TUOREIMMAT UUTISET Päätös Kemin kaupunginorkesterin kohtalosta siirtyy ensi syksyyn

Päätös Kemin kaupunginorkesterin kohtalosta siirtyy ensi syksyyn

Kemin kaupunginorkesteri yhdessä taiteellisen johtajansa Erkki Lasonpalon kanssa. © Esajuha Posti

Taidemusiikin ystävät voivat hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä Kemin kau­pun­gin­or­kes­te­ri sai ar­mon­ai­kaa ensi syksyyn asti.

 

Kemin kaupunginvaltuusto päätti maanantaina pitämässään kokouksessa siirtää lopullisen päätöksenteon käsiteltäväksi 20. elokuuta osana talouden sopeuttamisohjelmaa. Meri-Lapin jousikvartetille haetaan kuitenkin valtionosuutta tämän kuun loppuun mennessä kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoi sanomalehti Lapin Kansalle maanantaisen päätöksen olleen yksimielinen.

Valtuusto haluaa selvittää uudelleen yhteistyömahdollisuuksia lähikuntien kanssa ja asiaa varten perustetaan työryhmä. Kemissä tutkittiin jo tämän vuoden alussa mahdollisuutta monikunnallisen Meri-Lapin kamariorkesterin perustamiseen sekä käytiin keskusteluja yhteistyöstä Tornion kanssa, mutta aiempaa selvitystä ei ole pidetty tarpeeksi kattavana.

Kaupunginorkesterin lakkauttamista on perusteltu mm. Kemin kaupungin heikolla taloustilanteella ja sillä, ettei Kemi ja Tornio löytäneet sopivaa ratkaisua orkesterin toiminnan yhteisestä rahoittamisesta.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version