UUTISET Suomessa soi 2 x kamarimusiikkia ja mestarikursseja elokuuhun

2 x kamarimusiikkia ja mestarikursseja elokuuhun

LEAD! -säätiön viikon mittainen musiikkifestivaali järjestetään kolmannen kerran Fiskarsin ruukissa 8.-13. elokuuta. Festivaali tuo Fiskarsiin ja Lohjalle muusikoita, kapellimestareita sekä alalle tähtääviä, lahjakkaita nuoria. Festivaalin aikana järjestetään mestarikursseja, neljä kamarimusiikkikonserttia, kaksi sinfoniakonserttia sekä keskustelutilaisuuksia. 

Mestarikurssin osallistujina on kansainvälinen joukko nuoria kapellimestareita: David Bui, Andrew Joon Choi, Deun Lee, Kristian Sallinen, Slaven Kulenovic, Matthew Rhodes, Victor Rouanet, Naomi Woo ja Michael Coleby. Fiskars Festival Orchestraa johtavat ja mestarikursseja ohjaavat kansainvälisesti tunnetut kapellimestarit: Esa-Pekka SalonenHannu LintuDalia Stasevska ja Francisco Coll, sekä LEAD! -säätiön perustaja, taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste. Solisteina toimivat viulisti Pekka Kuusisto ja sopraano Aurora Marthens.

Puimalassa kuullaan ilmaiskonsertti keskiviikkona 10.8. Lohjan Laurentius-salin 11. päivän konsertissa on mukana Lohjan kaupunginorkesteri. Festivaali huipentuu kahteen sinfoniakonserttiin Puimalassa 12. ja 13. elokuuta.

Katrina-kamarimusiikkifestivaalin vuoden säveltäjä on Sebastian Fagerlund. © Simon van Boxtel

Katrina-kamarimusiikkifestivaalin vuoden 2022 teema on Erasmusiikki. Festivaali hakee inspiraationsa monipuolisesti oppineesta humanisti Erasmus Rotterdamilaisesta (1466-1536). Festivaali järjestetään 9.-13. elokuuta eri puolilla Ahvenanmaata.

El Gran Teatro del Mundo -yhtyeen taiteellinen johtaja, cembalisti Julio Caballero Pérez vierailee festivaalilla nokkahuilisti Michael Formin, gambisti Bruno Hurtado Gosalvezin ja harpisti Vincent Kibildisin kanssa. Yhtye esittää renessanssimusiikkia maista ja kaupungeista, joissa Erasmus vaikutti.
Vuoden säveltäjäksi 2022 on kutsuttu säveltäjä Sebastian Fagerlund. Mm. pianotriolle sävelletty Remain esitetään festivaalilla ja on sävellystilaus yhteistyössä Tapiola Sinfoniettan, Storioni Festivalin ja Tukholman O/Modernt Festivaalin kanssa. 

Festivaalin noin 14 konsertin lisäksi järjestetään mestarikursseja soolosoitossa ja kamarimusiikissa sekä vanhan ajan musiikissa yhteistyössä Ahvenanmaan musiikkiopiston kanssa. Ohjelmassa on myös ilmaiskonsertteja ja säveltäjä- ja muusikkotapaamisia. Koko ohjelman taiteilijoineen näet täältä.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version