TUOREIMMAT UUTISET Benelux-instituutti: Suomalaisartistien showcase menestys Brysselissä

Benelux-instituutti: Suomalaisartistien showcase menestys Brysselissä

Kimmo Pohjonen oli yksi Musiq’3-festivaalin noteeratuista suomalaisesiintyjistä. © Egidio Santos

Suomen Benelux-instituutin kuratoima Nordic Vibes -ohjelma brysseliläisillä Musiq’3-festivaaleilla oli yleisömäärältään ja vastaanotoltaan onnistunut, kertoo instituutin johtaja Kati Laakso. Belgian ranskankielisen yleisradioyhtiön RTBF:n viime viikonloppuna järjestämä kolmipäiväinen tapahtuma painotti tänä vuonna nimenomaan suomalaista musiikkia.

Kimmo Pohjosen sävelet ilostuttivat yleisöä jo perjantain täydessä salissa pidetyn avajaiskonsertin aikana, lisäksi hänen konserttinsa lauantaina yllytti yleisön seisoviin aplodeihin”, kertoo Laakso. Hän mainitsee esiintymissalien olleen ”lähes täysiä” hellesäästä huolimatta.

Myös Helsingin kamarikuoro esiintyi useampaan otteeseen festivaalilla. Kuoro esitti Einojuhani Rautavaaran Vigilian Cambren luostarissa erillisiin ilta- ja aamukonsertteihin jaettuna, teoksen ortodoksisen käyttöluonteen mukaisesti. Lisäksi konserteissa kuultiin muun muassa Olli Mustosen pianokvintetto säveltäjän itsensä esittämänä, Kreeta-Maria Kentalan Side by Side -ohjelma, joka vuorottelee Bachia ja kaustislaisia pelimannisävelmiä, Joonas Ahosen pianotulkintoja sekä Iiro Rantalan Lost Heroes -soolopianokonsertti.

”Festivaalin kautta saatiin vahvistettua suomalaisen musiikin vankkaa jalansijaa Belgiassa ja esiteltyä yleisölle vielä osin tuntemattomiakin nimiä. Olen erityisen iloinen siitä, että pitkäaikainen työmme tuottaa tulosta ja saimme kyseisen festivaalin kautta jälleen pontta esitellä lahjakkaita muusikoitamme alueellamme myös tulevaisuudessa”, hehkuttaa Laakso.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version