TUOREIMMAT UUTISET Aino Ackté saa viimein oopperansa

Aino Ackté saa viimein oopperansa

Aino_Ackté_Pariisin_Oopperassa_1900
Aino Ackté Pariisin Oopperassa vuonna 1900.

Savonlinnassa valmistellaan Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi jälleen uutta oopperaa. Tällä kertaa kohteena ei ole sotasankari tai kirjailija, vaan suomalaisen musiikin merkkihenkilö: oopperan monitoiminainen Aino Ackté. Ensi-ilta on Savonlinnasalissa lokakuussa 2017, teoksen on säveltänyt Ilkka Kuusisto ja libretto on Pentti Savolaisen käsialaa. Ooppera tilattiin jo alunperin Kansallisoopperan satavuotisjuhliin vuonna 2011, mutta se jäi tuolloin esittämättä.

Solisteiksi on kiinnitetty nuoria oopperalaulajia: nimiroolin esittää Savonlinnasta kotoisin oleva sopraano Päivi Pylvänäinen. Acktén äidin, laulajatar Emmy Achtén roolissa on mezzosopraano Anu Ontronen, aviomies Heikki Renvallia esittää tenori Jere Martikainen ja Albert Edelfeltin saappaisiin hyppää baritoni Joonas Asikainen. Teoksen ohjaa Kira Boesen, musiikin johtaa kapellimestari Kari Kropsu.

Sopraano Aino Ackté (1876-1944) oli Suomen ensimmäinen kansainvälinen oopperatähti ja suomalaisen oopperakulttuurin merkittävä kehittäjä. Ackté oli yksi vuonna 1911 perustetun Kotimaisen oopperan, Kansallisoopperan edeltäjän perustajajäsenistä. Hän alkoi seuraavana vuonna myös järjestää Oopperajuhlia Olavinlinnassa, tapahtumaa, joka kehittyi myöhemmin Savonlinnan Oopperajuhliksi.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version