TUOREIMMAT UUTISET Länsi-Savo: Gothónin ja Savolaisen suunnittelema Martti Talvela -ooppera törmäsi perikunnan vastustukseen

Länsi-Savo: Gothónin ja Savolaisen suunnittelema Martti Talvela -ooppera törmäsi perikunnan vastustukseen

Talvela perheineen vuonna 1965. Kuvaaja tuntematon.

Sanomalehti Länsi-Savo uutisoi eilen basso Martti Talvelan (1935-1989) perikunnan sanoutuvan irti tekeillä olevasta Talvelan elämää käsittelevästä oopperasta. Oopperaproduktio julkistettiin heinäkuussa; sen säveltäjänä on pianisti-kapellimestari Ralf Gothóni ja librettistinä urkuri ja musiikkitieteilijä Pentti Savolainen. Ensi-ilta on suunniteltu vuodelle 2022.

”Tässä ei ole kyse siitä, millainen ooppera on. Emme halua, että isästämme sellainen tehdään. Se on vastoin hänen käsityksiään taiteesta, eikä ole hänen tyyliään”, sanoo perikunnan edustajana asiassa toimiva Kirsi Talvela. Perikunnan vastustava kanta oli hänen mukaansa ilmaistu jo suunnitteluvaiheessa vuonna 2018.

Länsi-Savolle antamassaan vastinehaastattelussa Gothóni ja Savolainen pitävät oopperan tekemistä sekä suurena kunnianosoituksena että laulajan muistoa vaalivana tärkeänä tekona. Savolainen painottaa, ettei ooppera tuo ilmi Talvelan yksityiselämästä sellaista, joka ei olisi jo kirjoissa julkaistu.

Kansainvälistä ooppera- ja lieduraa tehnyt Talvela toimi myös Savonlinnan oopperajuhlien taiteellisena johtajana 1972–79. Hänen kuolemastaan tuli heinäkuussa kuluneeksi 30 vuotta.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version