TUOREIMMAT UUTISET Loistefestari on tapahtuma nuorille muusikonaluille

Loistefestari on tapahtuma nuorille muusikonaluille

BoomSlang-bändi vuoden 2015 Loistefestarilla. © Maarit Hohteri

Mukaan saavat osallistua kaikki klassista musiikkia, kansanmusiikkia ja rytmimusiikkia osaavat nuoret, jotka eivät tee musiikkia työkseen tai opiskele sitä ammatikseen.

Pääkaupunkiseudulla 23.–25. maaliskuuta 2018 pidettävä Loistefestari järjestetään vuosittain eri teemalla ja tällä kertaa se on musiikki. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tapahtuman tarkoitus on kannustaa ja rohkaista nuoria taiteen pariin. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 12.1. ja päättyy 4.2.

Tapahtuman genret jakautuvat kolmeen kategoriaan: klassinen musiikki, kansanmusiikki ja rytmimusiikki. Esitettävä teos saa olla enintään 10 minuuttia pitkä. Tapahtumaan saavat osallistua 10–20 vuotiaat nuoret. Ryhmät saavat esityksestään palautetta alan huippuammattilaisista koostuvalta raadilta.

Mieleenpainuvimmat esitykset nähdään festivaalin gaalassa 28. maaliskuuta. Lisäksi kiinnostavimmat esitykset pääsevät edustamaan pääkaupunkiseutua Nuori Kulttuuri Sounds -tapahtumaan Mikkeliin 25.–27.5.2018.

Nuoret, jotka saavat pääasiallisen toimeentulonsa musiikista, opiskelevat musiikin ammatilisessa koulutuksessa tai ovat suorittaneet musiikin ammatillisen tutkinnon eivät voi osallistua. Rajoitus ei koske Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen oppilaita. Loistefestari on valtakunnallisen Nuori Kulttuuri -tapahtuman pääkaupunkiseudun aluetapahtuma, jonka järjestävät Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten nuoriso- ja kulttuuritoimet.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version