Jaakko Kuusiston sellokonserton kantaesitys Naantalin musiikkijuhlilla 11.6., Tallinnan kamariorkesteri, solistina Arto Noras, kapellimestarina Jaakko Kuusisto.
Naantalin musiikkijuhlilla juuri kantaesitetty Jaakko Kuusiston tuore sellokonsertto samanaikaisesti sekä noudattaa että uudistaa vuosisataista konserttoperinnettä. Tuttua ja klassista on kolmiosainen muoto, osien karakterisointi, soolostemman syvästi sisäistetty soittimellisuus ja melodioiden eritoten monista historian sellokonsertoista tuttu laulavuus.
Uudenlaista minun korvissani oli ainakin varsinaisen polyfonian sekä solistin ja orkesterin mikrotason kommunikoinnin vähäisyys – tässä teoksessa solisti vie ja muut seuraavat.
Kuusistolle ominainen musikanttinen tuttavallisuus sai kuulijan tuntemaan itsensä tervetulleeksi uuden teoksen seuraan, vaikka etenkin avausosan tietyt piirteet, harmoniat eritoten, loivat jännittävää, jopa mystistä atmosfääriä. Sellon pitkähkö johdanto availi verkalleen konserton sävelkieltä, joka teoksen vanhetessa selkeytyi kaiken aikaa, ensin elegiseksi, sitten intohimoiseksi ja lopulta rattoisan riehakkaaksi.
Avausosassa niinkin arkkityyppinen ja elementaarinen musiikillinen itu kuin duuriasteikko saa näkyvän aseman, mutta sen sävyt ovat rikkaat ja monisyiset, kun harmonia asettaa sen outoihin valaistuksiin.
Kuusiston sellokonserton sointimaailma on pidättyvä ja hillitty – ei omintakeisia soundiyhdistelmiä, kipaikoita rytmisiä kikkoja, ei efektitehoja soolostemmassakaan – vain sello, jousiorkesteri, patarummut ja celesta, jolla olikin iso rooli konserton kauniissa keskiosassa. Juuri hitaassa osassa musiikin paino lepäsi korostetusti solistin valtavan cantilenen varassa. Kyllä kaunis hidas osa on aina ollut sellokonserttogenressä kovaa valuuttaa.
Arto Noraksen sormissa vuodet eivät paina. Kun Andante-osa oli sellon laulua intohimoisimmillaan, kolmas osa kannustaa ja haastaa soittajan näyttämään, miten kerkeästi asemat ja sormitukset vasurilla vaihtuvat ja miten hartsi sauhuaa jousen sahatessa vinhojen juoksutusten jäljissä.
Tallinnan kamariorkesteri soitti erinomaisesti. Jo illan avausnumerossa, Sibeliuksen Rakastavassa pieni orkesteri esitti juuri sellaista huikeaa herkkyyttä ja intensiteettiä, joka tekee Sibeliuksen lyriikasta niin koskettavaa. Konsertin päätös, Shostakovitshin kamarisinfonia op. 110A täydensi myös kuvaa Jaakko Kuusistosta kapellimestarina – muusikko sormenpäitään myöten.
Matti Lehtonen
