RONDO-LEHTI YLEn klassiset Kulttuuria ja musiikkia Yle Teemalla helmikuussa

Kulttuuria ja musiikkia Yle Teemalla helmikuussa

Kaikki mainitut ohjelmat jäävät Yle Areenaan.

Torstai 2.2. Yle Teema klo 21.00 Godard, vain elokuvaa

Jean-Luc Godard on yhtä kuin elokuva – hän on tämän taidemuodon perikuva. Hiljattain edesmennyt Godard ohjasi 140 elokuvaa uransa aikana ja on yhtä inhottu kuin palvottukin. Hän on julkinen merkkihenkilö ja samalla salaisuuksien ympäröimä mies. Cyril Leuthyn dokumentti on johdatus Godardia ympäröivän kliseisen myytin taakse. (Godard, seul le cinéma, Ranska 2022)

Sunnuntai 5.2. Yle Teema klo 15.30 Innocence

Kaija Saariahon jo laajalti mestariteokseksi tunnustettu ooppera nähdään nyt kantaesitysversiona vuoden 2021 Aix-en-Provencen oopperafestivaaleilta. Hääjuhlan keskellä sulhasen perheen 10 vuoden takaiseen kouluampumiseen liittyvä synkkä tarina alkaa paljastua. Libretto Sofi Oksanen ja Aleksi Barrière. Yhdeksää kieltä sisältävän teoksen rooleissa laulavat mm. Magdalena Kožená, Sandrine Piau, Tuomas Pursio, Lilian Farahani, Markus Nykänen ja Vilma Jää. Lontoon sinfoniaorkesteria ja Viron filharmonista kamarikuoroa johtaa Susanna Mälkki. Ohjaus Simon Stone.

Torstai 9. ja 16.2. Yle Teema klo 21.00 Elokuvan tarina – uusi sukupolvi

Elokuvantekijä Mark Cousins päivittää aiemman klassikoksi muodostuneen sarjansa, tarkastellen viime vuosikymmenen vaikutusvaltaisimpia elokuvia alkaen vuodesta 2010 aina vuoteen 2021 ja pandemian päiviin. Kaksiosaisessa dokumentissa Cousins kertoo kunnianhimoista ja toiveikasta tarinaa elokuvallisista innovaatioista eri puolilta maailmaa, löytäen uusia tapoja nähdä ja olla, monivivahteisella ja runsaalla digitaalisella aikakaudellamme. (The Story of Film: A New Generation, Iso-Britannia 2021)

Sunnuntai 12.2. Yle Teema klo 16.00 Kiehtova Arvo Pärt

Virolaisen Arvo Pärtin harmoninen, hengellinen ja minimalistinen tyyli vetoaa moniin. Pärt kommunikoi mieluummin musiikin kuin sanojen kautta osoittaen suurta herkkyyttä ja myös lämmintä huumorintajua ohjatessaan musiikkinsa esittäjiä. Tässä dokumentissa Pärt työskentelee hollantilaisen Cello Octet Amsterdamin kanssa. Pärtin maailma leviää laajalle: häntä luonnehtivat mm. kapellimestarit Tõnu Kaljuste ja Daniel Reuss, viulisti Candida Thompson, koreografi Jiri Kylian, elokuvaohjaaja Alain Gomis ja elektronisen musiikin säveltäjä Kara-Lis Coverdale Kanadasta. (Uusinta)

Sunnuntai 19.2. Yle Teema klo 13.15 CircOpera 2.0

Tervetuloa nykysirkuksen ja oopperan maailmaan! Sirkustaitelijoiden esitykset yhdistettynä täysimittaiseen orkesteriin ja laulajiin saavat haukkomaan henkeä, lumoavat taituruudellaan ja tuovat valoa pimeisiin iltoihin! Näyttävässä esityksessä on myös oopperamaailman ensimmäinen virtuaalinen artisti, avatar. Orkesteria johtaa Nick Davies ja kuulemme klassikkoja, kuten mm. Straussin Also sprach Zarathustra, Vivaldin Kesän 3. osa, Verdin Requiemin Dies irae sekä Prokofjevin Romeo ja Julia -balettisarjasta Montaguet ja Capuletit. Ohjaus Jere Erkkilä. Kuvattu Kansallisoopperassa 20.12.2022.

Sunnuntai 19.2. Yle Teema klo 16.25 Veljo Tormis, myrskyssä ja tuulessa

Veljo Tormis (1930–2017) oli 1900-luvun merkittävimpiä virolaisia säveltäjiä. Hän sävelsi mm. yli 500 kuorolaulua, joista monet pohjautuvat virolaisiin ja muihin suomalais-ugrilaisiin kansansävelmiin ja -runoihin. Erle Veberin ohjaamassa, Tormisin kotiseudulla Suomenlahden etelärannalla Kuusalussa kuvatussa henkilökuvassa kerrotaan, kuinka kanttorin pojasta tuli suuri säveltäjä. Asiantuntijoina ovat mm. Tormisin vaimo, teatteritaiteen tutkija Lea Tormis sekä kapellimestari Tõnu Kaljuste, musiikkitieteilijä Tiia Järg ja nuori säveltäjä Rasmus Puur. 

Torstai 23.2. Yle Teema klo 21.00 Mua kuuluukin lyödä

Jos mielivaltaisella koulukiusaamisella ei ole mitään syytä, voiko sen syyksi löytää muuta kuin kiusatun itsensä? Voiko siitä toipua? Tässä dokumentissa seurataan Valtteri Raekallion Elämän koulu -tanssiesityksen valmistamista ja käsitellään jälkiä, joita koulukiusattu kantaa pitkälle aikuisuuteen. Lukiolaisille, balettiopiskelijoille ja ammattitanssijoille tehty esitys pohjautui Antti Röngän romaaniin Jalat ilmassa. Kiusaaminen voi musertaa itsetunnon, mutta nähdyksi tulemisen kautta voi löytää tien kohti selviytymistä. O: Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio. (Suomi 2022) (Uusinta)

Lauantai 25.2. Yle Teema klo 22.50 Äänenmurroskuoro

Kun Tukholman poikakuoron äänet alkavat madaltua, kuoron toivotaan jatkavan laulamista. Poikuuden ja alkavan miehuuden välillä olevat nuoret miehet puhuvat toiveistaan, peloistaan ja rakkaudestaan musiikkiin. O: Ina Holmqvist ja Martina Carlstedt. (Uusinta)

Sunnuntai 26.2. Yle Teema klo 15.00 Schubertin talvinen matka Alpeilla

Franz Schubert sävelsi lähes 200 vuotta sitten laulusarjan Winterreise. Se kertoo yksinäisen tuskaisen vaeltajamiehen ajatonta tarinaa. Saksalais-brittiläinen baritoni Benjamin Appl ja Etelä-Afrikassa syntynyt pianisti James Baillieu vievät nyt tälle matkalle ainutlaatuisiin lumimaisemiin. Keskuspaikkana on Sveitsin alpeilla Julier-solassa vuonna 2017 tilapäiseksi 250 hengen teatteriksi puusta ja lasista rakennettu 30 metriä korkea torni.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version