Pasuunasta iloisen ja seikkailullisen soolosoittimen tehnyt Christian Lindberg valittelee puhallinsoittajien konservatiivisuutta ja konserttikulttuurin muodollisuutta. Classical Music Awards -palkintojen vuoden taiteilija laajentaa roolejaan säveltäjänä ja kapellimestarina.
Moni muistaa ruotsalaisen Christian Lindbergin performanssihenkisenä taiteilijana, joka 1990-luvulla irrotteli Jan Sandströmin Moottoripyöräkonserton villinä solistina ja muutenkin piti huolta siitä, ettei yleisöllä koskaan ollut tylsää. Hänen pioneerityönsä soolopasuunan nostajana on huikea – pian hän kantaesittää sadannen hänelle sävelletyn konserton.
Nyt hän kuitenkin sanoo urakkansa pasuunan puolesta taistelijana olevan jo ohi, sillä kapellimestarin ja säveltäjän työt kutsuvat. Pasuuna silti säilyy omana äänenä. Kesäkuussa hän on yhtenä päätähtenä Sibelius-Akatemian järjestämässä vaskimusiikin koulutus- ja konserttitapahtumassa. 8.6. häntä kuullaan konsertissa Musiikkitalon Cameratassa yhdessä trumpetisti Rheingold Friedrichin ja pianisti Eriko Takezawan kanssa.
”Olen hieman pettynyt siihen, että esimerkkiäni ei ole noudatettu, ja tuskin kukaan nuorempi pasunisti suuntaa soolouralle. Orkesteripaikka on lopullinen päämäärä. Konservatiivisuus ja luovuuden puute vaivaa muutenkin vaskikenttää”, hän sanoi huhtikuun alussa San Sebastianissa järjestetyn International Classical Music Awards -gaalan yhteydessä.
Lindberg pokkasi ICMA-palkinnon vuoden taiteilijana. Perusteluissa huomautettiin, miten ”herra pasuunasta” on tullut rajattomien roolien muusikko, joka jakaa ennakkoluulotonta ja avointa asennetaan myös sinfoniaorkestereille ja vuodattaa sitä nuottipaperille.
Palataan vielä lausuntoon soolopasunistien puutteesta. Olisiko sellaisille sitten töitä? Eikö orkesterimuusikko voi muka tehdä omia projekteja?
”Totta kai voi, mutta ei Iszak Perlman olisi sama viulisti, jos hän soittaisi orkesterin x konserttimestarina ja tekisi soolokeikkaa sivussa”, hän vertaa.
”En tietenkään väheksy orkesterityötä – sanon vain tämän siksi, että mielestäni puhaltajilla olisi mahdollisuus paljon isompaan rooliin musiikkielämän uudistajina kuin mitä nykyisin on. Se tosin vaatisi intellektuaalista ajattelua, joka ei ole ainakaan vaskikoulutuksen hyveitä.”
Täydellistä vapautta
Lindbergin on tietenkin helppo pioneerina puhua, mutta totta on, että hänen kaltaisilleen, korvia kaikelle uudelle aukoville solisteille olisi tilaa ohjelmissa. Se kuitenkin vaatisi oman tien löytämistä. Kaikenlaista kopioimista – myös itsensä – Lindberg vihaa.
”Oman musiikkikieleni perustana on nuoruuden jazzharrastus. Ihastuin Jack Teagardenin levyihin 17-vuotiaana, ja perustimme dixieland-yhtyeen. Ehkä tämä tausta kuuluu myös
sävellyksissäni, vaikken lainailekaan mitään. Haluan olla täydellisen vapaa, ilman mitään leimoja. Ihanteenani on piirtävä lapsi. Ei hänellä ole mitään pyrkimystä olla hyvä, kaikki on vain luonnollista luovuutta. Se asenne olisi tärkeä pitää myös ammattimuusikkona.”
Kapellimestariksi Lindberg ajautui erikoista kautta. Hän oli Northern Sinfonia -orkesterin solistina, ja konsertin kapellimestari oli huonosti valmistautunut. Niinpä hän alkoi vaivihkaa harjoituttaa orkesteria, jotta teos ylipäätään saataisiin kokoon. Muusikot pitivät hänen työtavastaan ja pyysivät, että hän ryhtyisi kapellimestariksi. Ensin vastaus oli ei, mutta kolmen vuoden kuluttua, vuonna 2000, Lindberg heilutteli jo korokkeella tahtipuikkoa.
”Suurimmat opettajat ovat olleet ne hyvät kapellimestarit, joiden solistina olen saanut soittaa. Leif Segerstam erityisesti, mutta myös Esa-Pekka Salonen, Neeme Järvi ja Paavo Järvi.”
Kapellimestarina Lindberg on ollut työllistetty varsinkin Skandinavian maissa ja Britanniassa. Hän on nykyään Norwegian Arctic Philharmonic Orchestran johtaja. Pitkäaikaisen kumppaninsa Norrköpingin sinfoniaorkesterin kanssa hänellä on meneillään jättiprojekti kaikkien Allan Petterssonin 17 sinfonian levyttämisestä BIS-yhtiölle.
Luutuneisuus vaivaa
Sävellystyön Lindberg aloitti vasta 39-vuotiaana. Ensimmäisten teosten yhteydessä löytynyt metodi on säilynyt sittemmin pääpiirteissään samanlaisena.
”Ensin suollan ideoita paperille, niitä voi olla pari-kolmekymmentä. Vähän ajan kuluttua katson niitä kriittisin silmin: mikä on eniten minua itseäni ja mikä kopiota joskus kuullusta? Jäljelle jää yleensä 4–5 ideaa, joiden parissa sitten alkaa varsinainen kehittelytyö.”
Useita hänen teoksiaan leimaa musiikkiteatterillinen ajattelu. Esimerkiksi tuubakonserton otsikkona on ”Rakastunut panda”, ja Kundraans Karma ”puhuvalle pasunistille ja orkesterille” on metafora muusikon työn viettelyksistä. Lucifer on tarinan pahis, joka houkuttelee Kundraanin helpon uran houkutuksiin orkesterin musiikilliseksi johtajaksi.
”Totta kai tämä perustuu omiin kokemuksiini. Uskon täysillä klassisen musiikin voimaan ja mahdollisuuksiin myös nuoren yleisön parissa. Suuri ongelma on kuitenkin esittämisen luutuneet tavat. Kun yleisö astelee konserttisaliin, se astuu 100–200 vuotta ajassa taaksepäin maailmaan, jossa esiintyjät pokkailivat frakeissaan, ja taputtaminen oli kiellettyä.”
”Kun ensimmäisen kerran yritin solistikeikalla murtaa pukukoodia, muusikot katsoivat kuin olisin ollut hullu, mutta yleisö selvästi vapautui ja otti kuulemansa innostuneena vastaan. Erityisen huonosti muodollinen koodisto sopii uuteen musiikkiin. Teitä siitä ulos pitää etsiä.”
Harri Kuusisaari, San Sebastian
(juttu on tehty Nicola Catton ja Andrea Meulin tekemän haastattelun pohjalta)
ICMA Baskimaalla
Classical Music Awards on eurooppalaisten musiikkilehtien ja klassisen musiikin radiokanavien perustama järjestö, jonka tarkoituksena on jakaa vuosittain alan levy- ja erikoispalkinnot ainoana riippumattomana kansainvälisenä instanssina. Rondo Classic on tuomaristossa mukana neljättä vuotta. Palkintogaalat ovat joka vuosi eri kaupungissa paikallisen orkesterin, konserttitalon tai festivaalin kutsumana.
Tällä kertaa juhlia isännöi San Sebastianissa Pohjois-Espanjassa päämajaansa pitävä Baskien kansallisorkesteri (Euskadiko Orkestra Sinfonikoa) , jonka ylikapellimestari Jun Märkl johti gaalan. Christian Lindbergin lisäksi muut erikoispalkintojen saajat olivat mezzosopraano Dame Felicity Lott (elämäntyöpalkinto), sellisti Pablo Ferrández (vuoden nuori taiteilija) ja korealainen 14-vuotias huilisti Nikolai Song (vuoden löytö).
Vuoden levymerkki oli Harmonia Mundi, ja vuoden parhaan levyn tittelin sai Arthaus Musiikin DVD, jolla Riccardo Chaillyn johtama Leipzigin Gewandhausorchester soittaa Mahlerin seitsemännen sinfonian. Muut palkintokategoriat osoitteessa: www.icma-info.com
