TUOREIMMAT UUTISET New Yorkin Metropolitan-ooppera perui tulevan syyskautensa

New Yorkin Metropolitan-ooppera perui tulevan syyskautensa

Vuonna 1880 perustettu Metropolitan-ooppera on ollut suljettuna maaliskuun puolivälistä lähtien. Kuvalähde: Metropolitan-ooppera

New Yorkin Metropolitan-ooppera ilmoitti alkuviikosta peruvansa kokonaan tulevan syyskautensa näytökset. Pandemian aiheuttama keskeytys on talon toiminnassa pisin sataan vuoteen.

 

Siinä missä Suomen kansallisooppera ja -baletti on näillä näkymin aloittamassa syyskautensa elokuun lopulla, yhdysvaltalainen Metropolitan-ooppera puolestaan perui tulevan syyskautensa näytökset tämän viikon maanantaina. Oopperatalosta kerrotaan, että ensi näytöskausi avataan vasta 31. joulukuuta.

Koronaviruspandemia vaikuttaa myös Yhdysvaltain suurimman oopperatalon kevätkauteen 2021. Muun muassa kesällä tehtävien teknisten valmistelujen puuttuessa joidenkin oopperoiden kohdalla oopperatalo ei pysty esittämään suunniteltuja uusia ohjauksia keväällä. Sen sijaan lavalle tuodaan vanha ohjaus.

Jotakin valonpilkahdusta on kuitenkin myös luvassa, sillä Metropolitanissa on perinteisesti hengähdystauko helmikuussa. Pandemian aiheuttaman pitkän tauon vuoksi ensi vuoden helmikuussa lavalla on kuitenkin käynnissä täysi tohina.

Tiedotteessa julkaistulla videolla Metropolitan-oopperan toimitusjohtaja Peter Gelb toteaa, ettei sosiaalisen etäisyyden ottaminen ja grand opéra yksinkertaisesti sovi yhteen. Siksi vaikea päätös koko syyskauden peruuttamisesta tehtiin.

Gelbin mukaan oopperatalon taloudellinen tilanne oli hauras jo ennen pandemiaa. Taloudelliset riskit ovat kuitenkin kasvaneet pandemian myötä. Pandemian vuoksi Metropolitan-ooppera menettänee tuloja lähes 100 miljoonaa dollaria.

Metropolitan-ooppera on ollut suljettuna maaliskuun puolivälistä alkaen. Toisin kuin monissa muissa yhdysvaltalaisorkestereissa, oopperatalon muusikoille ei The New York Times -sanomalehden mukaan ole pandemia-aikana maksettu palkkaa lainkaan.

Pandemia on vaatinut myös uhrinsa Metropolitanissa, sillä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tähän mennessä kuollut yksi orkesterin alttoviulisteista sekä apulaiskapellimestari Joel Revzen.

Fyysisen oopperatalon ollessa suljettu pandemian vuoksi, Metropolitan on kevään aikana lähettänyt kotisivuillaan tallenteita vanhoista produktioista. Tällä viikolla katsottavaksi tulee mm. Jules Massenet’n Thaïs, Giacomo Puccinin Tosca sekä Giuseppe Verdin Otello.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version