TUOREIMMAT UUTISET Sibelius-Akatemian dekaaniksi Emilie Gardberg

Sibelius-Akatemian dekaaniksi Emilie Gardberg

Emilie Gardberg. © Antti Nikkanen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaaniksi on valittu Emilie Gardberg, 44. Taideyliopiston hallitus päätti valinnasta 17. marraskuuta. Gardbergin viisivuotinen toimikausi alkaa tammikuussa 2021. Hän seuraa tehtävässä Kaarlo Hildéniä, joka on valittu Taideyliopiston tulevaksi rehtoriksi. Dekaanin tehtävänä on johtaa Sibelius-Akatemiaa osana Taideyliopistoa ja toimia yliopiston johtoryhmän jäsenenä yhdessä Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian dekaanien kanssa.

Gardbergilla on Master of Arts -tutkinto Columbian yliopistosta. Hän on työskennellyt Suomen Lontoon-instituutissa vuodesta 2018, ja toiminut sitä ennen muun muassa Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtajana ja Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä. Hän on myös opettanut taidehallintoa ja johtamista vierailevana luennoitsijana useissa korkeakouluissa. 

”Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on kansainvälisesti erittäin arvostettu. Sen tulokset näkyvät kauas maamme rajojen ulkopuolelle. Sibelius-Akatemialla on mahdollisuus ainutlaatuiseen yhteistyöhön ja alan dynaamiseen kehittämiseen. Dekaanina haluan erityisesti korostaa taiteen yhteiskunnallista merkitystä sekä yliopistoyhteisön inspiroivaa toimintakulttuuria”, kertoo Gardberg tiedotteessa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version