TUOREIMMAT UUTISET Lokakuun puoliväli täynnä konsertteja

Lokakuun puoliväli täynnä konsertteja

Piia Komsi. © Päivi Karjalainen

Lokakuun puolessa välissä musiikin ystäviä hemmotellaan oikein urakalla, sillä 7. lokakuuta alkavalla viikolla järjestetään useita konsertteja ja festivaaleja ympäri Suomen. Musiikintäyteisen viikon avaa Oulun konservatorion Tulindberg-viikko, joka 7.–13. lokakuuta tarjoaa ilmaiskonsertteja useissa musiikkityyleissä eri puolilla Oulua. Festivaalin avaa Naiset kautta vuosisatojen -konsertti, jossa esitellään valikoima naissäveltäjiä renessanssista romantiikkaan ja 1900-luvun eri tyyleihin asti. Keskiviikkona Bachianas-iltapäiväkonsertissa Oulun taidemuseossa sukelletaan nokkahuilun, huilun ja kitaran säestyksellä renessanssista Johann Sebastian Bachin musiikin kautta Etelä-Amerikan tangoihin ja uusimpaan oululaiseen musiikkiin. Konsertissa kuullaan muun muassa Laura Kähkösen kantaesittämänä säveltäjä Vesa Valkaman musiikkia huilulle. Konservatorion rytmimusiikin opettajat osoittavat kunniaa jazzin suurmiehille Paul Desdmondille ja Jim Hallille Oulun vanhalla paloasemalla torstaina 10. lokakuuta. Viikon päättää Oulun konservatorion opettajien kamarimusiikkikonsertti Oulun musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa sunnuntaina. Ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä täällä.

Uuden musiikin lokakuu eli Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlat käynnistyvät keskiviikkona 9. lokakuuta ja jatkuvat aina sunnuntaihin 13. lokakuuta asti. Pohjois-Suomen nykysäveltäjien uusiin teoksiin keskittyvä festivaali täyttää tänä syksynä 15 vuotta ja kuluneita vuosia juhlistetaan laulumusiikkiin keskittyvällä ohjelmistolla. Juhlavuonnaan festivaali kutsuu muitakin tasavuosien sankareita ja esiintyjiä koko Pohjois-Suomen alueelta juhlimaan kanssaan. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii ensimmäistä vuottaan Radion sinfoniaorkesterin ja Uusinta! -yhtyeen jäsen, viulisti Maria Puusaari. Festivaalin aikana tullaan kuulemaan useita kantaesityksiä paitsi laulumusiikin myös soitinmusiikin saralla.

Festivaalin avaavassa Karjasillan kirkossa pidettävässä konsertissa kuullaan Kaisa Rannan ja Lapin sotilassoittokunnan tulkitsemana muun muassa Tomi Räisäsen säveltämä teos Laavlâ, joka pohjautuu kolmeen inarinsaamelaiseen kansanrunoon. Ennakkotiedoista poiketen avajaiskonsertin johtaa Tero Haikala. Saamelaisen joiun inspiroimia säveliä kuullaan myöhemminkin festivaalilla, kun perjantaina Oulun lääninhallituksen talon konsertissa Piia Komsi yhdessä Meri-Lapin jousikvartetin kanssa esittää Alberto Ginasteran kolmannen jousikvarteton lisäksi Aija Puurtisen ja Tapio Tuomelan uusia sävellyksiä.

Uuden musiikin lokakuussa kuullaan myös opiskelijoita, kun Oulun ammattikorkeakoulun laulunopiskelijat heittäytyvät torstaina Pohjankartanon juhlasalissa järjestettävässä konsertissa nuoren oululaislähtöisen säveltäjän Tuomas Kettusen laulumusiikkiin, jota elektronisesti tuotetut tehokeinot värittävät. Uuden musiikin lokakuu päättyy Tuiran Kamarikuoron 50-vuotisjuhlakonserttiin sunnuntaina 13. lokakuuta Karjasillan kirkossa. Ohjelmassa on Jouko Tötterströmin, Risto Laitisen ja Lauri Nurkkalan uusien kuoroteosten kantaesityksiä. Festivaalin koko ohjelmaan voit tutustua täällä.

Vaasassa on mahdollista kuulla vanhempaa musiikkia, kun Suomalainen barokkiorkesteri esittää Claudio Monteverdin Orfeus-oopperan Vaasan kaupungintalon juhlasalissa 10.–11. lokakuuta. Monteverdin Orfeus on yksi varhaisimpia oopperaksi katsottuja teoksia, mutta Suomessa sitä on esitetty harvoin. Lavalla laulavat tenorit Leif Aruhn-Solén, Niall Chorell ja Ian Honeyman, sopraanot Kajsa Dahlbäck ja Tuuli Lindeberg, mezzosopraanot Katariina Heikkilä ja Essi Luttinen, baritoni Jussi Lehtipuu sekä basso Sampsa Vanhala. Musiikin johtaa maineikas vanhan musiikin uranuurtaja Andrew Lawrence-King ja näyttämöohjauksesta vastaa muun muassa Vivica Bandler -säätiön Vuoden teatteriteko -palkinnon saanut Johanna Freundlich.

Myös Etelä-Suomessa asuvat musiikin ystävät pääsevät nauttimaan erilaisista musiikkitapahtumista. Hämeenlinnan Raatihuoneella Hämeenlinnan Sibelius-seuran, Hämeenlinnan kaupungin sekä Pysäkin Kulttuurikaaren yhteistyönä järjestetään yhteislaulumaraton, jossa lauletaan 30 vuotta täyttävän Kultaisen laulukirjan sisältämät 400 laulua viikonlopun aikana 12.–13. lokakuuta. Maratonin taustalla on Hämeenlinnan Sibelius-seuran monivuotinen vapaaehtoistyö, jossa Kultaisen laulukirjan lauluja on laulettu yhdessä kymmeniä kertoja satojen innokkaiden kaupunkilaisten kanssa. Suurin osa tapahtuman esilaulajista laulaa Hämeenlinnan seudun kuoroissa tai muissa musiikillisissa kokoonpanoissa. Esilaulajia saapuu kuitenkin myös kauempaa, muun muassa Ylivieskasta ja Lappeenrannasta.

Säveltäjä ja kapellimestari Armas Järnefeltin syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 150 vuotta ja tästä syystä Helsingin Ritarihuoneella järjestetään säveltäjän virallinen muistokonsertti tiistaina 8. lokakuuta. Konsertin järjestävät yhteistyössä Armas Järnefeltin seura, Fantastico Production sekä RH Concerts. Ritarihuoneella on konserttipäivänä esillä myös Severi Blomstedtin suunnittelema Armas Järnefelt 150 -näyttely, joka esittelee säveltäjän elämää sanoin ja kuvin.

Monipuolisen konsertin ohjelman on koonnut pianisti Folke Gräsbeck, jonka lisäksi konsertissa esiintyvät sopraano Hedvig Paulig ja viulisti Jaso Sasaki. Ohjelmistossa on yksinlauluja, pianoteoksia sekä sävellyksiä viululle ja pianolle. Kiinnostavin erikoisuus lienee Gräsbeckin esittämä pianoteos valssi F-duuri, joka saa konsertissa vasta toisen esityksensä. “Valssi F-duuri sisältyy ukin käsinkirjoittamaan Klavier Skizzen -nuottivihkoon, jossa on sävellyshahmotelmia sekä neljä valmista teosta”, Järnefeltin Eva-tyttären poika Mikko Sajari kertoo. Konsertin kulttuuriantiin kuuluu myös harvoin esitetty Hör’ ich das Liedchen klingen.

Loppuviikosta, 10.–13. lokakuuta Kulttuurikomppania Eloa esittää Teatteri Takomossa Kuusi kuvaa kuusta -konsertin, jossa 1900-luvun alun kamarimusiikki kohtaa syksyisen kuunkajon. Eloa on vuodesta 2015 toiminut taiteilijaryhmä, jonka tapahtumissa elävä musiikki kohtaa tanssin, tarinat ja teatterin. Ryhmä on toteuttanut aiemmin esimerkiksi varjotanssiteoksen Varjele Helsingin juhlaviikoilla 2017 sekä konserttilarpin Aave on kuulija Vanhankaupungin voimalamuseossa 2018. Teatteri Takomossa pidettävässä konsertissa esiintyvät laulaja Iris Candelaria, huilisti Livia Schweizer, klarinetisti Agnese Skrastina, viulisti Aleksi Kotila, sellisti Beata Antikainen, sekä pianisti Matleena Nyman. Konsertissa kuullaan muun muassa Alma Mahlerin, John Cagen, Nadja Boulangerin, Arnold Schönbergin ja Erik Bergmanin musiikkia.

Myös kokeellisemman musiikin ystäville on tarjolla elämyksiä, sillä Turussa nykytaidetila Kutomolla sekä Sibelius-museossa järjestetään jälleen kokeelliselle musiikille omistettu kaksipäiväinen Himera-festivaali 11.–12. lokakuuta. Himera toteuttaa festivaalin yhteistyössä Ehkä-tuotannon ja Sibelius-museon kanssa ja tuo festivaalille varsin kansainvälisen kattauksen artisteja paitsi kokeellisen musiikin saralla myös vapaassa improvisaatiossa. Festivaalilla esiintyvät säveltäjä, kitaristi Clara de Asís, kitaristi Lauri Hyvärinen, säveltäjä Catherine Lamb, musiikintekijä, tapahtumajärjestäjä John Chantler, muusikko, säveltäjä Thomas Ankersmit, kuvataiteilija Kati Roover sekä lyömäsoittaja Enrico Malatesta. Tarkemmin festivaalin ohjelmaan voit tutustua täällä.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version