TUOREIMMAT UUTISET Jussi Merikanto Turun musiikkijuhlien johtajaksi

Jussi Merikanto Turun musiikkijuhlien johtajaksi

Jussi Merikanto ottaa hallinnollisen vetovastuun Turun musiikkijuhlista, Lauri Porran aloittaessa taiteellisena johtajana. © Merja Yeung

Oopperalaulaja, musiikin maisteri Jussi Merikanto on valittu Turun musiikkijuhlasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Tehtävä vapautui sen edellisen haltijan Liisa Ketomäen siirtyessä Teoston kulttuuriasäätiön toimitusjohtajaksi. Merikanto aloittaa Turussa 4. lokakuuta. Hän on ollut tähän saakka Urkuyö ja aaria -festivaalin toiminnanjohtaja.

Aiemmin jo uutisoitiin muusikko, säveltäjä Lauri Porran nimityksestä Turun musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi, joten koko parivaljakko saa aloittaa nyt puhtaalta pöydältä, tähtäimessään Turun uusi konserttitalo Fuuga. 

”Saimme tehtävään useita kovatasoisia hakijoita. Hallitus painotti valinnassaan ennen kaikkea johtamiskokemusta ja monipuolista osaamista”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén.

”Olen innoissani saadessani mahdollisuuden aloittaa työt Turun musiikkijuhlilla, joka on tunnettu korkeatasoisesta kansainvälisestä tasostaan ja monipuolisista elämyksistään. Tavoitteeni on jatkaa Turun musiikkijuhlien rikasta perinnettä, samalla tuoden uusia ja innovatiivisia näkökulmia”, toteaa  Jussi Merikanto tiedotteessa.

Merikannolla on laaja tausta festivaalituotannossa. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian  oopperakoulutuksesta ja taidehallinnosta. Urkuyö & Aaria -festivaalin lisäksi hän on toiminut Joroisten Musiikkipäivien ja Nurmeksen Joulumusiikin taiteellisena johtajana. 

Merikannon laaja haastattelu oli kesäkuun Rondossa. Siinä hän kertoo näkemyksiään taiteen ja hallinnon välisestä suhteesta:

Hallinnon taide

 

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version