Radion sinfoniaorkesterin painava vuodenavaus tuntui julistavan, että musiikki voi ja sen pitää olla yhteiskunnallisesti läsnä vaikeina aikoina. Musiikki ei ole todellisuuspakoa. Shostakovitshin viides sinfonia antoi äänen Stalinin terrorin keskellä elävien ihmisten tunteille. John Adamsin viime vuonna valmistunut laajamuotoinen viulusinfonia Scheherazade.2 on puolestaan kunnianosoitus sorron keskellä eläville naisille. Sen tavoitteena on kääntää katse naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, joka on edelleen maailman laajamittaisin ihmisoikeusongelma: ”Mielestäni ei ole mitään juhlittavaa siinä, että nainen säilyy elossa vain, koska hän pystyy nokkeluudellaan viihdyttämään murhanhimoista ja kieroutunutta miestä”, Adams viittaa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kehyskertomuksen Sheherazadeen, joka kertojantaidoillaan kykeni katkaisemaan naisenpelkoisen ja pakkomielteisen hirmuhallitsijan vaimonteloituskierteen.
Poliittisista oopperoistaan tunnettu Adams ei kaihda ajankohtaisia aiheita. Scheherazade.2 on vaikuttavasti konseptoitu monumentti, joka solullaan kertova, klassisen sinfonian neliosaiseen muotoon veistetty suurteos. Moniaineksinen orkesteritekstuuri läikkyi RSO:n käsissä kuvakudoksen tavoin muodostaen välillä viululle kipeän-hellästi vyöryvän tunnealustan tai muuttuen syyttäviksi patriarkoiksi, joiden vaski-iskut ruoskivat itsenäisyyttään tavoittelevaa naista. Viulun hahmossa oli jopa jotain messiaanista, ja lopun autuas, tonaalinen kohoaminen toi mieleen marttyyrikuoleman. Kolmannen osan oikeudenkäynti muistutti passioiden vastaavia kohtauksia: tyynen välinpitämättömän Jeesuksen tavoin viulu hymisi poissaolevasti herjaavan orkesterin pauhatessa.
Teos on sävelletty Josefowiczille, ja hänen intensiivisesti eläytyvä esityksensä muodostui väkeväksi elämykseksi. Josefowiczin villinä ja vapaana liehuva, ilmavasti kipunoiva viulusointi on ainutlaatuinen. Aiheen raskaudesta huolimatta teosta hallitsi viulun rauhanomainen, viisaan lempeästi laulava linja. Viulu-nainen on suuri selviytyjä. Sinfoniaa kuitenkin vaivasi Adamsin uusimmille sävellyksille tyypillinen yksityiskohtaisten tekstuurien hahmottomuus.
Shostakovitshin viides on suurenmoinen esimerkki siitä, että musiikki voi puhua ihmisille, kertoa totuuksia ja antaa lohtua. Shostakovitshin onnistui luoda teos, joka sosialistisen realismin omilla keinoilla puhui järjestelmää vastaan. Hannu Linnun ja RSO:n tämänkertainen tulkinta säästeli, venytti ja viivytteli nostaen kauniisti esiin sinfonian lyyrisiä ja klassillisen eleettömiä puolia. Näin tuhoisa rautaisuus, eleginen viiltävyys ja mielipuolisuus tehostuivat. Kovin syvälle kivun ja kuolemattoman toivon tunteisiin ei kuitenkaan päästy, vaan esitystä hallitsi älyllinen hienostuneisuus.
Avausteoksena kuultu Adams-hitti Short Ride in a Fast Machine (1986) on elämäniloa pulppuava motorinen duuripläjäys. Tässä konsertissa se toi kuitenkin mieleen länsimaista ihmistä kieputtavan, välinpitämättömäksi tekevän oravanpyörän.
Auli Särkiö
Musiikkitalo 8.1. klo 19
Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
Leila Josefowicz, viulu
Adams, Shostakovitsh
Istumapaikka: T-katsomo permannon takaosassa.
