Kaija Saariahoa juhlitaan lokakuussa

Säveltäjä Kaija Saariaho täyttää 70 vuotta. Seuraavaksi Saariahoa juhlitaan Oulussa Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla. © Christophe Abramowitz

Säveltäjä Kaija Saariaho viettää 70-vuotissyntymäpäiväänsä lokakuussa. Kuluvan kuun aikana Saariahoa juhlistetaankin monella tapaa usean esiintyjän sekä organisaation voimin. Säveltäjän kunniaksi lokakuun aikana konsertoivat mm. Tampere Filharmonia, Radion Sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri sekä Oulu Sinfonia. Lokakuun 15. päivä järjestetään Kaija Saariaho 70 -juhlakonsertti ja juhlaohjelmisto huipentuu Kaija Saariahon menestystä niittäneen Innocence-oopperan Suomen ensi-iltaan Kansallisoopperan päänäyttämöllä 21. lokakuuta.

Juhlahankkeessa ovat mukana myös Musiikkitalo, Musiikkitalon säätiö sekä Musiikkitalon Urut Soimaan ry, Tampere-talo, Teatro Productions, Organo Novo ja Taideyliopiston Sibelius-akatemia. Konserttien lisäksi juhlakuukauteen kuuluu konferenssi ja keskustelutilaisuuksia. Kaikki Kaija Saariahoa juhlistavat tapahtumat on koottu Saariaho 70 -sivustolle, jonne pääset täältä

Seuraavaksi on kuitenkin luvassa Uuden Musiikin Lokakuun tapa juhlia säveltäjää. Tulevana torstaina 6. lokakuuta Oulu Sinfonia konsertoi Saariahon 70-vuotisjuhlan kunniaksi Focus Kaija Saariaho -konsertillaan. Ohjelmassa on Saariahon viulukonsertto Graal théâtre ja orkesteriteos Vista, jota arvioidessaan New York Times nimesi Kaija Saariahon maailman parhaaksi säveltäjäksi vuonna 2021. Konsertin viulusolistina on Peter Herresthal ja kapellimestarina Aliisa Neige Barrière. Oulu Sinfonia jatkaa Saariaho-juhlaansa myös 14. lokakuuta kamarikokoonpanojen voimin ympäri Pikisaaren ainutlaatuista miljöötä.

Saariaho antaa Uuden Musiikin Lokakuun aikana etäopetusta osana kansainvälistä sävellyksen mestarikurssia. Kaaos Ensemble soittaa mestarikurssin opiskelijoiden teoksia Tuiran kirkossa sunnuntaina 9. lokakuuta.

Uuden Musiikin Lokakuun ohjelmassa on viikon aikana myös monia muita konsertteja sekä kantaesityksiä, mm. sopraano Meeri Pulakan ja kitaristi Janne Malisen yhteiskonsertti, päätöskonsertti, jossa kantaesitetään Juha Piston kuoroteos Välke-kuoron voimin (joht. Tapani Tirilä), Kaaos Ensemblen konsertti sekä The Bowery Trion konsertti. Perjantaina 7. lokakuuta Vahdinvaihdoksi nimetyssä konsertissa festivaalin väistyvä taiteellinen johtaja Maria Puusaari luovuttaa tehtävänsä saksofonisti Anna-Sofia Anttoselle ja säveltäjä Tuomas Kettuselle. Konsertissa saavat kantaesityksensä Sara Larikan, Jarkko Hartikaisen ja Kettusen uudet teokset.

Koko Uuden Musiikin Lokakuun, Pohjois-Suomen XVIII nykymusiikkijuhlien 5.-9.10.2022 ohjelman näet täältä.

 

Edellinen artikkeliKansanradio-oopperassa koominen ja traaginen sulautuivat odottamattoman toimivasti
Seuraava artikkeliCremona-palkittu Silvestrov kosketti Sláva Ukraíni! -improvisaatiollaan