TUOREIMMAT UUTISET Oulunsalo Soi -festivaali käynnistyy 27.7.

Oulunsalo Soi -festivaali käynnistyy 27.7.

Barocco Boreale -yhtye on ahkerasti läsnä Oulunsalo Soi -festivaaleilla. Kuvalähde: yhtye

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali käynnistää huomenna Oulun juhlaviikot. Kahdettakymmenettäensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali on samalla mezzosopraano Virpi Räisäsen viimeinen kerta festivaalin taiteellisena johtajana. Pestissä aloittaa tänä syksynä viulisti Kreeta-Maria Kentala.

”Kreeta-Maria Kentalan suuri muusikkous, laaja klassisen musiikin kansainvälisen kentän tuntemus sekä hieno hersyvä persoonallisuus antaa minulle henkilökohtaisesti suuren luottamuksen ja ilon tunteen siitä että Oulunsalo Soi jatkaa yhä edelleen erittäin korkeatasoisena ja kansainvälisenä Pohjois-Suomen musiikkielämän hehkuvana helmenä”, kertoo Räisänen tiedotteessa.

Vanhaan musiikkiin erikoistunut Kentala on toiminut solistina, johtajana ja pedagogina, sekä on levyttänyt myös kotiseutunsa Kaustisen pelimannimusiikkia. Hän näkee Oulun aktiivisena kulttuurikaupunkina, josta tulee taitavia muusikoita. ”Siksi olisikin kiva saada festivaaliin mukaan paikallista väriä”, Kentala pohtii festivaalin tulevaisuutta.

Festivaalin avajaiskonsertissa esiintyvät muun muassa viulisti Daniel Rowland, trumpetisti Jeroen Berwaerts sekä barokkiyhtye Barocco Boreale. Lauantaina nokkahuilukvartetti Bravade järjestää Tero & Erno Show -nimeä kantavan lastenkonsertin, ja illalla on tarjolla tulkintoja Jacques Brelin ja Edith Piafin chansoneista. Sunnuntaina kuullaan Limingan kirkossa barokkimusiikkia Berwaertsin ja Barocco Borealen esittämänä sekä Kempeleellä Olli Mustosta sekä pianistina että säveltäjänä yhdessä Räisäsen, Rowlandin ja sellisti Maja Bogdanovićin kanssa. Maanantaina voi vielä kuulla iltapäivällä Barocco Borealea ja illalla Bravadea. Tiistaina Oulunsalo Soi päätetään Räisäsen jäähyväiskonsertilla, kirkkonäytelmällä Kuvia Anna Magdalena Bachin elämästä.

Oulunsalo Soi on osa monitaidefestivaali Oulun juhlaviikkoja, jotka järjestetään 27.7.–1.9.2018. 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version