TUOREIMMAT UUTISET Juhani Heinonen -viulukilpailu käynnistyy uudistettuna Jyväskylässä

Juhani Heinonen -viulukilpailu käynnistyy uudistettuna Jyväskylässä

Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö Kesmes järjestää 1.-6.3. uudistetun version Juhani Heinonen –viulukilpailusta. Jyväskylässä järjestettävä, vuonna 1977 perustettu kilpailu on Suomen ainoa valtakunnallinen nuorille soittajille tarkoitettu kilpailu, ja uutuutena 13–15-vuotiaiden kaksieräisen ja 16–24-vuotiaiden kolmieräisen sarjan rinnalle on tullut myös 10–12-vuotiaiden yksieräinen sarja.

”Ohjelmistouudistuksen myötä kilpailijoilla on entistä paremmat mahdollisuudet valita teoksia omien vahvuuksiensa pohjalta. Valinnanvapaus on tärkeää, sillä Juhani Heinonen -viulukilpailu määrittelee pitkäksi aikaa nuorten viulistien ohjelmiston. Myös kuulijoille tarjoutuu enemmän vaihtoehtoja”, kertoo kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Janne Malmivaara.

Kilpailun alkuerät käydään Suomalaisen musiikkikampuksen Hannikaissalissa, samoin 13–15-vuotiaiden finaali, jossa osallistujat soittavat Kimmo Tullilan johtaman Campus Sinfoniettan kanssa. 16–24-vuotiaiden finaali käydään Jyväskylän teatteritalolla 6.3., ja konserttoesityksissä mukana on Jyväskylä Sinfonia Erkki Lasonpalon johdolla.

Tuomariston muodostavat puheenjohtaja Jaakko Kuusisto sekä jäsenet Anna-Liisa Bezrodny, Timo Hanhinen, Jan Söderblom ja Emma Vähälä.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version