TUOREIMMAT UUTISET Helsinki Klezmer Festival esittelee juutalaista musiikkiperinnettä

Helsinki Klezmer Festival esittelee juutalaista musiikkiperinnettä

Voices of Ashkenaz esittelee konsertissaan Helsingissä vanhempaa juutalaista musiikkiperinnettä. © Adam Berry

Suomen Klezmer-yhdistyksen joka kolmas vuosi järjestämää Helsinki Klezmer Festivalia vietetään tänä vuonna 10.–13. marraskuuta. Festivaalin konsertit soivat vuonna 1906 valmistuneessa Helsingin synagogassa, johon normaalisti pääsee arkisin sopimalla kiertokäynnistä etukäteen. Festivaalin taiteellisena johtajana on sen perustamisesta, vuodesta 2000, lähtien toiminut Eva Jacob.

Esiintyjiksi festivaalille saapuu klezmer-muusikoita Saksasta, Latviasta, Tanskasta, Englannista sekä Yhdysvalloista. Festivaali sisältää konsertteja ja mestarikursseja edistäen jiddishinkielisen kulttuurin tuntemusta Suomessa sekä tutustuttaa yleisöä vähemmistökulttuuriin musiikin, tanssien ja laulujen kautta.

”Tänä vuonna festivaalille tulee muun muassa Voices of Ashkenaz, joka esittää vähän erilaista musiikkia. Siinä soittaa muun muassa amerikkalainen Michael Alpert, alan guru, joka oli mukana jo 1970-luvun klezmer-revivalissa”, Jacob kertoi Helsingin Sanomille aiemmin tänään. Jacobin mainitsema yhtye esiintyy tiistaina 12. marraskuuta ja konsertissa kuullaan laulettua musiikkia 1500–1800-luvuilta eli ajalta ennen varsinaista klezmer-perinnettä. Lisäksi Alpert on yksi festivaalin yhteydessä pidettävien mestarikurssien opettajista.

Muita esiintyjiä festivaalilla on esimerkiksi koko festivaalin konsertillaan avaava tanskalainen Mamesh Bagenush -yhtye, joka esiintyi lokakuun lopulla Tampereella pidetyssä World Music Expossa. Kaikkien konserttien jälkeen myös yleisön on mahdollista osallistua musisointiin, sillä jokaisena festivaali-iltana järjestetään klezmer-jamit Papa Albert -ravintolassa.

Helsingin synagogassa kuultaviin konsertteihin kannattaa saapua ajoissa henkilöllisyystodistus mukanaan sekä varautua turvatarkastukseen. Festivaalin koko ohjelmaan voit tutustua täällä.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version