Orkesterimusiikki kukoistaa Kiinassa: uusia orkestereita syntyy joka vuosi, yksityiset rahoittajat ovat tulleet mukaan tukemiseen, ja parhaimmillaan taso on jo täysin kansainvälistä huippua. Mutta miten orkestereita pääsisi kuulemaan?
Kun Kiinan Kansallinen sinfoniaorkesteri oli päättänyt Lan Shuin johtaman toukokuisen konsertin Shanghai Symphony Hallissa, olo oli melkein epäuskoinen. Soinnin kvaliteetissa ja ilmaisun laaja-alaisuudessa se pärjäisi mille tahansa maailman eliittiorkesterille, ja salin lämpimästi syleilevä ja samalla erotteleva akustiikka viimeisteli nautinnon.
Kiinan orkesterien taso oli toki jo tiedossani, mutta nyt hämmästytti se tyylillinen idiomaattisuus, jolla muusikot herkuttelivat ranskalaisen musiikin kulinarismilla. Sitä ei ole pidetty aasialaisten virtuoosisoittajistojen leipälajina. Ravelin Hanhiemo, Faurén Pelleas ja Melisande ja Ravelin Daphnis et Chloé tarjosivat orkesterivärien juhlaa hienostuneimmista nyansseista ja läpikuultavasta silkistä hekumalliseen loistoon ja rytmilliseen svengiin.
Kun Kiinan baritoniylpeys Liao Changyong vielä lauloi solistinumerona Mahlerin Vaeltavan kisällin laulua koskettavasti eläytyen, venyttelevästi fraseeraten ja säveltäjän Fin de siècle -tunnelmaa korostaen, Shanghain lempeään yöhön saattoi poistua sielu ravittuna.
Konsertti oli osa toukokuun kestävää festivaalia Symphony of the Era – National Excellent Orchestra Invitation Exhibition. Se on Kiinan kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kokosi toista kertaa kymmenen kiinalaista orkesteria esiintymään peräjälkeen. Ideana on esitellä orkesterien erilaisia profiileja ja risteyttää länsimaista ja kiinalaista ohjelmistoa.
Tällä kertaa mukana oli seitsemän sinfoniaorkesteria ja kolme kiinalaista orkesteria. Kiinnostavaa – mutta miksi jättimäisestä tapahtumasta ei ollut juuri mitään tietoja, edes konserttisalin sivuilla? Enkä vaadi edes englantia, sillä tekoäly kääntää kiinan hetkessä.
Kiinalaisilla ei tunnu olevan tarvetta markkinoida kulttuuriaan. Sääli, sillä olisi hyödyksi ymmärtää siitä edes hitusen nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Ei silti, samaan sulkeutuneisuuden muuriin törmää myös Japanissa. Emmehän me länsimaiset turistit voi olla kiinnostuneita muusta kuin amerikkalaisesta viihteestä – jota sitäkin Aasiassa riittää.
Uutta laidasta laitaan
Alun perin Symphony of the Era –hanke keskittyi uuden kiinalaisen orkesterimusiikin tilaamiseen, mutta sittemmin se on laajentunut. Nykymusiikilla on silti yhä orkesterien ohjelmistoissa tärkeä rooli, vaikkakin sillä tarkoitetaan kaikkea länsimaistyylisestä modernismista persoonallisiin, omasta kulttuurista ammentaviin teoksiin sekä Hollywood-tyyliin sovitettuihin kansansävelmäsikermiin.
Viimeksi mainittuihin törmäsin Kiinan Kansallisen sinfoniaorkesterin toisessa konsertissa, jonka ohjelman jälkipuoliskon täytti orkesterin viiden kotisäveltäjän kollektiivinen teos Oodi maalle. Säveltäjät olivat Yang Fan, Wang Hua Yin, Jiang Ying, Huang Kai Ran ja Li Shao Sheng.
Oodi maalle ei varmaankaan kerro heistä yksilöllisinä säveltäjinä, sillä se on vanhaan kommunistiseen tyyliin tehty kansallismielinen propagandateos, jota ”tavallisen kansan” tulee ymmärtää. Yksinkertaiset, dominanttitehoilla soinnutetut herooiset sävelmät kulkevat soitinryhmiltä toisille kertoen isänmaan kauniista maisemista ja ahkerista ihmisistä.
Tuntuu, kun konnaisuus olisi tehty tekoälyllä, käskien ottamaan aineksia Smetanan Isänmaalle-sarjasta, Neuvostoliiton folkloresta, Hollywood-orkestraatiosta ja kiinalaisista sävelmistä. Mutta tällaisenakin mukaan mahtuu koskettavia kohtia, kuten Huang Kai Ranin säveltämä neljäs osa, ”Koti-ikävä”. Se alkaa jousikvintetin pelkistyneellä kontrapunktilla, ála Straussin Metamorfoosit, leviten siitä muualle orkesteriin ja laskeutuen taas rauhaan. Keskivaiheilla soolosello saa pitkän kadenssin, joka muistuttaa erhun intiimiä sointia.
Onneksi konsertissa oli muutakin. Shi Wanchunin Festival Overture on värikäs ja railakas ilopilleri, johon kaksi kiinalaista perinnepuhallinta nasaaleine äänineen toivat anarkistista särmää. Zhao Jipingin viulukonsertto adoptoi kiinalaisen hengen saumattomasti länsimaiseen konserttoperinteeseen, ja solisti Chen Xi eläytyi sen lämpöön ja empatiaan.
Ehkä meille ulkopuolisille propagandistiset teokset ovat kummastuksen aihe, mutta Kiinassa niihin on totuttu. Joillekin ne ovat pakkopullaa, toiset nielevät ne siinä kuin länsimaisen viihteenkin. Puhtaasti musiikillisissa keinoissa ei näiden välillä ole paljoa eroja: simppeliä antia massoille. Eli ennen kuin kauhistelette Kiinaa, katsokaa peiliin. Onneksi ne eivät ole nykymusiikin koko kuva niin Kiinassa kuin lännessäkään.
Itä ja länsi kohtaavat
Miltä Kiinan orkesterikenttä yleisemmin näyttää, ja mitä toukokuinen festivaali siitä kertoo? Paras kysyä asiantuntijalta. Kiinalainen musiikkitoimittaja Rudoph Tang on seurannut maansa musiikkielämän kehitystä koko sen nousukauden ajan, ja hänen Klassikom-sivustonsa on hyvä englanninkielinen ikkuna alalle.
”Sinfoniaorkesterien määrä Kiinassa kasvaa, ja joka vuosi tulee uusia kokoonpanoja. Julkinen tuki on edelleen niiden toiminnan perusta, mutta viime aikoina on ilmaantunut entistä enemmän myös yksityisrahoitteisia orkestereita”, Tang kertoo.
Isompien ammattiorkesterien määrä on nyt vähän yli sata. Se ei tietenkään ole väkilukuun suhteutettuna paljon, mutta pitää muistaa, että ala on nuori. Monet orkesterit ovat syntyneet vasta 2000-luvulla, ja konserteissa käymisen traditio on vasta kehittymässä.
Klassisen musiikin näkyvin ilmentymä Kiinassa on ollut miljoonan pianistin rynnäkkö, mutta nyt pianomarkkinat ovat taantuneet, eikä nuori sukupolvi enää suostu olemaan sellainen vanhempiensa kunnianhimon väline kuin ennen. Jos tilalle tulee rennompi, aitoon kiinnostukseen perustuva suhde klassiseen musiikkiin, se lienee vian hyvä.
”Orkesterit ovat myös saaneet erilaista profiilia, ja se näkyy myös festivaalilla. Joskus keskittyvät länsimaiseen kantaohjelmistoon, toiset enemmän kiinalaiseen uuteen musiikkiin. Jotkut ovat esittäneet myös tekoälyn säveltämiä teoksia”, Tang jatkaa.
Ainakin Kiinan Kansallisen sinfoniaorkesterin muusikot näyttivät 100-prosenttisesti kiinalaisilta. Mikä on tilanne muualla?
”Kyllä kiinalaiset muusikot ovat suuri enemmistö, mutta myös muualta Aasiasta kuten Japanista ja Koreasta on soittajia. Me kuitenkin jaamme samaa kulttuuria. Länsimaisista muusikoista yllättävä ryhmä ovat ukrainalaiset muusikot, joita on useassa orkesterissa.”
Oma lukunsa ovat Kiinalaiset orkesterit. Niillä tarkoitetaan perinteisiä soittimia ja niiden mukaelmia käyttäviä kokoonpanoja, jotka on ryhmitelty länsimaisen sinfoniaorkesterin malliseksi rivistöksi. Ne ovat kehitelleet uusia soitininnovaatioita kuten sellojen ja kontrabassojen versiot saadakseen mukaan harmoniapohjan, jollaista perinteisessä kiinalaisessa musiikissa ei ole.
Shanghain Kiinalainen orkesteri on alan kokoonpanoista vanhin, ja se on rakentanut kokonaan omanlaisensa kulttuurin ja ohjelmiston, jossa itä ja länsi kohtaavat. Tätä musiikkia ei oikein voi arvioida niin länsimaisesta kuin perinteiden aitoudenkaan näkökulmasta, mutta siinä tiivistyy aasialainen urbaani nykytodellisuus perinteisten ja modernien, globaalien ja kansallisten vaikutteiden ristitulessa.
Myös Suomessa on saatu asiaan kosketusta. Hongkongin Kiinalainen orkesteri vieraili Helsingin juhlaviikoilla 2015, ja Kaohsiung Traditional Orchestra Taiwanista tulee heinäkuun alussa Mikkelin uudelle Festival X:lle.
Suuren soinnin tenhoa
Orkesterifestivaalin tyyssija Shanghai Symphony Hall valmistui vuonna 2014 Shanghai Symphony Orchestran kodiksi. Se on rakennettu entisen uimahallin paikalle, ja historia näkyy Arata Isozakin arkkitehtuurissa. Ulkokatto on aaltoileva, ja kun sisäänkäynniltä laskeudutaan alas pääsaliin, voi hyvin kuvitella, että ollaan menossa polskimaan altaalle. Yasuhisa Toyota on onnistunut akustiikassa paljon paremmin kuin Helsingin Musikkitalossa.
Shanghai Symphony Orchestra on Kinan vanhin. Se on perustettu 1898 nimellä Shanghai Public Band, ja tuohon aikaan suurin osa muusikoista oli filippiiniläisiä ja yleisöstä ranskalaisen toimilupa-alueen asukkeja. Sittemmin kulttuuri on otettu omiin käsiin, ja Kiinan orkesterimaailman isähahmoihin kuuluva Long Yu on rakentanut siitä muhkeasointisen huippukokoonpanon.
Kuulin tällä kertaa orkesterin konsertin, jonka johti nuori kapellimestari Sun Yifan. Ohjelmassa oli itäeurooppalaista musiikkia Lisztin Unkarilaisesta rapsodiasta Kodályyn ja Janáčekiin sekä Bergin viulukonsertto Julian Rachlinin mestarillisesti tulkitsemana. Heti alkuun kiinnitti huomiota intensiivinen ja syvältä kumpuava jousisointi, joka toi mieleen melkeinpä Philadelphia Orchestran. Puhaltimien ja vaskien otteet olivat raudanlujia.
Tällaisen voimanpesän edessä kapellimestarilla täytyy tietenkin olla vahva kontrolli, mutta kuitenkin niin, että kaikki resurssit tulevat käyttöön ja muusikot saavat ilmaista itseään vapaasti. Sun Yifanilla on vielä tekemistä balanssin ja hiljaisten nyanssien löytämisessä. Nyt musisoinnista tuli vähän paahteinen olo.
Oli miten oli, Shanghai Symphony kuuluu Aasian orkesterien parhaimmistoon. Mitä muita kokoonpanoja siihen kuuluu? En ole tietenkään kuullut kaikkia, mutta Kiinasta eturiviin pääsevät Kansallinen sinfoniaorkesteri, Kiinan Filharmonikot ja Pekingin NCPA:n orkesteri – jonka kanssa Pietari Inkinen muuten tekee toukokuussa Wagnerin Valkyyriaa.
Hongkongin filharmonikoilla on sikäli kansainvälisen maineen puolesta etulyöntiasema, että se on levyttänyt Naxokselle mm. paljon huomiota saaneen Wagnerin Ringin Jaap van Zwedenin kanssa. Tarmo Peltokoski aloittaa orkesterin johdossa ensi vuonna.
Samoin Singaporen sinfoniaorkesteri on saanut levittää loistavaa osaamistaan BIS-levyillä. Hannu Lintu on valittu heidän uudeksi ylikapellimestarikseen. Kun Pietari Inkinen jatkaa vielä Japanin pestinsä jälkeen vielä Korean radio-orkesterissa, voi sanoa, että suomalaisten kapellimestarien asemat Aasiassa eivät ole ollenkaan hullummin.
Kunpa Aasian hienoja orkestereita kuultaisiin Suomessakin, mielellään vielä heidän oman kulttuurinsa ohjelmistoa esitellen.
