Sibafest-tapahtuman kohokohtia oli Reichin Music for 18 Musicians -teoksen esitys. Elokuvateemaa jännittävästi luotasi kokeellista elokuvaa ja improvisaatiota yhdistänyt konsertti. Sibafest jatkuu lauantaihin saakka.
Sibafest avaa kahden vuoden välein Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ovet ja ikkunat paljastaen uusia kulmia talon toiminnasta ja päästäen opiskelijat vauhtiin. Tämän vuoden festivaalia ryyditti elokuva. Elokuvamusiikkia kuultiin useammassakin konsertissa, kun taas musiikkiteknologian opiskelijoiden esityksessä valkokankaan näkymät ja musiikki pääsivät yhdistymään.
Tavanomaisesta kinokonsertista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä ilta koostui kattauksesta uusinta suomalaista videotaidetta sekä kokeellista elokuvaa, ja elokuvasaliksi muuntuneen Musiikkitalon Black Boxin ”montusta” nousi elektroakustisia improvisaatioita, jotka loivat videoteoksiin ainutkertaisen ääniraidan. Vuoropuhelu tulkitsi kuvan ja äänen monimuotoista suhdetta.
Illan aikana videotaiteen ja elokuvan, musiikin ja äänitaiteen rajat ja rajattomuus nousivat toistuvasti esiin. Perinteisimmin elokuvaksi miellettävä teos, Heurekan uusimmasta planetaarioelokuvastakin vastanneiden Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen surrealistinen hyönteistanssi Erään hyönteisen tuho (2010) sai seuraukseen myös musiikillisesti melodisimman ääniraidan draaman kaarineen. Musiikillisissa raaka-aineissa kuuluivat lähikuvattujen hyönteisten hauraat muodot. Käsitteellisiä videoteoksia, kuten Sini Pelkin liikkuvan ja pysäytetyn rajauksen suhdetta tutkivaa Embarcationia (2012) käsiteltiin taas äänitaiteen keinovaroin, äänimaisemin ja -tutkielmin.
Live-elektroniikasta opiskelijat ottivat kaiken irti, mitä oli upea seurata. ”] Juuri improvisaatiossa elektroniikka soittimena pääsee oikeuksiinsa. Monipuolisen elektroniikan lisäksi ääntä tuotettiin mm. avainviululla, trumpetilla ja pianolla. Työryhmän ohjaajana toimi hiljattain musiikkiteknologian soveltavan musiikin lehtoriksi valittu Päivi Takala, joka on mm. säveltänyt elokuvamusiikkia ja ohjannut dokumentteja.
Seitsemän elokuvateoksen äänitulkinnat avasivat case study -tyyppisiä tilanteita äänen erilaisista olomuodoista kuvan pinnalla. Visuaaliset piirteet, kuten värit, rytmit ja tunnelmat, voidaan äänellistää erilaisiksi soinneiksi, tekstuureiksi sekä säveltason ja hälyn suhteiksi. Esimerkiksi Pink Twins -työparin Parametronomiconin (2012) säestys rakentui visuaalista psykedeelisyyttä toisintavan motorisuuden varaan. Mutta silloinkin, kun musiikki näennäisesti seuraa kuvaa, se tuo siihen oman, tulkitun merkitystasonsa.
***
Sibafest tarjosi myös huippuvieraita ja ainutlaatuisia esityksiä. Merkkitapaus oli opiskelijavoimin esitetty Steve Reich -klassikko Music for 18 Musicians, jonka ohjaajana toimi Steve Reich and Musicians -yhtyeen alkuperäisjäsen Russell Hartenberger. 80-vuotisjuhlaansa viettävän, Helsingin juhlaviikoillakin viimeksi näkyvässä roolissa olleen minimalistisäveltäjän tuotannossa Music for 18 Musicians (1976) on käännekohta. Neljän pianon, kolmen marimban, kahden ksylofonin, kahden (basso)klarinetin, viulun, sellon ja neljän naislaulajan kokoonpano loi ennenkokemattoman äänimaiseman. Yhtyeen sisällä käy kuhina, kun lyömäsoittajat vaihtavat soittimia ja muusikot antavat toisilleen merkinantoja. Teos on yhteismusisoinnin voimannäyte, kun muusikot seilaavat läpi sykkivien ja sahaavien sointikenttien ilman kapellimestarin tukea.
Kuulijalle Reichin musiikki on puhdas energiakylpy. Esittäjille toisteiset rytmijonot ovat todellinen ponnistus, joka vaatii äärimmäistä keskittymistä ja vankkaa fyysistä kestävyyttä. Sibafestin esittäjäjoukko selviytyi haasteesta vaikuttavasti. Nautinto välittyi: tätä musiikkia ei ihan joka päivä saa esittää. Pulseeraavista rytmipinnoista nousevat paisutukset, hiipumiset ja kerroksellisuudet yhtye herätti eloon väkevällä tavalla, ja melodiafragmenttien artikulaatiossa oli säihkettä. Runsaan tunnin mittaisen teoksen loppupuolella maitohapot jo selvästi jylläsivät jäsenissä, ja marimbojen uuttera syke vei joukkoa eteenpäin. Täpötäyden Sonore-salin yleisö eli mukana intensiteetillä. Urheilujuhlan tuntu!
Tavallista voimakkaamman vahvistuksen myötä Sonoren pienehköön tilaan syntyi väkevä, klubimainen äänimaailma. Aivan tasapainossa ei vahvistus ollut: esimerkiksi ksyolofonit jäivät akustiseen paitsioon, kun taas lauluäänet dominoivat paikoin häiritsevästikin. Enimmäkseen laulustemmojen korostaminen kuitenkin toi teokseen raikasta täyteläisyyttä ja polyfonian tuntua, etenkin kun laulajien äänellinen kvaliteetti oli ihanteellinen yhdistelmä soittimiin sulautumista ja letkeää vokaalisuutta.
Auli Särkiö
Sibafestin konsertit 31.1. ja 3.2. klo 19.30., Musiikkitalo
