TUOREIMMAT UUTISET Markus Sarantola tarkastelee taiteellisessa tohtorintutkinnossaan klassismin ja varhaisromantiikan aikakausien musiikin esittämistapoja suomalaisissa...

Markus Sarantola tarkastelee taiteellisessa tohtorintutkinnossaan klassismin ja varhaisromantiikan aikakausien musiikin esittämistapoja suomalaisissa orkestereissa

Markus Sarantola. © Arttu Muukkonen

Alttoviulisti Markus Sarantolan taiteellisen soveltajakoulutuksen tohtorintutkinto Runojaloista romantiikkaan tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa huomenna lauantaina 26. lokakuuta. Kokonaisuus koostuu artikkelikokoelmasta, kahdesta kamarimusiikkikonsertista sekä soveltajaprojektin raportista. Lisäksi projekti on tuottanut vanhan musiikin kurssin Lappeenrannan musiikkiopistossa, lukuisia erityyppisiä kirjoituksia, esitelmiä Suomessa ja ulkomailla sekä suuren määrän eri tavoin sanallistettua tietoa ja käytännön taitoja.

Sarantola on työskennellyt vuosikymmeniä sekä moderneissa orkestereissa että historiallisiin esittämiskäytäntöihin erikoistuneissa yhtyeissä. Hänellä on ollut mahdollisuus seurata, kuinka barokin, klassismin ja lopulta myös romantiikan ajan tiedostavat esitystavat ovat alkaneet levitä ammattiorkestereissa. Sarantola perehtyi tutkinnossaan erityisesti Haydnin, Mozartin ja Beethovenin aikakauden musiikin alkuperäisiin esitystapoihin.

“Barokin tai klassismin esittämiskäytännöt eivät ole kahle tai vastakohta jollekin, vaan ne tarjoavat esittäjille monenlaisia vapauksia ja avaavat samalla oven valtaisaan ohjelmistolliseen aarreaittaan. Se tarkoittaa paljon muutakin kuin klassisen musiikin kaanonista tuttuja perusteoksia”, Sarantola kertoo.

Sarantolan mukaan muutokset esitystavoissa ovat  olleet konkreettisia erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Keskeisenä tekijänä ilmiön taustalla on niin sanottu vanhan musiikin liike. Monen klassisen musiikin orkesterin soitto onkin alkanut muuttua vähävibratomaiseen ja tyylillisesti tiedostetumpaan suuntaan. Orkestereissa on siis lisääntyvää kiinnostusta historiallisia esittämiskäytäntöjä kohtaan, vaikkakin keskustelu historiallisista esitystavoista on edelleen usein vähäistä esimerkiksi kielenkäytön tai ajattelutavan vakiintumattomuuden vuoksi.

“1990-luvulla aihepiirille saatettiin vielä naureskella, mutta nyt suhtautuminen on jo toisenlaista. Kokemusta eri aikakausien tyyleistä kertyy silti edelleen vain harvakseltaan. Orkestereissa vierailee kyllä vanhemman musiikin asiantuntijoita, mutta heidän tarjoamansa anti jää usein satunnaisten käyntien varaan”, Sarantola toteaa.

Tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus pidetään 26.10. klo 17 Helsingissä, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Wegelius-salissa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version