Ryhmäteatterin Se saattaa olla ihminen käsittelee Suomen mittakaavassa harvinaisen monikerroksisesti eurooppalaista identiteettiä ja sen historiallista lastia yksilössä. Muistin tila sekä muistin merkitys yksilölle ja kansakunnalle kulkevat näytelmän teemoina jättäen katsojan pohtimaan historian perintöä.
Esitys alkaa siitä, kun päähenkilö Elli (Laura Rämä) odottaa lääkärin (Minna Suuronen) vastaanotolle pääsyä. Hän on satuttanut kätensä tippuessaan ystävänsä Sonjan hautaan. Sonjan kuolema on järkyttänyt Ellin ja Sonjan veljen Samin (Anssi Niemi) elämää. Elli pyrkii käsittelemään ja järkeistämään ystävän menetystä kirjoittamansa romaanin fiktion kautta.
Marjo Niemen teksti on tiheää, vaikka se on samalla hyvin pelkistettyä. Yksittäisiä lauseita tekisi mieli jäädä makustelemaan ja seuraamaan niiden viitoittamia ajatusketjuja. Virketasolla liikutaan samanaikaisesti sekä päähenkilön elämän että tämän luoman fiktion tasolla. Lisäksi sanoman monimerkityksellisyys luo suurempia yhteyksiä eurooppalaiseen historiaan ja ihmisten toimintaan sekä menneessä että nykyajassa.
Kerrontarakenteet synnyttävät kaikuja toisiinsa, ja lauseiden rihmaston selvittäminen tuntuu mahdottomalta yhdellä katsomiskerralla. ”Unohtaminen on pahan moottori” tai ”miksi me ei saada mitään aikaan” ovat lausahduksia, joiden mittakaavat vaihtelevat näyttämön tajunnan tilassa.
Ellin luoma fiktio peilailee hänen elämänsä konflikteja. Kertomus Maria nimisestä naisesta (Annimaria Fabritius), joka löydetään meren rantaan huuhtoutuneena ja kaiken unohtuneena, saa vastaparikseen Jauhosen, joka pyrkii ottamaan selvää siitä, kuka nainen on. Robin Svartsrömin esittämä lääkäri Mauri Nastola pyrkii hoitamaan Mariaa ja auttaa tätä muistamaan. Maria on Ellille kuolleen ystävän vaihtoehtoinen tapa olla olemassa, mutta samalla fiktion hahmojen repliikkeihin kätkeytyy laajempi eksistentiaalinen pohdinta Euroopan kansalaisen vastuusta historian kauheuksiin.
Näyttämön etualalla koko ensemble musisoi ja tuottaa näyttämölle äänimaisemaa, kuten vastaanottoaulan ääniä. Äänen tuottamisessa on jotain samaa kuin brittiohjaaja Katie Mitchellin teoksissa, joissa vaikutelma elokuvan tarkasta realismista tuotetaan lavan ulkopuolella tuotettavilla ääniefekteillä ja repliikeillä. Ryhmäteatterin esityksessä käytetään äänen tuottamiseen kuitenkin vain soittimia eikä pyritä ”säestämään” kaikkea näyttämön toimintaa.
Päämäärä vaikuttaa joka tapauksessa samankaltaiselta kuin Mitchellin ohjauksissa: näkökulmahenkilön sisäisen maailman välittymisen vahvistaminen katsojalle. Erona se, että Ryhmäteatterin ensemble ei pyri äärimmäiseen realismiin. Välillä musisoinnin viheltävät äänet viiltävät katsojan korvissa, kun päähenkilön sisäinen konflikti lähenee huippuaan. Kohtaukseen liittyvä ääni fyysistyy uudella tavalla, kun se tuotetaan lavan ulkopuolella.
Esimerkiksi haitarista lähtevä huokaus kuulostaa hengitykseltä, mutta hengityksen akti tuntuu korostetulta efektin ansiosta. Vaikka Jaanisoo hallitsee eri kerronnan tasot hienosti, kokonaisuus tuntuu jäävän hieman puolitiehen elementtien runsauden vuoksi.
K Rasilan lavastus yhdessä Ville Mäkelän valosuunnittelun kanssa rakentavat erityisesti esityksen toiselle puoliskolle maagisia näyttämökuvia, jotka kurottavat näyttämön halki ja ravistavat hahmojen psykologiaa. Etenkin Ellin äidin kodin roskasta tursuava ja hyökyvä huone saa aikaan katsojassa kylmiä väreitä.
Muistamiseen liittyy kysymys luokasta. Huoneeseen on sullottu koko materiaalinen henkilöhistoria, mutta lopputulos muistuttaa kaatopaikkaa. Ellille omat juuret saattavat suuressa mittakaavassa näyttää varsin harmittomilta verrattuna ystävään, jonka suvun mittava varallisuus on syntynyt historian hirmuteoista hyötymällä. Kuitenkin Ellin menneisyyteen liittyvä perheväkivalta on henkilökohtaisella tasolla mittava tragedia. Mitä kaikkea nykyihminen yrittääkään unohtaa selviytyäkseen – onko muistaminen poikkeus?
Ryhmäteatteri: Se saattaa olla ihminen.
- Käsikirjoitus Marjo Niemi.
- Dramaturgit Heini Junkkaala sekä Elina Snicker ja Antti Hietala.
- Ohjaus Anna Jaanisoo,
- pukusuunnittelu Hilla Ruuska,
- valosuunnittelu Ville Mäkelä.
