TUOREIMMAT UUTISET Muusikkojen liiton mukaan orkestereissa voidaan jatkaa töitä monella tavalla, jos siihen on...

Muusikkojen liiton mukaan orkestereissa voidaan jatkaa töitä monella tavalla, jos siihen on tahtoa

Muun muassa Mikkelin kaupunginorkesterin muusikoiden palkanmaksu keskeytetään koronapandemian vuoksi. Kuvalähde: orkesteri

Osissa maakuntaorkestereista on suunniteltu palkanmaksun keskeytyksiä tai käyty yt-neuvotteluja. Kaupungit ovat vedonneet työsopimuslain toisen luvun 12. pykälään, jonka perusteella palkanmaksu voidaan keskeyttää työn estyessä. Ammattiliitot ovat kuitenkin asiasta eri mieltä.

 

Rondo kertoi juuri ennen pääsiäistä Mikkelin kaupunginorkesterin soittajien palkanmaksun keskeytyksestä 16. huhtikuuta alkaen. Orkestereiden soittajia edustavan Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttisen tietojen mukaan palkanmaksu olisi keskeytetty Mikkelin lisäksi myös Joensuussa, Oulussa, Kemissä ja Rovaniemellä. “Eli toistaiseksi onneksi pienessä vähemmistössä orkestereistamme.”

Niissä orkestereissa, joissa soittajat edelleen saavat palkkaa, on puolestaan tehty digiloikkia ja aloitettu konserttien striimaaminen sekä erilaisen muun sisällön luominen sosiaalisessa mediassa. On nähty mm. virtuaaliorkestereita, kloonautuvia muusikoita sekä kertomuksia tavallisesti orkesterisoittajan arjesta.

“Striimauksia on tehty monessa paikassa, samoin pienyhtyetyötä. Kotiharjoittelu, joka kuuluu työehtosopimuksen mukaiseen työvelvoitteeseen, on kaikilta osin mahdollista, ja jossakin sitä on myös tässä tilanteessa lisätty soittokunnon ylläpitämiseksi, kun normaali yhteissoitto ei ole mahdollista” Vänttinen kertoo.

 

“Keskeytykset voidaan riitauttaa ja viedä oikeuskäsittelyyn”

Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhion mukaan juuri muiden orkesterien tekemä digityö osoittaa, ettei Mikkelin kaltaisten kaupunkien päätökset pohjaudu faktoihin.

Kaupungit ovat perustaneet päätöksensä palkanmaksun keskeyttämisestä työsopimuslain toisen luvun 12. pykälän toiseen momenttiin. Sen mukaan palkanmaksun voi keskeyttää, mikäli työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi.

Esimerkiksi Akavan erityisalojen mielestä koronaviruspandemiaa ei kuitenkaan voi tulkita säädöksen tarkoittamaksi syyksi palkanmaksun keskeytykselle. Epidemia ei ole tulipalon tai poikkeuksellisen luonnontapahtuman kaltainen tilanne eivätkä viranomaisten rajoitukset ole laissa tarkoitetulla tavalla yllätyksellisiä.

Akavan erityisalat ei ole hyväksynyt yhdenkään kaupungin päätöstä palkanmaksun lopettamisesta, ja Vänttisen mukaan Muusikkojen liitto on samoilla linjoilla. “Emme pidä niitä [päätöksiä palkanmaksun keskeytyksestä] nyt hyväksyttävinä. Liiton hallitus päätti, että keskeytykset voidaan riitauttaa ja viedä oikeuskäsittelyyn.”

 

“Töitä voidaan jatkaa monella tavalla ja monessa muodossa”

“Tilanne on monessa orkesterissa haastava, mutta töitä voidaan jatkaa monella tavalla ja monessa muodossa, jos tahtoa siihen on”, Vänttinen jatkaa.

“Orkesterin alas ajaminen niin, että muusikot jättäisivät kotiharjoittelunkin tekemättä pidemmän aikaa, ei ole järkevää, ja johtaa vastaavasti pitkäkestoisempaan käynnistysvaiheeseen, kun toiminta taas voi jatkua normaalisti.”

Akavan erityisalat syyttää kuntia poikkeustilan käyttämisestä hyväkseen säästösyistä. Siltä se vahvasti näyttää myös ulkopuolisen silmin. Onko esimerkiksi Mikkelissä tai Oulussa tosiaan varaa tällaiseen kulttuurivihamielisyyteen?

“Orkesterimusiikin tarjontaa voidaan poikkeusoloissa ylläpitää verkossa, mistä löytyy monia hienoja esimerkkejä. Koronaepidemia osoittaa nyt viimeistään sen, miten tärkeää on huolehtia siitä, että orkesterit ja niiden musiikkia on tarjolla verkossa”, Muusikkojen liiton Vänttinen päättää.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version