perjantai huhtikuu 19. 2024

Netrebko joutui lopulta valitsemaan idän ja lännen väliltä – kenties liian myöhään

Anna Netrebko © Julian Hargreaves

Venäläinen tähtisopraano Anna Netrebko julkaisi sosiaalisen median tileillään keskiviikkona 30. maaliskuuta tiedotteen, jossa hän ensimmäistä kertaa selkeästi kertoi olevansa Venäjän Ukrainan-sotatoimia vastaan. Lisäksi hän ilmoitti palaavansa toukokuussa jälleen konserttilavoille. Netrebkon välit New Yorkin Metropolitan-oopperaan katkesivat, kun hän ei Metin mielestä tuominnut sotaa tarpeeksi selväsanaisesti; epämääräinen positio oli aiheuttanut jo kitkaa Euroopassa La Scalan ja Barcelonan Liceun suuntaan, ja Netrebko itse perui Baijerin valtionoopperan esiintymisensä.

”Tuomitsen sodan Ukrainassa ja ajatukseni ovat tämän sodan uhrien ja heidän perheidensä luona. [–] En ole minkään poliittisen puolueen jäsen tai kenenkään Venäjän johtajan puolella. Olen tavannut presidentti Putinin vain muutaman kerran koko elämäni aikana, näkyvimmin saadessani palkinnon taiteellisen toimintani johdosta sekä [Sotšin talvi]olympialaisten avajaisissa. Sen ohella en ole koskaan saanut Venäjän valtiolta taloudellista tukea, ja elän Itävallassa, jonne maksan veroni. Rakastan synnyinmaatani Venäjää ja pyrin rauhaan ja yhteyteen taiteeni kautta”, Netrebko kirjoittaa.

Yli kuukausi sotatoimien alkamisen jälkeen tehtyyn julkistukseen on länsimaissa suhtauduttu skeptisyydellä. Muun muassa brittiläinen bloggaaja-kriitikko Norman Lebrecht kokee, että Netrebko pyrkii lausunnolla vain pelastamaan uransa lännessä, ja huomauttaa Netrebkon olleen Putinin virallisten tukijoiden joukossa Venäjän vuoden 2012 ja 2018 presidentinvaaleissa. Ranskalainen Diapason-lehti on vahvistanut väitteen.

Poliittisen sitoutumattomuuden väitettä vastaan puhuu myös tuki, jota Netrebko on antanut Itä-Ukrainan separatistialueille. Hän poseerasi vuonna 2015 Donetskin ”kansantasavallan” lipun kanssa ja luovutti kapinallisjohtaja Oleg Tsarjoville 15 000 euron lahjoituksen Donetskin oopperaa varten. Netrebko myös juhli 50-vuotispäiviään viime vuonna suurella gaalalla Kremlin palatsissa, mikä tuskin keneltä vain onnistuu ilman Venäjän valtionjohdon siunausta.

Myöskään Metropolitan ei ole vakuuttunut Netrebkon uudesta lausunnosta. ”Emme ole valmiita vaihtamaan kantaamme. Jos Anna osoittaa, että hän todella ja täysin irrottautuu Putinista pitemmällä aikavälillä, voimme keskustella asiasta”, talon johtaja Peter Gelb sanoi lausunnossaan New York Timesin mukaan.

Netrebkon suunnanmuutos johti puolestaan Venäjällä siihen, että Novosibirskin ooppera perui Netrebkon konsertin ja hänen sosiaalisen median tilinsä estettiin Venäjällä, kirjoittaa OperaWire. Venäjän duuman puhemies Vjatšeslav Volodin on kritisoinut Netrebkon kannanottoa ja vaatinut häntä luopumaan venäläisistä palkinnoistaan. Netrebko on saanut Venäjän Kansan taiteilija -palkinnon vuosina 2008 sekä saanut vuonna 2004 Venäjän feredaation valtionpalkinnon. Venäjällä on maan uuden lainsäädännön mukaan rikos kutsua hyökkäystä Ukrainaan sodaksi.

Venäläisartistien tilanteesta Ukrainan sodan sytyttyä, sekä heidän kannanotoistaan, voit lukea huhtikuun Rondosta.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Tuoreimmat uutiset