Nacho Duaton teos BACH Forms of Silence and Emptiness vuodelta 1999 on espanjalaisen koreografin aikaa kestävimpiä luomuksia, ja Suomen Kansallisbaletti päätti kautensa tähän J.S. Bachin musiikkiin tehtyyn koreografiaan.
Musiikkina soi kirjava kooste Bachin teoksia, maallisia ja hengellisiä. Kun alussa tanssijat ilmiselvästi rakentavat liikkeellä teosten polyfoniaa, ja G-duuri-sellosarjan yhteydessä Bach-hahmo soittaa tanssijaa kuin selloa, tulee mieleen, onko tämä liian yksi yhteen kuvittamista.
Duato kuitenkin vaihtelee ideoita kekseliäästi, ja kaikesta välittyy kunnioitus musiikkia kohtaan. Baletti ei ole juonellinen, mutta tuomalla peruukkipäisen Bachin lavalle koreografi sitoo kohtauksia pienoistarinoiksi säveltäjän inspiraatiosta ja yksinäisyyden hetkistä. Kovin paljon nämä eivät kuitenkaan Bachin sisäisestä maailmasta kerro.
Moni teoksista perustuu tanssisarjoihin. Duato ottaa irti niiden maallisen liikeriemun mutta myös hovitaiteen etiketit. Kamarimusiikissa ja konsertoissa tanssijat piirtelevät soolosoitinten linjoja. Uusklassinen liikekieli aksentoituu erilaisin rikkovin elementein.
Humoristisia viitteitäkään ei ole unohdettu. G-molli-menuetti on musiikkiopiston opiskelijoiden peruskauraa, ja on hauska tulkita se henkilötarinan sijaan pedanttisen soittotunnin kuvana, opettajahahmon varjon suuretessa paikoin uhkaavaksi.
Teoksen ensimmäinen jakso on energinen ja toinen (Hiljaisuuden ja tyhjyyden muodot) tuo mukaan mystisen puolen urku- ja kirkkomusiikkeineen. Kuoleman hahmo on läsnä alusta asti, ja lopussa se voittaa. Die Kunst der Fuge -teos soi, ja tanssijat liikkuvat näyttämän takaosan telineellä kuin ikuisuudessa. Juhlavaa mutta ei erityisen omaperäistä.
Jaffar Chalabin lavastus on hyvin pelkistetty korostaen arkkitehtonisia tiloja. Suomen Kansallisbaletin tanssijat tanssivat teoksen luotettavasti, mutta enemmän herkkyyttä ja yksityiskohtien viimeistelyä olisi kaivannut. Monin paikoin tuntui, ettei liike ole sisäistettyä.
Musiikki tuli äänitteeltä, ja sähköinen toisto oli etenkin urkuteoksissa ongelmallinen.
Harri Kuusisaari
