Arvio: Meidän Festivaali on tietoisesti vaiheessa

Gambisti Mikko Perkolan ja saksofonisti Jukka Perkon tehosekoittimessa surrasi aineksia englantilaisista luuttulauluista Suomi-Tangoon. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali
Gambisti Mikko Perkolan ja saksofonisti Jukka Perkon uneksivassa tehosekoittimessa surrasi aineksia englantilaisista luuttulauluista Suomi-Tangoon. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Meidän Festivaali otti tietoisen riskin asettaessaan Pekka Kuusiston johdolla tämän kesän teemakseen monimerkityksellisen ”Vaiheessa”. Festivaaliviikon rungon muodostavat taiteilijavieraiden luomat vaihekokonaisuudet, jotka on paloiteltu ympäri konserttitarjontaa ”jatkuu ensi numerossa” -tyyliin. Konsepti on ongelmallinen. Jo annostelu turhauttaa: mieluummin kuulisi koko paketin kerralla. Lisäksi näissä kokonaisuuksissa vaihe-teemaa on tulkittu lähes yksinomaan historiallisina kertomuksina: on nykyjongleerauksen, jousikvartetin ja moniäänisen kitaran historiallisia vaiheita. Meidän Festivaalin mittapuulla tällaiset sivistävät repertuaariretket tuntuvat vähän arkisilta. Vaihe-ajatuksen rikkaammat assosiaatiot – keskeneräisyys, avoimuus, liike, hetket, sävellysmuodot – välittyvät nyt pikemminkin varsinaisen teeman ja vaiheisiin jaettujen settien ulkopuolella, ja siellä Meidän Festivaali tarjoaa tuttua laatuaan: monitaidetta, improvisaatiota, puhetta, lajien sekoittumista, yllättäviä tekijöitä.

Epätasaisuus on uudenlaisen suunnittelutekniikan hinta. Tällaista uskallusta Meidän Festivaalilta toisaalta kuuluukin odottaa. ”] Rikkonaisen tuntuisissa festivaalipäivissä piilee kiehtovia vaiheita. Tällainen oli saksofonisti Jukka Perkon ja gambisti Mikko Perkolan show, jonka ensimmäinen osavaihe kuultiin maanantaina Ainolassa. Otsikkona oli ”Barokin ja bebopin törmäyttäminen”, mutta ennenkin yhdessä työskennelleet miehet olivat musisointinsa vaiheissa edenneet lähtökohdan tuolle puolen. Törmäyskurssille, tai pikemminkin rakkaudella ravisteltuun tehosekoittimeen, päätyi koko joukko muusikoille läheisiä aineksia englantilaisista luuttulauluista Suomi-Tangoon ja Eppu Normaalista My Funny Valentineen. Yhdessä syntyneet kappaleet olivat unelmoivia prosesseja, joissa Perkon ja Perkolan mielikuvitukset yhdistyivät elektroniikan toimiessa sidosaineena. Perkon meditatiivisesti hengittävä saksofonismi sai seurakseen Perkolan muusikkouden, jolle gamba ei ole enää vähään aikaan ollut vanhan musiikin instrumentti vaan puhdas väline esitystaiteeseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun, omaan musiikkiin, yhteistyöhön. Vanhasta gambarepertuaarista kumpuavat soittotekniikat, kuten näppäilykuviot ja laajat soinnut, niiden laajentaminen elektroniikalla ja tekstilähtöinen laulu ovat ainutlaatuinen ajaton kokonaisuus. Hiljaisena pidetystä gambasta on mahdollista rouhia todella heviä sointia, vahvistuksesta riippumatta. Parhaita hetkiä olivat kuitenkin kaikkein intiimeimmät improvisaatiot, joille Ainolan olohuone oli herkkä ympäristö.

Monipuolinen muusikko Milla Viljamaa esitteli idolinsa, harmoonipelimanni Kaisu Förstin soittoa. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali
Monipuolinen muusikko Milla Viljamaa esitteli idolinsa, harmoonipelimanni Kaisu Förstin soittoa. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Sibeliusten musiikkihuoneen tunnelma loi nautittavat puitteet myös paljon yhdessä työskentelevien Malin Bromanin ja Simon Crawford-Phillipsin kamarimusisoinnille. Tässä oli konsertin erityinen potku: kun Perkolan gamba matkasi kaukana totutulta reviiriltään, Broman tarttui alttoviulullan Bachin gambasonaattiin nro 3. Syntyi roolileikki, joka solmi tapahtumia yhteen. Pianisti Crawford-Phillips soitti Ainolan flyygeliä, jonka koneisto on vastikään uusittu – pitkäikäiset soittimet elävät vaiheesta toiseen. Bach toimii tunnetusti millä tahansa soittimella, eivätkä gambasonaatin alkuperäiset karaktäärit nytkään muuttuneet, vain sommitelman viivojen suunnat. Lineaarisuus ja pääpisteet korostuivat.

Moninaisuudessaan ja salonkihengessään tapahtuma muistutti vanhan ajan soiréeta. Milla Viljamaa saapui soittamaan harmoonia esitellen mestaripelimanni Kaisu Förstin vaiheita: Försti alkoi ensimmäisenä käyttää harmoonia solistisena pelimannisoittimena. Viljamaan riemastuttavassa musisoinnissa harmoonin luonne ja Förstin temperamentti tulivat esiin: perkussiivisuus, haitarista sovelletut otteet, vaihtelevat kosketustavat. Konsertin kokonaisuudessa harmooniesitys sottiiseineen ja marsseineen oli kuitenkin irrallinen makupala, joka jäi yksiulotteiseksi. Olisin kernaasti kuullut Förstin ohjelmistoa rinnastettuna monipuolisen Viljamaan omaan musiikkiin tai yhteispeliä muiden muusikoiden kanssa.

Auli Särkiö

Meidän Festivaali: Ainola 25.7. klo 17

Malin Broman, alttoviulu
Simon Crawford-Phillips, piano

Milla Viljamaa, harmooni

Jukka Perko, saksofonit
Mikko Perkola, viola da gamba ja laulu

Meidän Festivaali jatkuu 30.7. asti.

Edellinen artikkeliArvio: Huikea kaveri-consort eli kuuntelusta
Seuraava artikkeliHirtehisen teatterin henkeen