Masaaki Suzuki on saanut Bach Collegium Japan -yhtyeensä kanssa valmiiksi jättiurakan, Bachin kaikkien kantaattien levytyksen. Japanilainen kuri ja eurooppalaisen kulttuurin ymmärrys yhdistyvät yhtyeen esityksissä. Bach voi olla universaalia ja silti hengellistä!
Ei tämä nyt mitään kimono-Bachia ole”, myönsi saksalainen kriitikko kuultuaan Bach Collegium Japania. Ennakkoluuloja riitti, kun yhtye aloitti J. S. Bachin kirkollisten kantaattien levytysurakkaansa BIS-yhtiölle vuonna 1995. Miten japanilaiset voisivat päästä sisään luterilaisen kulttuurin pyhimpään? Jos he nuotit osaavatkin, niin miten on hengen laita?
Matkan varrella stereotypiat karisivat, kun levypalkintoja sateli, ja esitysten taso ja inspiraatio pysyivät huippulukemissa. Pari vuotta sitten saatiin huokaista: Es ist vollbracht. 18 vuoden ja 55 levyn jälkeen Masaaki Suzukin joukkue pääsi maaliin.
Kuluneena kesänä loppui myös jatkourakka, Bachin maalliset kantaatit. Nyt yhtye jatkaa luterilaisten messujen ja orkesteriteosten parissa, ja Suzuki yksinään on alkanut urakoida myös säveltäjän urku- ja cembaloteosten levypakettia.
Hän on paitsi Amsterdamin konservatorion kasvatti ja Ton Koopmanin oppilas, myös harras reformoitu kristitty, jolla on suuri palo Bachin hengellisen sanoman välittämiseen. Mutta silti kyse on myös kollektiivista – ilman kotiyleisön tukea ilmiö ei olisi mahdollinen.
Tuki oli helppo aistia Bach Collegium Japanin kausikonsertissa Tokion Opera City hallissa, joka kietoutui Lutherin Jumala ompi linnamme -koraalin ympärille. Parin J.S. Bachin kantaatin lisäksi kuultiin varhaisempien säveltäjien versioita koraalista. Sali sopii kirkon tapaan kohoavine kattoineen hyvin tähän musiikkiin, ja tunnelma oli keskittynyt ja sali täynnä.
Yhtye on järjestänyt Kobessa ja Tokiossa kausikonserttejaan jo vuodesta 1992 lähtien. Yleisön uskollisuus on elinehto, sillä yhtye toimii pitkälle lipputulojen varassa. Silti vain kolme prosenttia japanilaisista on kristittyjä. Miten tämä on mahdollista?
”Hengellisyyden kaipuu ei ole sidoksissa uskonsuuntaan”, Suzuki pohdiskelee ennen konserttia. ”On laskettu, että Japanissa on yli 800 jumalaa, jos kaikki luonnon palvonnan kohteet kuten Fuji-vuori otetaan mukaan. Monoteismi voi siksi tuntua täällä oudolta.”
”Bachin musiikissa on universaalia voimaa, jonka kukin ymmärtää omalla tavallaan. Ensimmäisessä konsertissamme 1992 olin huolissani siitä, ymmärtääkö yleisö edes teoksen loppuneen, kun päätöksenä on yksinkertainen koraali. Ei huolta: sanoma meni perille.”
”Bachin tarttumapinta liittyy yleiseen kiinnostukseen kristillistä kulttuuria kohtaan. Se on kuin maalaukset museossa tai kirkkoarkkitehtuuri eikä välttämättä liity uskonnollisuuteen. Itse yritän kuitenkin tulkinnoissani pitää tiiviin yhteyden kontekstiin ja Raamatun tekstiin.”
Unelmasta tuli totta
Masaaki Suzuki syntyi Kobessa kristittyyn perheeseen, ja vanhemmat olivat amatöörimuusikoita. Itse hän kääntyi aikuisena kalvinistiksi mutta ei edusta uskonsuuntaa dogmaattisimmillaan. Urkuja hän soitti jumalanpalveluksissa 12-vuotiaasta lähtien.
Amsterdamin-opintojen jälkeen hän toimi hetken opettajana Saksassa mutta palasi 1985 kotimaahansa toimien ensin opettajana Kobe Shoin Women’s Universityssä. Hän koki, että siellä hän voi luoda jotain todella omaa, kun Euroopassa markkinat alkoivat täyttyä.
Collegium syntyi, kun Suzuki järjesti Bach-konsertin Osakan uuden konserttisalin vihkiäisiin vuonna 1990. Hänellä oli pienet kuorot Kobesta ja Tokiosta, ja barokkiorkesteri muodostui luontevasti hänen ystävistään, jotka olivat palanneet kotiin opintojen parista Euroopasta.
”Alussa jouduimme kutsumaan Euroopasta muusikoita soittamaan harvinaisempia soittimia, mutta jo muutamassa vuodessa tulimme toimeen japanilaisin voimin”, hän muistelee.
Heti aluksi Suzuki halusi toteuttaa haaveensa esittää ja levyttää Bachin kantaattisarja ensi kertaa Japanissa. BIS:n perustajan Robert von Bahrin kulmat kohosivat hämmästyksestä, kun hän sai Suzukilta kasetin ja yhteistyötarjouksen. Suostuttelujen jälkeen hän meni Kobeen kuuntelemaan heitä ja myöntyi ensimmäisiin levyihin – jotka hän itse tuotti.
”Itse asiassa emme koskaan sopineet koko kantaattisarjan levytyksestä, vaan etenimme levy kerrallaan. Perehdyimme jokaiseen kantaattiin niin, että tunsimme jokaisen nuotin. Näin ei päässyt syntymään urakoinnin tuntua, joka saattaisi viedä inspiraation”, hän toteaa.
Ensimmäisellä levyllä kantaatin nro 196 sinfonia kestää vain pari minuuttia, mutta sen purkkiin saamiseen meni pari tuntia. Alkuaikoina Suzuki käänsi muusikoille ja laulajille kaikki kantaatit japaniksi ja selitti jokaisen musiikin affektin ja symbolin suhteessa tekstiin.
Yksilöllisyys voi olla vaikeaa
Lopputuloksen idiomaattisuudesta hän antaa tunnustuksen myös BIS:n saksalaisille äänittäjille.
”He olivat tarkkoja tekstin lausumisen ja fraseerauksen kontrolloijina. Puhuimme aina musiikillisista ideoista, emme niinkään tekniikasta. Studiotyö auttoi meitä vakiinnuttamaan ideamme jokaista yksityiskohtaa myöten”, Suzuki kertoo.
”En ottanut mallia keneltäkään – esimerkiksi opettajani Ton Koopmanin kantaattilevyt ovat hyvin erilaisia. Sointi rakentui työn myötä, kun ideat konkretisoituivat. Oleellista oli myös tiivis vuorovaikutus laulajien ja muusikoiden kesken – molemmat ovat oppineet toisiltaan.”
Mikä yhtyeen aineettomassa ja samalla rikkaassa soinnissa kenties on japanilaista?
”No, totta kai kuorolaisten laulutapa löi siihen leimansa. Erityisesti naisilla se on suoraviivainen ja selkeä. Soinnin homogeenisuus ja läpikuultavuus oli helppo saavuttaa, mutta vaikeampaa oli saada heidät ilmaisemaan ekspressiivistä draamaa rikkomatta linjaa. Jouduin ravistelemaan heistä esiin joissakin kohdissa tarvittavaa persoonallisuutta.”
Bach tunkeutui koko kroppaan
Kantaattiurakka on hitsannut Suzukia ja hänen muusikkojaan yhteen niin, että nykyisin he voivat laajentaa ohjelmistoaan levollisemmin mielin. Mikä urakan aikana on muuttunut?
”Kun kuuntelen nyt varhaisia levyjä, huomaan kyllä, että päämäärät ovat pysyneet samoina. haluamme toteuttaa partituurin täydellisen puhtaasti”, Suzuki sanoo ylpeänä.
”Kokemus on lisännyt varmuutta. Aiemmin saatoimme olla aika hermostuneita ja urakan päätteeksi totaalisen väsyneitä. Nyt voimme olla enemmän levollisin mielin, kun musiikki ikään kuin on osa ruumistamme. Tässä on huonojakin puolia, sillä tarvitsemme ehkä enemmän energiaa saadaksemme aikaan esityksen vaatimaa jännitettä.”
”Kun siirryimme muihin Bachin teoksiin, oli helppoa havaita, miten kirkollinen ja maallinen kietoutuvat yhteen ja esimerkiksi italialainen ekspressiivisyys kohtaa saksalaisen tyylin.
Tämän pohjalta ohjelmistoa on helppo laajentaa. Juuri levytimme Beethovenin Missa Solemniksen. Myös oratorioita on tulossa, niin Händeliä kuin Mendelssohnia.”
Monet Bach Collegiumin jäsenistä soittavat päätyökseen Tokion sinfoniaorkestereissa, ja Suzuki puolestaan vierailee filharmonikkojen edessä eri puolilla maailmaa. Hän muistelee iloisena Tapiola Sinfoniettan kanssa tekemäänsä Stravinsky-ohjelmaa, joka myös levytettiin BIS:lle. ”Samaa rytmistä eloa siinä oli kuin barokissakin.”
Suzukin perhe on tiiviisti kytköksissä Bach Collegiumiin. Vaimo Tamaki laulaa alttoa kuorossa, veli Hidemi on continuo-sellisti ja poika Masato liittyi hiljattain mukaan cembalistina. Masato on myös käynnistelemässä omaa uraansa, ja isä on innoissaan.
”Hän on niin erilainen, selkeästi uuden sukupolven kasvatti. Hän säveltää ja on innostunut niin levytuottamisesta kuin oopperaohjauksesta. Barokkiooppera on omassa ohjelmistossani se alue, johon en ole astunut, mutta Masato johti juuri marraskuussa Monteverdin Poppean kruunauksen oman orkesterimme ja kansainvälisten solistien voimin.”
Miten Suzuki näkee maansa tilanteen klassisen musiikin saralla? ”Länsimainen kulttuuri mielletään täällä asiaksi, jota ihaillaan etäältä ja opiskellaan. Haluaisin, että siitä myös nautittaisiin, otettaisiin se luonnollisena osana elämää. Jotta siihen päästäisiin, alan koulutusta pitäisi laajentaa myös uusien kansankerrosten pariin.”
Harri Kuusisaari, Tokio
