TUOREIMMAT UUTISET Crusell-viikon teemana fantasia

Crusell-viikon teemana fantasia

Viime vuoden Crusell-huilukilpailun voittaja, Turun filharmonikkojen huilun äänenjohtaja Niamh McKenna soittaa useammassa Crusell-viikon konsertissa. Kuvalähde: festivaali

Uudenkaupungin Crusell-viikkoa vietetään 27.7.–3.8. Klarinetisti ja säveltäjä Bernhard Henrik Crusellin mukaan nimetyn, 38. kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on Fantasia. ”Tuntuu siltä, että yhä useammin mieli kaipaa irtiottoa nykypäivän yhteiskunnan ahdistavasta tilanteesta. Siksi teemaksi valikoituikin fantasia. Kautta aikojen ihminen on käyttänyt fantasiaa eli mielikuvitelmaa apuna paetakseen arjen huolia”, kertoo teemasta taiteellinen johtaja, klarinetisti Tuulia Ylönen. Lukuisissa konserteissa kuullaan Fantasia-nimikkeisiä teoksia mm. Benjamin Britteniltä, J. S. Bachilta, Robert Schumannilta, August Klughardtilta, E. A. Todilta ja Hans Werner Henzeltä.

Festivaaliorkesterin ja erikokoisten puhallinkamarikokoonpanojen lisäksi muun muassa sopraano Helena Juntunen laulaa neljässä eri konsertissa, ja lyömäsoitinyhtye Osuma Ensemble soittaa molemmissa avajaispäivän konserteissa. Erilaisten fantasioiden – nimittäin videopelien – musiikkia esittää Game Music Collective. Iltaohjelmassa on myös mm. Pepe Willberg orkestereineen sekä Dallapé. Viikolla järjestetään myös puupuhaltimien mestarikursseja, joiden opiskelijoiden taitoja pääsee kuulemaan maksuttomissa päiväkonserteissa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version