Defunensemblen tuore julkaisu define function on muhkea tuplalevyllinen kansainvälistä ja kotimaista elektroakustista nykymusiikkia ja kattava kierros yhtyeen omimpaan ohjelmistoon. Eilinen levyjulkistamiskonsertti ei kuitenkaan esitellyt levyn sisältöä vaan juhlisti tapausta kahdella klassikolla: Kimmo Kuokkalan (s. 1973) teos O (2011) on muodostunut yhtyeen bravuuriksi maailmalla, kun taas Philip Glassin minimalismihitti Music in Fifths, joka ei sinällään kuulu yhtyeen perusruokavalioon, soi nyt defunensemblen näköisenä ja kuuloisena tulkintana.
Hypnoottinen, minimalistinen estetiikka sitoi konserttia, jota yleisö seurasi intiimissä piirissä yhtyettä ympäröiden. Kuokkalan nykyaikainen, suomalainen minimalismi ankkuroitui vahvasti luontokokemukseen: luonnon staattisuus, välinpitämättömyys, rikkaus ja elinvoima heijastuivat sen soivassa materiaalissa, ja rakennetta inspiroi otsikossa näkyvä kehämäisyys, ikuinen kiertokulku. Joskus se toi mieleen vuodenajat, joskus taas psykoanalyyttisen yksilökehityksen. Harpun (Lily-Marlene Puusepp) ja pianon (Emil Holmström) väsymätön liplatus, puhaltimien ilmavat äänet ja elektroniikan valopistemäinen säteily loivat järvenselkää muistuttavan, näennäisen pysyvän mutta jatkuvasti väreilevän ja muuttuvan pinnan, johon sello toi rahisevia ja vingahtelevia aksentteja kuin lokin huutoja.
Live-elektronisesti laajentunut sellosointi otti teoksessa solistisen roolin ja erillistyi luonnon kokonaisuudesta eräänlaiseksi keskushahmoksi. 35-minuuttisen teoksen edetessä tunnelma tiivistyi emotionaalisesti elektroniikan käristessä ärsyyntyneesti ja Markus Hohdin sellon artikuloidessa levottomuuttaan yhä inhimillisemmin. Yhtyeen elävä musisointi toi kehityslinjat selkeästi esiin. Hanna Kinnunen ja Mikko Raasakka vaihtoivat teoksen keskivaiheilla alttohuilun ja bassoklarinetin vakioinstrumentteihin ja tihensivät tunnejännitettä yhä intensiivisemmällä, rytmisesti hyökkäävällä läsnäolollaan. Puhaltimet eivät kuitenkaan missään vaiheessa siirtyneet pois universaalista, biomorfisesta logiikasta, ja kuin varkain ne rauhoittivat teoksen takaisin alkutilaansa, tai pikemminkin spiraalin seuraavalle kehälle. Teoksen päättäneissä sellon pitkissä, hyisen ajattomissa äänissä oli uuden alku.
Glassin Music in Fifths (1969) voidaan esittää millä soitinyhdistelmällä tahansa. Defunensemblen yhteisessä tulkinnassa Holmström johti peliä syntetisaattorin äärestä ja Mikko Raasakka vaihtoi klarinetin EWI-puhallinsyntetisaattoriin. Elektroniikka (Marko Myöhänen ja Anders Pohjola) antoi soittimille leijuvan sädekehän sekä loi kuulokuvapainotuksia. Toisin kuin Kuokkalan moderni luontomystiikka, klassinen amerikkalainen minimalismi koostuu täysin abstrakteista, juuri siksi vangitsevista prosesseista. Kvinttiä edestakaisin sahaava musiikki alkaa vähitellen moduloitua ja pidentyä solu solulta kuin matopelin toukka. Täydellisen virtaviivaisella yhteispelillään ja eloisalla artikulaatiollaan Defunensemble loi teoksesta humalluttavan, suorastaan koristeellisen kokonaisuuden.
Auli Särkiö
KLANG-sarjan konsertti Musiikkitalon Sonore-salissa 7.12. klo 19.30
defunensemble:
Hanna Kinnunen, huilu ja alttohuilu
Mikko Raasakka, klarinetti, bassoklarinetti ja EWI
Lily-Marlene Puusepp, harppu
Emil Holmström, piano ja syntetisaattori
Markus Hohti, sello
Anders Pohjola ja Marko Myöhänen, elektroniikka
