
Yhteistyö Sibelius-Akatemian kanssa on ollut oleellinen osa ensimmäistä kauttaan lopettelevaa Helsinki Seriös -konserttisarjaa. R-talon salin käytön lisäksi yhteistyö on pitänyt sisällään myös esiintyvien taiteilijoiden käyttöä mestarikurssien opettajina.
Ohjelmien osalta sarjalla ei ole pulaa kansainvälisistä herkkupöydistä, sillä monet taiteilijat ovat kehitelleet kekseliäitä, teemallisesti tai draamallisesti muotoiltuja konsepteja, joissa teokset keskustelevat keskenään ja kertovat tarinaa. Pekka Kuusiston ja Joonas Ahosen resitaali oli suomalainen esimerkki tällaisesta. Orfeus Barock Stockholm tarjosi elämyksellisen oppitunnin barokkimusiikin kansallisten tyylien ylittämisestä.
Kaikkein hienointa ideointia ja toteutusta edusti kuitenkin sopraano Anna Prohaskan, sellisti Nicholas Altstaedtin ja cembalisti Francesco Cortin alun perin Musikfest Berliniin tekemä kokonaisuus, jossa ajallisesti ja tyylillisesti hyvinkin kirjava teosjoukko tutki yksinäisyyden, epätoivon, kuoleman ja kielellisen hämmennyksen teemoja.
Händelin ooppera-aariat, barokin soitinmusiikki, John Travenerin valituslaulut Anna Ahmatovan runoihin sekä Wolfgang Rihmin ja Jörg Widmanin tinkimätön modernismi löysivät toisensa tavalla, jossa kaikki karsinat sai unohtaa, ja vain sisältö ja ilmaisu merkitsivät. Oleellista tässä oli se kokonaisvaltaisuus ja roolien vaihtelu, jolla muusikot tehtävään heittäytyivät.
Ilmaisuvoimaisen sopraanon omaava Prohaska oli yhtä huikea Händelin kärsivänä ja kostonhimoisena sankarittarena kuin Rihmin En-Dorin noidan rukous -kantaatin raastavissa huudoissa ja voihkeissa. Kumauttelipa hän paikoin lyömäsoittimiakin.
Altstaedt rouhi selloaan vimmatusti sodan ja kärsimyksen symboliikkaa vilisevissä barokkinumeroissa. Corti vaihteli cembalon, preparoidun pianon ja urkujen penkiltä toiselle ja oli aina suvereeni. Konsertti huipentui Widmanin Babylon-oopperan kohtaukseen, jossa Innanna ja Kuolema keskustelevat. Altstaedt karjahteli ja jokelsi sellon äärestä Kuoleman roolissa, mutta rakkauden ihmettä vaativa Prohaska voitti ja vetäisi lopuksi maton alta operettipätkällään.
Harri Kuusisaari
Juttu liittyy artikkeliin Sibelius-Akatemian sali pitää saada laajempaan käyttöön