TUOREIMMAT UUTISET Kunnianosoituksia muusikoille

Kunnianosoituksia muusikoille

Pekka Kuusisto High Res 6 - credit Maija Tammi
Pekka Kuusisto voitti Sibelius-viulukilpailun vuonna 1995, ja on sittemmin ansioitunut monella musiikin osa-alueella. Kuva: Maija Tammi

Vuoden kuoronjohtaja valittu, Pekka Kuusistolle Pro Finlandia -kunniamerkki.

Tasavallan presidentti on myöntänyt viulisti Pekka Kuusistolle Pro Finlandia -kunniamerkin. Pro Finlandia myönnetään vuosittain ansioituneille taiteilijoille.

Kuusiston lisäksi merkin saivat tänä vuonna tanssitaiteilija Juhani Teräsvuori, kuvittaja Virpi Talvitie, näyttelijä Martti Suosalo, tietokirjailija Anna Kortelainen, kirjailija Kai Nieminen, kääntäjä Janina Orlov, taidemaalari Kuutti Lavonen ja elokuvaohjaaja Markku Pölönen.

Vuoden 2016 kuoronjohtajaksi on puolestaan valittu Anneli Julén Hämeenlinnasta. Valinnan teki Suomen kuoronjohtajayhdistys ry.

Anneli Julén on johtanut Kamarikuoro Gaudetea sen perustamisvuodesta 1995, Hämeenlinnan Mieskuoroa vuodesta 2000 ja Naiskuoro Timoteitä vuodesta 2010 lähtien. Julén toimii myös mm. musiikinopettajan virassa Parolan lukiossa, Suomen Naiskuoroliiton taiteellisena johtajana, sen musiikkivaliokunnan puheenjohtajana ja toukokuussa 2017 Sulasolin Laulu- ja soittojuhlien taiteellisena johtajana.

Palkinto luovutetaan Naiskuoro Timotein joulukonsertin yhteydessä, Helsingin Pyhän Sydämen kappelissa 2.12.2016 klo 19.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version