Jani Sivénin kirkko-ooppera Pyhä Birgitta Naantalin kirkossa 24.8. kapellimestari Jani Sivén, libretto Mirva Koivukangas, ohjaus Ville Saukkonen, lavastus Jani Uljas, puvut Marjo Haapasalo, rooleissa Anni Niemelä, Reetta Haavisto, Riikka Hakola, Tiitus Ylipää ja Satu-Kristiina Vesa, kamarikuoro Audite.
Millainen mahtaa olla tavallisen klassisen musiikin tilaisuuksissa käyvän ihmisen tietämys Pyhästä Birgitasta? Oma käsitykseni: keskiajalla elänyt, oman luostarin ja nunnakunnan perustanut ruotsalaissyntyinen nainen, jonka katolinen kirkko on julistanut pyhimykseksi.
Riittääkö tämä tieto kantamaan yli kokonaisen oopperan, vaikkakin lyhyen, ilman että juuri yhdestäkään lauletusta sanasta saa selvää?
Tämän harmituksen kun sai suistetuksi mielestään, saattoi alkaa laaja-alaisemmin ja tarkemmin pohtia Jani Sivénin säveltämän uuden oopperan Pyhä Birgitta sisältöä ja ominaisuuksia taideteoksena.
Teoksen vahvuuksiksi on luettava säveltäjän taito hyödyntää vuosisatoja vanhaa musiikkia, mutta suodattaa sen ilmiöitä modernin aikamme musiikkikäsityksen läpi.
Sivén käyttää taiten hyväkseen varhaisimman polyfonian muodon, heterofonian keinoja – kuoro laulaa periaatteessa samaa pääsävelmää, mutta jotkut laulajat poikkeavatkin siitä esimerkiksi sekunti-intervallin verran, jolloin syntyy kummallisesti korvaa miellyttävä dissonanssi, joka on epäilemättä viehättänyt kuulijoita jo ammoisina aikoina.
Säveltäjällä on ymmärrystä myös varhaisen polyfonian ja modernin kenttätekniikan yhteyksien oivaltamiseen ja käyttämiseen. Pyhä Birgitta kantaesitettiin luonnollisesti Naantalin kirkossa, birgittalaisluostarin yhteyteen 1400-luvulla rakennetussa pyhäkössä, jonka käytävillä on vuosisatojen mittaan kuultu monenlaista sävelkieltä.
Sivénin luoma sävelmatto on itse asiassa hienovaraisesti rakennettu, anakronistinen kudelma arkaaista ja modernia, jonka äärialueita voisi verrata esimerkiksi toisaalta György Ligetiin, toisaalta Arvo Pärtiin. Esityskoneisto oli kirkossa levitetty kuorosta ja soitinyhtyeestä salin perällä pieneen näyttämöön kirkon alttarin edustalla.
Sointikenttien ja väripintojen merkityksestä musiikille saa kenties käsityksen, kun miettii soitinyhtyeen kokoonpanoa – urut, saksofoni, harppu ja lyömäsoittimet. Laulettujen, resitatiivinomaisten repliikkien rytminen eksaktius on sinänsä sivuseikka, niiden välinen täsmällisyys sen sijaan ilmeisen olennaista.
Musiikin ansiot ovat ilmeiset, mutta niin ovat puutteetkin. Kun sävelkieli toimi dramaturgisesti kohtausten tasolla, yksityisten repliikkien tasolla draamaa ei saatu aikaan. Giuseppe Verdin peräänkuuluttama parole scenica, dramaturgisesti iskevä replikointi jäi valjuksi. Syytä ei voi langettaa ainakaan kokonaan libretisti Mirva Koivukankaan hartioille, sillä kuten aluksi totesin, oopperan tekstiä oli pääosin lähes mahdotonta seurata.
Ville Saukkosen ohjaus tekee pääosin puutteesta hyveen – tai ainakin mahdollisuuden: kirkkoon on mahdotonta toteuttaa sellaisia näyttämöllisiä ideoita kuin teatteriin, mutta silti yhtä ja toista voidaan löytää. Olennainen piirre on tyylittelyn välttämättömyys ja realismin karttaminen. Marjo Haapasalon puvut tekevät olennaisella tavalla selkoa oopperan henkilöiden asemasta ja roolista toteutuksessa.
Huomauttaisin kuitenkin laatikosta. Saukkosen ohjauksissa on varsin usein nähty viime aikoina lavastuksena isohko laatikko, joka edustaa tarinan edetessä milloin mitäkin. Ratkaisu on kieltämättä käytännöllinen, mutta usein nähtynä hiukan jo kulunut.
Pyhää Birgittaa oli laulamassa joukko niin hyviä laulajia, että jopa hätkähtäen voi kummastella osaamista – eikä kuitenkaan yksikään solisteista ainakaan vielä edusta ihan valtakunnan ykköskastia; älköön tätä ymmärrettäkö vähässäkään määrin väheksyvänä toteamana.
Mutta vielä kerran – kun teos ja koko tarinakin on vieras, laulajien esittämästä tekstistä olisi aivan välttämätöntä saada selvää. Kun esitystilana on vielä kaikuisa kirkko, puhutaan todellisesta murheenkryynistä. Kukin laulaja oli siis mielestäni äänen kauneuden ja soinnin puolesta taitava, mutta ainoa jonka tekstistä sain edes auttavasti selkoa oli Aikuista Birgittaa esittänyt Reetta Haavisto.
Nuori Birgitta Anni Niemelä, Vanha Birgitta Riikka Hakola, Piika Anna Satu-Kristiina Vesa sekä kaikki neljä miesroolia laulanut Tiitus Ylipää olivat todettuine puutteineenkin taitavia laulajia, samoin ensemble Anna Ginström, Essi Lind ja Ruut Karhula.
Matti Lehtonen
