Olivier Messiaenin Turangalîla-sinfonia jos mikä ansaitsee tulla kutsutuksi suureksi teokseksi: laajaa orkesterikoneistoa edellyttävänä puolitoistatuntisena järkäleenä se on toki suuri jo mittasuhteiltaan, mutta ennen kaikkea sen maailmaasyleilevässä sanomassa ja räjähtävässä musiikillisessa energiassa on suuruutta, johon harva teos yltää.
Susanna Mälkki on tuonut Helsingin kaupunginorkesterin kevääseen kaksi erityisen suurta teosta, jotka hän itse johtaa. Turangalîlan lisäksi toukokuussa kuullaan Mahlerin toinen sinfonia. On hyvä, että molemmat saavat yhden väliajattoman konsertin kokonaan itselleen.
Viime aikoina Mälkki on säteillyt HKO:n edessä musiikillista lämpöä ja mitä ilmeisintä rakkautta musiikkia kohtaan. Turangalîla on suuri rakkauslaulu, ylistys kosmiselle, inhimilliselle, jumalalliselle ja lihalliselle rakkaudelle, ja Mälkki oli vapautuneimmillaan tämän universaalin ilon kanavoijana. Turangalîlaa kannatteli väsymätön voimantäyteisyys, jossa pilarimaiset soinnut, lepattelevat eleet ja ilakoiden tanssivat kuviot vyöryivät eteenpäin muhkeina ja vastaansanomattomina, mutta vailla kulmikkuutta tai aggressiota.
Messiaen liittää Turangalîlassa (1946–48) yhteen toisiaan täydentäviä vastakohtia: äärimmäinen ilo soi jyrisevässä voimassa, maallinen ja ylimaallinen sulautuvat yhteen, rakkaus ja kuolema ruokkivat toisiaan. ”] Länsimainen pyhyys kohtaa itämaisen mystiikan: sana ”turangalîla” on sanskriittia ja viittaa rakkauslauluun, ajan kulumiseen, elämään ja kuolemaan. Sinfonian innoittajiin kuuluu myös Tristanin ja Isolden tarina, mutta ilman minkäänlaista synkkyyttä tai neuroottisuutta. Turangalîla tuntuu sijoittuvan sellaiselle tietoisuuden tasolle, jolla ei ole syyllisyyttä tai pahuutta. Messiaenin visio maailmankaikkeuteen yhtyvästä ihmisestä on hengästyttävä.
Inhimillinen, pakahduttavan tunteikas ja suoraa eroottisuutta uhkuva rakkaus ryskyy orkesterissa moniraajaisena tanssina, jonka Helsingin kaupunginorkesteri piti rasvatussa liikkeessä. Radion sinfoniaorkesterin pari vuotta sitten ilmestyneellä Turangalîla-levyllä korostuu vimmainen, tiheä rytmikudelma, mutta Mälkki ei niinkään uppoutunut läpivalaisemaan rytmejä, vaan ratsasti romanttisella vuolaudella ja lihaksikkuudella. Näin orkesterikudelma pysyi muhkeana pakottomalla tavalla, ja HKO:n taitaman sointivirran avulla estottoman melodiset purkaukset rakennettiin huumaaviksi.
Inhimillinen rakkaus tiivistyy piano-osuudessa, jonka Roger Muraro soitti jäntevästi leiskuten. Messiaenia paljon kiehtonut sähkösoitin ondes Martenot on puolestaan eräänlainen jumalallinen ääni. Turangalîla-ekspertti Valérie Hartmann-Claverien käsissä sen taivaallinen laulu viitoitti orkesterille tietä pitkissä melodialinjoissa.
Turangalîlassa taivaisiin kurkottava rakkauden ilo kulkee rinta rinnan varjoisten, syvällä hiiviskelevien äänten kanssa. Nämä jyskyttävän orkesterimassan jälkeen minimiin viedyt vaiheet tiivistyvät kymmenosaisen teoksen kolmessa ”Turangalîla”-nimisessä osassa, joissa lyömäsoitinpatteristo kihisee ja rapisee kuin tiimalasissa valuva hiekka. Näissä osissa elämän katoavaisuus astuu esiin, mutta niiden tummuus ei ole uhkaavuutta. Sisäsuuntautunut on myös sinfonian hitaana osana toimiva ”Rakkauden unen puutarha”, jonka herkkyyden Mälkki muotoili elegantisti.
Mälkki piti teoksen polttelevassa kasvusuunnassa matkalla kohti suuria sisäisiä totuuksia. Messiaen on häpeilemättömästi täyttänyt Turangalîlan suurikokoisten teema-aiheiden hypnoottisella toistolla ja hallitsee kokonaisuuden vastaansanomattomalla tavalla. HKO:n esityksessä oli koko ajan suunnan tuntu, jossa toistuvat elementit keräsivät mukaansa aina uutta painoa.
Auli Särkiö
Musiikkitalo 22.3. klo 19
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Susanna Mälkki
Roger Muraro, piano
Valérie Hartmann-Claverie, ondes Martenot
Messiaen
Istumapaikka: M-katsomo permannon sivulla
Konsertti soitetaan Musiikkitalossa uudestaan tänään to 23.3. klo 19 ja se on kuunneltavissa ja katseltavissa osoitteessa www.helsinkikanava.fi
