Fibo palaa Beethoveniin

Fibo on siirtynyt tiimijohdon aikaan. © Jaakko Paarvala

Suomalainen barokkiorkesteri (Fibo) teki 2000-luvun alussa historiaa esittämällä ensi kertaa Suomessa Beethovenin sinfoniat periodisoittimin. 20.1. se ”palaa rikospaikalle” Temppeliaukion kirkkoon osana RSO:n Beethoven-festivaalia.

 

Fibon ohjelmassa RSO-festivaalilla on Beethovenin toinen sinfonia ja hänen aikalaistensa Krausin ja Dussekin musiikkia. Kapellimestarin sijaan liidauksesta huolehtii Meta4-kvartetti, ja se onkin kuvaavaa orkesterin nykylinjalle.

Viime vuodet Fiboa on johtanut viulisti Antti Tikkanen, joka ei ole pelkkä barokkimuusikko vaan myös modernin viulun monipuolinen taitaja ja mm. Meta4-kvartetin priimas.

”Kauteni alussa oli selvää, että 25-vuotiaan orkesterin oli kasvettava lievästä epämääräisyydestä. Mitä tulee esimerkiksi jäsenistöön, kohti yhtenäisempää ja itsenäisempää joukkiota, joka on logistisesti samalla tasolla kuin sen soitto on”, Tikkanen toteaa.

Orkesteri päätyi demokraattiseen mutta samalla pitkäjänteiseen hallintomalliin, jossa orkesterin parista valitaan 2+2 -vuotiskausille kaksi muusikkojäsentä, joiden vastuulla ohjelmiston suunnittelu on. Vuoden 2018 alusta taiteellisista linjauksista päättävät cembalisti Petteri Pitko ja huilisti Pauliina Fred. Troikkamallin kolmantena jäsenenä on hallintoon ja talouteen keskittyvä alttoviulisti ja toiminnanjohtaja Laura Kajander.

”Koen Fibon moniäänisenä joukkueena, jossa musiikin polyfonian tapaan kaikilla äänillä on paikkansa. Projektikohtaisuus ja joustavuus ovat yhä työn perusedellytyksiä, ja uskon, että olemme siinä ajan hermolla koko työelämän mallia ajatellen”, Pitko sanoo.

Kevään 2018 ohjelma esittelee barokin musiikin kolme eri toposta, joihin sävellettiin kunkin paikan mukaista musiikkia. Mm. helmikuussa kuullaan protestanttista kirkkomusiikkia, ja huhtikuussa brittikapellimestari Justin Doyle johtaa Purcellin oopperan Dido ja Aeneas.

Taloudellisesti Fibolla menee mukavasti, sillä valtionavustukset ovat kasvaneet kymmenen vuoden aikana viisinkertaisiksi, kolmesta henkilötyövuodesta 15:een.

”Taustalla on se, että toimintamme ja oma keikkamyyntimme ovat kasvaneet niin paljon”, kertoo toiminnanjohtaja Laura Kajander. Kun vuonna 2008 projekteja oli vain kymmenisen, nyt niitä on yli sata. Toiminta on levinnyt ympäri maata, noin 30 paikkakunnalle.

”Erilaisilla kumppanuuksilla on suuri merkitys, ja ne voivat ulottua isoista kuoroprojekteista pienempiin konsertteihin, yleisökasvatukseen ja sosiaaliseen työhön. Myös Ritarihuoneen residenssi on kasvattanut yleisömääriämme. Kun ennen saimme vaivalla paikalle alle sata henkeä, nyt sali on useimmiten täysi”, Kajander kertoo.

Fibon soittajakunnan ytimenä on 40 hengen jäsenistö, joilla on myös äänioikeus orkesterin asioista yhdessä päätettäessä. Useimmin barokkiohjelmistoa esitetään 15–25 hengen joukolla, mutta kokoonpano määräytyy musiikin mukaan.

”Tavoitteena on, että vuoden keikat jaetaan jäsenistön kesken tasapuolisesti. Lisäksi meillä on avustajajäseniä. Noin puolet projekteista on yleisötyötä ja koulutusta”, Kajander kertoo.

Vuodesta 2008 orkesteri perusti yleisötyötiimin nimeltä Fibo Collegium, joka vastaa lastenkonserteista, seniorityöstä, barokkimusiikin täydennyskoulutuksesta ja oppimateriaaleista, musiikkipistojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä Concerto Grosso -nimisistä spektaakkeleista, joissa iso joukko nuoria soittajia liittyy mukaan.

Vuonna 2018 Concerto Grosso laajenee Viking Barokk -tapahtumaksi, johon osallistuu ammattibarokkiorkestereita ja musiikkiopistoja viidestä Pohjoismaasta. Yhteiskonsertit ovat marraskuussa Oslossa ja Helsingissä sekä Ruotsissa, Islannissa ja Tanskassa alkuvuodesta 2019. Tapahtumaa on tukenut Pohjoismainen Kulttuurirahasto.

Fibo on mukana myös yhteishankkeessa Avantin ja UMO:n kanssa, jossa tarkoitus on laajentaa ohjelmistoa yli perinteisten genrerajojen. Uuden musiikin esittäminen barokkisoittimin on ollut jo pitkään jatkunut projekti, ja vuonna 2018 Fibo kantaesittää mm. Sarah Nemtsovin tilausteoksen Viitasaaren Musiikin ajassa.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliBach-profeetta uskoo hengen voimaan
Seuraava artikkeliIntiimiyden järkäle