Ei ole mikään vääryys, että Aino Sibeliuksen roolista ja valtavasta velvollisuudentunnosta puhutaan etenkin tänä vuonna. Meidän Festivaali 2015 tekee nyky-Suomessa eksoottiselta tuntuvasta naisesta suursankarittaren. Kiehtovassa ohjelmassa keskiviikko pisti tapahtuman teeman feromonietäisyydelle.
Näyttelijä Mirjami Heikkisen ja viola da gamban soittaja Mikko Perkolan musiikillinen rakkausdialogi oli pohjavireeltään rauhallinen avaus Tuusulan taistelukoulun liikuntasaliin tehdylle Ainola Alive -esitystilalle. L. Onervan runojen sekä Ainon ja Jannen kirjeenvaihdosta koostettu esitys pistäytyi kuitenkin monissa puolisona olemisen tunnelmissa. Sibelius-juhlavuodesta tuttua viinin jumalten höyryä, ”keinotekoisen inspirazioonin” varjoa ja Ainon huolta tuli tietenkin olla realistisessa annoskoossa. Nyt eroottinen rakkaus villiin ”pojuun” ja naisena vapautuminen tarjosivat eniten ajateltavaa. Vanhojen perhearvojen kritiikki Onervalta ehti kuitenkin lähinnä vilahtaa puutarhurisuuruuden päivälistalla.
Esiintyjien vakaudesta ja yhteydestä muodostui lämpöä tartuttava yleistunnelma. Perkolalla on lauluäänessään merkittävän hyvä sävy, ja vastaavasti selkeän nuori lausuntaääni teki Ainon kirjoituksiin syventävän terän. Taitavana äänenkäyttäjänä Heikkinen toteutti Ainon katkerammat osuudet ilman turhaa ilmiselvyyttä. Gambasta lähti asiallinen biitti, jonka päälle Heikkinen räppäsi sähäkästi.
Kaarevalla projisointipinnalla ympäröity esitystila otti vieläkin enemmän syliinsä Hauschkan, Samuli Kosmisen ja Pekka Kuusiston improvisaatioteoksessa. Sekä tuttua että pojua oli mukana: Ainola-talosta kuvatut videot kuljettivat molempien kokoonpanojen kohdalla, ja trio käytti Sibeliuksen kamarimusiikin teemoja hyödykseen. Kuulin festivaalin taiteellisen johtajan Kuusiston sanovan konsertin jälkeen, että suuntaviivat olivat vain viritys-a:sta lähteminen ja runsas teemojen poiminta.
Lopputulos oli elektronista melankoliaa, polyrytmin soutamista ja yleistä eheyttä tekemisessä. Work in progress -saatteella nimetty tuokio oli viittaus syksyllä Hämeenlinnan Verkatehtaalla esitettävään näyttämöteokseen Swan of Tuonela. Enemmän sävelletyltä mutta samaa sämpläystä jatkavalta esitykseltä voi odottaa nyt äänen ja soinnin osalta paljon. Tuolloin triossa on Kuusiston sijaan normaalina jäsenenä sellisti Jeffrey Zeigler.
Ainoa juhlivassa sähkösaunassa torstain huippukäsityöläinen oli kolmen ällistyttävän tutkimusmatkailijan rinnalla myös äänisuunnittelija Teemu Korpipää. Eri taajuuksilla oli syynsä kuulua sieltä mistä ne kuuluivat. Esimerkkinä käy se, miten Kosminen ei ainoastaan valikoinut symbaalia ja siihen sopivaa nuijaa korvallaan; tarvittiin Korpipään oiva ymmärrys pellille varatusta taajuuskaistasta.
Sähköinen joutsen liiteli enimmäkseen isolla äänilihaksella, jossa toden totta soittajilla oli tilaa. Hauschkan vahva pianisti-identiteetti sopi myös Sibeliuksen kamarimusiikin tökkimiseen. Mitä tapahtuisi, jos ehtoja ja sopimuksia olisi enemmän? On helppo kuvitella vastaavalle konsertille syttyviä yleisöjä kaikkialle, missä soinnin kuuntelemista vaalitaan.
Meidän Festivaali 2015 / Ainola Alive I / 29.7.
- Mirjami Heikkinen, lausunta
- Mikko Perkola, viola da gamba ja laulu
- Hauschka, preparoitu piano ja elektroniikka
- Samuli Kosminen, lyömäsoittimet ja elektroniikka
- Pekka Kuusisto, viulu ja elektroniikka
Tatu Tamminen
