin käytöstä, koska tällä on käytössään täysin rajaton ääniarsenaali. Lisäksi häntä on kiinnostanut äänitaide, johon foley-artistin käyttö luo kytköksiä. Ajatus yhteistyöstä Heikki Kossin kanssa on ollut vireillä jo pitempään, mutta on käytännön syistä voinut toteutua vasta nyt.
”Olemme pitäneet Heikin kanssa tätä teosta varten useita sessioita, ja tietty tarinallisuus on noussut esiin. Olemme miettineet tarinanomaisia, elokuvallisia tilanteita, joiden välissä voi olla abstraktimpia jaksoja. Emme kirjoita mitään tiettyä tarinaa taustaksi, mutta tietyt kohtaukset ja äänimaisemat tuovat varmasti yleisölle mieleen tietynlaisia assosiaatioita, ja kuulijat voivat rakentaa tarinan mielessään haluamallaan tavalla.”
Tarinanomaisuutta lisäävät vanhoista elokuvista lainatut tekstipätkät, joita Klemola on löytänyt pääasiassa 1950-luvun B-elokuvista.
”Ne ovat ehtymätön lähde tällaisille surrealistisille tekstisitaateille, niissä on harvoin mitään järkeä.”
Pääroolissa on kuitenkin foley-artisti monenlaisine äänimaailmoineen.
”Heikki tekee foley-äänet livenä konserttitilanteessa. Mukana onkin vahva visuaalinen elementti, kun hän tuo mukanaan valtavan kioskillisen tavaraa, josta hän tuottaa ääniä. Kaikki pitää mikittää, ja voi olla, että esityksessä on mukana myös apulainen puomin kanssa ottamassa ääniä talteen ja vahvistettaviksi.”
Myös foley-artistin ja kamariorkesterin suhde on moniulotteinen.
”Olen etsinyt kamariorkesteristakin erilaisia äänimaailmoja, joita voisi käyttää foleyn tavoin. Jos esimerkiksi tarinan tilanteessa on sadetta, voi jousisoittimista saada aikaan sadetta muistuttavaa rapinaa. Joskus soittimia taas käytetään aivan perinteisellä tavalla. Lisäksi foleyn ja orkesterin roolit voivat myös vaihtua keskenään. Joskus foleyn osuus on merkitty tarkasti ja orkesteri on vapaampi, joskus taas on toisinpäin.”
Kimmo Korhonen