TUOREIMMAT UUTISET Kemiönsaarella musiikkia kansansävelmistä kantaesityksiin

Kemiönsaarella musiikkia kansansävelmistä kantaesityksiin

Ukrainalaissyntyinen pianisti Milana Chernyavska on yksi Kemiönsaaren vieraista. © Julia Wesely

Maanantaina alkaneet Kemiönsaaren musiikkijuhlat ovat toiminnanjohtaja Jukka Mäkelän mukaan käynnistyneet onnistuneesti. ”Etukäteismyynti on vilkastunut tänä vuonna jälleen, ja kävijämäärät ovat nousemaan päin”, Mäkelä kertoo. Hän mainitsee festivaalilta löytyvän pari sellaista erityisyyttä, joita ei aiempina vuosina ole nähty. ”Toinen on kamariorkesteri Avantin vanhan musiikin ensemble, ja toinen on naissäveltäjien esille tuominen.”

Naissäveltäjistä tämän illan konsertissa on Melanie Bonis’n, Nadia Boulanger’n, Amy Beachin ja Fanny Mendelssohnin teoksia, ja myöhemmin viikolla kuullaan Clara Schumannia, Konstantia Gourzia, Maria Theresia von Paradisia ja Kaija Saariahoa. Ohjelma ulottuu aina Agricolan ajan tuntemattomista sävelmistä uusimpiin kantaesityksiin. Illalla kuullaan Jyrki Linjaman toisen jousikvarteton kantaesitys, ja torstaina Clara ja Robert Schumannin teosten lomassa kuullaan ensi kertaa Olli Kortekankaan Due per due, joka on sen esittäjiä, viulisteja Sonja ja Katinka Korkealaa varten sävelletty.

Esiintyjinä festivaaleilla ovat muun muassa pianisti Milana Chernyavska, Skandinavian-debyyttinsä tekevä alttoviulisti Diyang Mei, sellisti Senja Rummukainen, kitaristi Petri Kumela ja huilisti Hanna Juutilainen. Sopraano Tuuli Lindeberg konsertoi perjantaina ja lauantaina yhdessä Avantin ensemblen kanssa. ”Nostaisin etenkin Lindebergin esille, sillä hänellä on festivaalilla tänä kesänä iso rooli ja hän laulaa ohjelmaa aina vanhasta musiikista aivan uusimpaan”, Mäkelä huomauttaa.

Festivaalin päätöskonsertti kuullaan sunnuntaina 14. heinäkuuta. Taiteellisena johtajana toimivat Katinka Korkeala ja Sonja Korkeala.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version