Suomalaisen Oopperan monivuotinen baritonitähti ja johtaja, Sibelius-Akatemian yksinlaulun professori ja johtaja Oiva Soini kirjoitti 1935 Jean Sibeliuksen 70-vuotisjuhlien yhteydessä: ”Sibeliuksen lauluilla ei saavuteta helppoja voittoja, sillä useimmat niistä edellyttävät sangen pitkälle kehittynyttä äänellistä ja teknillistä valmiutta sekä ennen kaikkea herkkää eläytymiskykyä ja rikasvivahteista esitystaitoa.”
”Ne eivät läheskään kaikki valloita heti ensi kuulemalta, melodia voi ensi kuulemalta tuntua oudolta ja karulta, niihin syventyminen vaati aikaa, mutta ne eivät koskaan jätä kuulijaa välinpitämättömäksi ja voittavat enemmän ja enemmän uudelleen kuultuna. Niiden kulumaton kauneus, joka toisissa lauluissa on mitä herkimmän runollisen tunteen sanelema, toisissa taas huipentuu monumentaaliseen voimaan, vangitsee esittävän taiteilijan ikuisesti omakseen.”
Soini edusti itse toisen tai kolmannen polven Sibelius-laulajia, kuten Aulikki Rautawaara, josta voisi hyvin vetää linjaa Karita Mattilaan ja hänen aristokraattisen viileisiin tulkintoihinsa. Soile Isokosken Sibelius-tulkinnat voisivat puolestaan periytyä aina monia lauluja kantaesittäneen Ida Ekmanin henkilökohtaisesta latauksesta.
Monet baritonit ovat jatkaneet Abraham Ojanperän, Eino Rautavaaran ja Oiva Soinin työtä Sibeliuksen tulkkeina. Tom Krause on elämänsä vedossa näissä nuoruuden äänityksissään pianisti Pentti Koskimiehen kanssa. Jorma Hynnisen Sibelius-tulkinnat ovat vuosikymmenien varrella kasvaneet jo eräänlaisiksi kiveen hakatuiksi totuuksiksi, joka suuressa draamassakin tuo tekstin kirkkaasti esiin.
Antti Häyrynen
