TUOREIMMAT UUTISET Muusikko, oletko kokenut seksuaalista häirintää?

Muusikko, oletko kokenut seksuaalista häirintää?

Et ole yksin. Vastaa Rondon kyselyyn.

Tänä syksynä alkanut skandaali seksuaalisesta häirinnästä ei ole hiljentynyt, päinvastoin: Hollywoodin elokuvamaailmasta lähtenyt #Me too -kampanja on vain paisunut paisumistaan. Viimeksi Pohjoismainen muusikkounioni, johon myös Suomen Muusikkojen liitto kuuluu, totesi julkilausumassaan, että epätasa-arvoon, seksismiin ja seksuaaliseen häirintään alalla on puututtava ja asetti alan ammattiliitoissa kyseisen ongelman ratkaisemisen etusijalle.

Ruotsissa puolestaan yli 600 oopperalaulajaa on allekirjoittanut vetoomuksen ooppera- ja konserttitaloissa piilevää seksuaalista häirintää vastaan. Suomalaiskapellimestari Dalia Stasevska kertoi Helsingin Sanomissa seksuaalisen häirinnän olevan musiikkialalla yleistä ja ”arkea naistaiteilijoille”. HS:n haastattelussa myös viulisti Linda Lampenius kertoi kokeneensa seksuaalista ahdistelua kahden viulunsoitonopettajan ja yhden managerin toimesta. Lampenius korosti, että kyse ei ollut suomalaisista tai Suomessa asuvista ulkomaalaisista opettajista.

Nyt Rondo kysyy, oletko sinä musiikin alan ihminen, kokenut urallasi seksuaalista häirintää tai ahdistelua. Voit olla jonkin musiikin alan opiskelija tai oppilas, työntekijä, työtön tai eläköitynyt. Voit olla esimerkiksi opettaja, muusikko, musiikkitieteilijä, soitinrakentaja, musiikkiteknologi tai musiikin alan toimistotöissä oleva.

Lyhyeen kyselyyn aiheesta voi vastata nimettömänä täällä. Vastaukset julkaistaan Rondon artikkelissa ja vastausaikaa on lukijoiden pyynnöstä vielä 17.12.2017 saakka. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja niitä ei luovuteta eteenpäin. Huolehdimme, että annettuja tietoja ei voi yhdistää vastaajaan.

Lisäys: Vastausaikaa jatkettiin lukijoiden pyynnöstä vielä viikon 17.12.2017 saakka.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version