Raskas teollisuus keveyden äärellä – Kaivos-festivaali jälleen Outokummussa

Outokummun vanhassa kaivoksessa kuuluu jälleen kummia, kun Kaivos-festivaali järjestetään viidettä kertaa 3.–5. syyskuuta. Uutta ja vanhaa musiikkia, teatteria, tanssia, kuva-, ääni- ja videotaidetta, DJ-keikkoja sekä tieteellisiä luentoja yhdistelevän festivaalin teemana on tänä vuonna Keveys.

”Teemaa tarkastellaan viikonlopun aikana abstraktilla pensselillä. Voidaan miettiä, mitä se merkitsee luonnontieteiden näkökulmasta, tai samaan aikaan filosofisesta näkökulmasta keveys voi merkitä vapautuneisuutta tai irrallisuutta. Italo Calvino on sanonut suurin piirtein, että keveys on vapautta liitää asioiden yläpuolella ja tarkastella niitä olematta niissä raskaasti kiinni”, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja, pianisti-säveltäjä Väinö Jalkanen. Hän on yksi perustajajäsenistä festivaalille, joka syntyi alun perin ÄÄNI-kollektiivin ympärille.

”Olin syksyllä 2012 tullut Joensuuhun muutamaksi päiväksi, ja siinä yhteydessä päädyin houkutelluksi Outokumpuun katsomaan nykytanssiesitystä. Tulin ensimmäistä kertaa nähneeksi Vanhan kaivoksen tilat ja ihastuin ikihyväksi. Ryhdyin välittömästi haaveilemaan, että kaivoksen isossa Kiisuhallissa tulisi esittää Morton Feldmanin pitkiä teoksia ja muutenkin tehdä kaikkea äänimaisemallista ja luoda uuden säveltaiteen ilmiöitä. Tämä oikeastaan oli samalla keskeinen syy ÄÄNI-kollektiivin syntyyn – ensinhän täytyi luoda yhtye joka soittaisi sitä Feldmania Kiisuhallissa”, Jalkanen muistelee.

”Kollektiivin huilisti Kaisa Kortelaisella oli tuohon aikaan sisko Siiri tekemässä tanssiopintoja ammattiopisto Riverian Outokummun kampuksella. Siiri värväsi opiskelijoista ison yhteisön konserttiimme, ja samoin kaupungin kulttuuritoimi tiedotti konsertista laajalle. Kiinnostunutta väkeä tuli paljon, ilta oli todella hauska ja näin syntyi tiivis verkostoituminen ÄÄNI-kollektiivin, Riverian opiskelijoiden ja opettajien sekä Outokummun kaupungin välille. Tämä loi hyvän pohjan sille, että päätimme ryhtyä järjestämään useammin uuden musiikin konsertteja juuri Outokummussa, ensin keväällä 2016 ja lopulta laajemman viikonloppufestivaalin syksystä 2016 alkaen.”

Jalkasen mukaan nimenomaan Riverian usean kulttuurialojen koulutuslinjojen läsnäolo on keskeinen asia festivaalin sijainnille. ”Pienessä kaupungissa Kuopion ja Joensuun välissä onkin vireä nuorten kulttuurin tekijöiden yhteisö. Juuri siksi festivaali on syksyllä, kun opiskelijat ovat palanneet kaupunkiin, eikä kesäloman aikana. Koska Outokummussa on niin paljon nuoria valmiina vastaanottamaan jotain uutta ja villiä, tekee se kaupungista ainutlaatuisen paikan tälle festivaalille”, Jalkanen valaisee. ”Osa vieraista saattaa tulla tanssiesityksen vuoksi, osa nykymusiikin, osa tieteellisen esitelmän. Ja kun sama lippu on kuitenkin voimassa useamman tunnin ajan, syntyy houkutus myös mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle kokemaan jotain erikoista.”

Festivaali pyrkii osallistamaan paikallisia toimijoita myös laajemmalla alueellisella pensselillä. Riverian opiskelijoiden ja pohjoiskarjalaislähtöisten tanssijoiden ja koreografien kuten Siiri Kortelaisen ja Katariina Vähäkallion ohella tämän vuoden festivaalivieraisiin kuuluvat esimerkiksi teatteritaiteen VAARA-kollektiivi Kajaanista, kuvataiteilija Vilma Panula Lappeenrannasta, gambataiteilija Katri Susitaival Savonlinnasta sekä professorit Pekka Koskinen ja Mika Pettersson Jyväskylän yliopistosta.

”Erityisesti kuitenkin haluamme luoda jotain uutta sen suhteen, mitä itäsuomalaisuus on”, Jalkanen jatkaa. ”Jos joku kysyisi, mitä on newyorkilaisuus, niin siihen miellettäisiin jotain tulevaisuuteen katsovaa, sitä, että tehdään ensimmäistä kertaa jotain uutta, mutta esimerkiksi pohjoiskarjalaisuus helposti mielletään vaikkapa joksikin perinneruoaksi, kuten karjalanpiirakka. Haluamme tämän tapahtuman viestivän, että myös Itä-Suomi on paikka, jossa tapahtuu tulevaisuutta ja jossa voi kokea Suomen-kantaesityksiä ja mielenkiintoisia uusia ilmiöitä. New Yorkissa tällainen voisi olla ’tyypillistä’, mutta moni ei hahmota, että outokumpulaisuuskin voi olla juuri tätä: avointa, rohkeaa, dynaamista maailmankansalaisuutta.”

Isoon rooliin – Jalkasen mielestä jopa päärooliin – hyppää myös itse tapahtumapaikka. ”Vaikka esitykset olisivat kuinka hienoja, niin pelkkä tilan läsnäolo on kokemuksena todella vahva. Siellä on niin paljon kiinnostavia rakennuksia vieri vieressä, on rotkoa, riippusiltaa, tunnelia, tornia ja kaivosrautatietä. Ja ne tilojen nimet! Murskaamo, Konehuone, Jauhimo, Rikastamo, Kiisuhalli… Se mahdollistaa yhteisöllisen tilallisen kokemuksen, kun ensimmäinen esitys on jossain pienessä rakennuksessa rinteen juurella, ja sitten siirrytään toiseen rakennukseen seuraavaan esitykseen, sieltä kolmanteen tunnelin kautta. Kokemukset ovat täten myös tilallisesti ainutlaatuisia.”