TUOREIMMAT UUTISET Norjan Sibelius-seuran palkinto Lise Davidsenille

Norjan Sibelius-seuran palkinto Lise Davidsenille

Lise Davidsenin Sibelius-ohjelmistoon kuuluu mm. sävelruno Luonnotar. © Ole-Jørgen-Bratland-Statoil

Tunnustus jaetaan aina Norjan tai Suomen kansalaiselle, joka edistää maiden välistä musiikkivaihtoa.

Norjan Sibelius-seura on myöntänyt vuosittaisen Sibelius-palkintonsa sopraano Lise Davidsenille. 100 000 Norjan kruunun arvoinen tunnustus jaetaan Norjan tai Suomen kansalaiselle, joka edistää maiden välistä musiikkivaihtoa.

Palkinto jaetaan 8. helmikuuta Oslon konserttitalossa, kun Davidsen laulaa solistina Oslon filharmonikkojen konsertissa. Perusteena palkinnon antamiseen Davidsenille oli ”hänen huomattava kiinnostuksensa Sibeliukseen laulumusiikkiin, joka kuuluu jatkuvasti hänen ohjelmistoonsa niin Norjassa kuin ulkomaillakin”.

Davidsen on valmistunut klassisen laulun kandidaatiksi Grieg-akatemiasta Bergenistä vuonna 2010 ja maisteriksi Kööpenhaminan Kuninkaallisesta Musiikkiakatemiasta vuonna 2014. Vuonna 2015 oli Davidsenille läpimurron vuosi, jolloin hän voitti Operalia-kilpailun Lontoossa, Hans Gabor Belvedere -kilpailun Amsterdamissa ja Kuningatar Sonjan kansainvälisen musiikkikilpailun Norjassa.

Tunnustus jaettiin nyt 15. kertaa. Aiemmin sen ovat saaneet viulistit Arve Tellefsen, Henning Kraggerud ja Vilde Frang, kapellimestarit Eivind Aadland, Jukka-Pekka Saraste ja Jorma Panula, pianistit Håvard Gimse ja Leif Ove Andsnes, mezzosopraano Randi Stene, sopraano Solveig Kringlebotn, sellisti Truls Mørk, muusikko-säveltäjä Sinikka Langeland, professori Idar Karevold ja Oslon Filharmoninen Orkesteri.

Norjan Sibelius-seura perustettiin vuonna 1994. Seura edistää suomalaista musiikkia Norjassa ja vastaavasti norjalaista musiikkia Suomessa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version