TUOREIMMAT UUTISET Kansanmusiikkia Keravalla

Kansanmusiikkia Keravalla

Yksi TE!FESTin esiintyjistä on vanhoja kansanmusiikin hittikappaleita nykykansalle tuova ENKEL-yhtye. © Risto Savolainen

Festivaali tuo kansanmusiikin tekijät päiväksi ratavarsikaupunkiin.

Uusi TE!FEST-tapahtuma valtaa tulevana viikonloppuna päiväksi Keravan ratavarsikaupungin. 17.6. järjestettävästä tapahtumasta kertoi Rondolle enemmän kaupungin kulttuurituottaja Teija Alaraappana. Miksi tällainen yhdistelmä, kansanmusiikki ja Kerava?

”Ei se niin mahdoton yhdistelmä ole”, Alaraappana nauraa. ”Meillä on ollut kansanmusiikkitoimintaa paljon esimerkiksi konserttitoimintana.”

”Kaustislähtöinen, Keravalla asuva viulisti Esko Järvelä ehdotti ja lähti tänä vuonna tekemään konserttisarjaa kaupungin kanssa Keravan kirjastoon. Siinä on esiintynyt ulkomaalaisia kansanmusiikkitähtiä duona hänen kanssaan. Nyt lähdimme tekemään hänen kanssaan siitä vielä suurempaa kokopäivätapahtumaa.”

Nimi TE!FEST voi herättää ainakin ulkopaikkakuntalaisissa ihmetystä. Mistä nimi on peräisin?

”Keravalla on ollut 90-luvulla kansanmusiikkitapahtuma nimeltä Tekijä esiin! Sen perinne on jatkunut samannimisenä lasten kansanmusiikkikurssina joka kesä. Nimessä on myös sivujuonne naapurikaupunki Järvenpään Meidän festivaaliin, ikään kuin ’Te ja Me’ -sanaleikkinä.”

Tunnetuin esiintyjä festivaalilla on ehkä Järvelän oma yhtye, kansainvälisesti keikkaileva suomalaisyhtye Frigg, jota näkee Suomessa konsertoimassa harvoin. Festivaalilla on sekä maksullisia konsertteja Kerava-salissa että ilmaiskonsertteja Paasikivenaukiolla rautatieaseman vieressä. Ilmaiskonsertissa esiintyy mm. 45 soittajan ryhmällään Suomen suurin pelimannipoppoo Orivesi All Stars.

”Uusi duo on puolestaan raskaasta rockista tunnetun Timo Rautiaisen ja Esko Järvelän duo. Timohan on pyörinyt kansanmusiikkipiireissä muutenkin aiemmin, mutta hän esiintyy nyt ensimmäistä kertaa yhdessä Eskon kanssa.”

Elina Salin

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version