Huhtikuussa Kansallisoopperaan tuleva Kaija Saariahon uutuus, kahdesta pienoisoopperasta rakentuva Only the Sound Remains pohjautuu kahteen japanilaiseen noo-näytelmään yli puolen vuosituhannen takaa. Säveltäjä luo omintakeisen musiikillisen kokonaisuuden, mutta mistä tekstit ovat itse asiassa peräisin?
Noo-näytelmät löysivät tiensä lännen modernistien tietoisuuteen jo 1900-luvun alussa. Mitään uutta ei ollut se, että aasialaisia näytelmiä hyödynnettiin länsimaisilla näyttämöillä. Intialainen draamaklassikko oli käännetty monille länsikielille jo 1700-luvun lopussa, ja se tuli eksoottisin höystein palvelemaan juoniaiheena niin balettia kuin oopperaakin
Myös Itä-Aasian taide ja runous tulivat 1800-luvun mittaan lännessä muodikkaiksi. Tekstejä alettiin kääntää ja taidetta kerätä lännen museoihin. Samalla heräsi kiinnostus Japanin zen-buddhalaisuuden filosofiaan ja pelkistettyyn, spontaanisuutta hyödyntävään estetiikkaan. Tämä osui ajan hermoon 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa. Avainhenkilönä toimi yhdysvaltalainen Itä-Aasian taiteentuntija Ernest Fenollosa.
Vuonna 1913 Fenollosan leski antoi miehensä jälkeen jääneet käsikirjoitukset aikakautensa ehkä valovoimaisimmalle amerikkalaisrunoilijalle, Ezra Poundille (1885-1972). Ne suuntasivat Poundin omaa ilmaisua yhä pelkistetympään suuntaan. Käsikirjoitusten joukossa oli myös käännöksiä japanilaisista noo-näytelmistä, jotka japanin kieltä taitamaton, mutta kirjallisesti lahjakas Pound muokkasi julkaistaviksi.
Näytelmien runouden taso ja niiden ekonominen, kiteytynyt muoto sekä tekstin hajottaminen roolihenkilöille ja kuorolle vetosivat moniin moderneihin runoilijoihin ja teatterintekijöihin, kuten W.B. Yeatsiin, Paul Claudeliin, Jacques Copeauhun , Eugene O’Neilliin, Thornton Wilderiin ja Samuel Beckettiin. Myös säveltäjät, kuten Benjamin Britten, saivat niistä innoitusta, samoin modernin tanssin pioneerit, etunenässä Martha Graham. Suomessa runoilija Eeva-Liisa Manner muokkasi 1980-luvulla noo-näytelmän libretoksi Paavo Heinisen oopperaan Silkkirumpu.
Myös Saariahoon vetoavat näytelmien viitteellisyys ja ekonomisuus. Hän onkin todennut: ”Nämä tarinat ovat kiinnostavia, moniselitteisiä ja jättävät paljon tilaa musiikille. Aihepiiri ja hyvin lyhyet tekstit tarjoavat tilaisuuden uudenlaiseen vokaalistruktuuriin ja myös uudenlaiseen elektroniikan käyttöön” (Rondo —). Oopperassaan Saariaho siis palaa Japani-teemaan, jota hän käsitteli jo vuonna 1994 ilmestyneessä kokonaisuudessaan Six Japanese Gardens.
Saariaho valitsi oopperaparinsa teksteiksi juuri Ezra Poundin varhaisiksi klassikoiksi vakiintuneita käännöksiä. Ne kuvaavat hyvin noo-teatterin eteeristä maailmaa, jossa maanpäällinen ja tuonpuolinen todellisuus unenkaltaisesti kohtaavat. Näytelmä Tsunemasa kertoo taistelussa kuolleen biwa-luutun soittajan vaelluksesta elämän ja kuoleman välitilassa. Vasta munkin suorittama musiikkirituaali vapauttaa hengen piinastaan.
Näytelmä kuvastaa noo-teatterin maailmankuvaa, jossa buddhalainen etiikka ja karma-ajattelu yhdistyvät vielä vanhempiin uskomuksiin haamuineen ja henkienmanauksineen. Toinen näytelmistä, Hagoromo eli ”Sulkaviitta”, on puolestaan japanilaistettu versio vanhasta buddhalaisesta tarusta, joka tunnetaan ympäri Aasiaa.
Se kertoo kalastajasta, joka löytää lumoavan sulkaviitan. Sen on rannalle jättänyt maan päälle laskeutunut Taivaan neito. Hän ei kuitenkaan pysty palaamaan taivaisiin ilman viittaansa, joten hän pyytää sitä takaisin. Epäröinnin jälkeen kalastaja palauttaa viitan ja siitä kiitoksesi Taivaan neito tanssii hänelle ylimaallisen tanssin kadoten sitten näkymättömiin.
Nykyään noo-näytelmät käännetään yleensä suoraan japanin kielestä. Niin on tehnyt runoilija-kääntäjä Kai Nieminen ”Sulkaviitan” käännöksessään. Näin noo-esityksissä keskeisessä roolissa oleva kuoro päättää näytelmän Taivaan neidon poistuessa hitaasti näyttämöltä:
Hän tanssii monen monta Idän tanssia,
Hän tanssii monen monta Idän tanssia.
Hänen nimensäkin on Ihana kuutar,
ja viidennentoista yön taivaalla hän taas
sädehtii täysikuuna Toden valoa
merkiksi siitä, että vala on täytetty,
että ihmiskunta on pelastettu, ja
että maa kukoistaa ja vaurastuu, koska
koko maanpiiri peittyy seitsemänlaisiin
aarteisiin, joiden hän suo sataa yllemme.
Mutta sitä ennen on koittanut hetki:
Taivaallinen sulkaviitta liehuu merituulessa
Kun hän tanssii taivaaseen. Hahmo etääntyy
Mion Mäntykankaalla Kelluvan saaren pilviin,
Ashitavuorelta Fujin huipulle.
Etääntyy ja hämärtyy, nousee taivaaseen,
katoaa näkyvistä, sulautuu usvapilveen.
(Käännös kokonaisuudessaan sekä johdanto noo-teatteriin löytyy Teatterikorkeakoulun viime vuonna julkaisemasta kirjasta Samaan aikaan idässä: aasialaisen draamakirjallisuuden antologia.)
Jukka O.Miettinen