Festivaalikesä on pitkälle entisen kaltainen, mutta uusiin avauksiin kuuluu naisasian ja kamarimusiikin ympärille perustuva Kokonainen festivaali. Viulisti Linda Suolahden ja alttoviulisti Mari Vilukselan perustama tapahtuma pidetään Hämeenlinnassa elokuun lopussa. Sen kaikki esiintyjät ovat naisia, mutta miestenkin tekemää musiikkia kuullaan.
Voivatko naissäveltäjien teokset jäädä suurteoksina historiaan? Voiko nainen olla uskottava kapellimestari? Saako esiintyvä taiteilija olla naisellinen menettämättä uskottavuuttaan? Voivatko naiset esittää miehisiksi miellettyjä teoksia vakuuttavasti? Näillä kysymyksillä Kokonainen festivaali johdattaa sivuilleen, ja vastaus kysymyksiin on tietenkin: kyllä.
Tapahtuman äideiltä on silti suorastaan pakko kysyä, eikö naisten kesken soittaminen käänny feminismin perusideaa vastaan. Eikö taiteessa taidon pitäisi olla leivän tuoja?
Idean keksinyt Linda Suolahti mietti, keiden kanssa hän yleensä soittaa tai vastaavasti haluaisi soittaa. Listalla kaikki olivat naisia. Hän ja Mari Viluksela todistavat molemmat siitä, ettei kompromisseihin ollut tarvetta esiintyjiä valittaessa.
”Ei ollut kenenkään mukaan pyydetyn kohdalla syytä, miksi ei olisi otettu juuri häntä”, Suolahti kertoo. ”Festivaalissa on kyse repertuaarin nostamisesta. Jossain muualla se on Sibeliusta tai Mahleria, mutta me taas nostamme eri tyyppejä”. Hämeenlinnassa soiva Kokonainen sisältää silti myös harvemmin kuultuja miessäveltäjien teoksia ja aivan vakiintuneitakin nimiä.
Festivaalin säveltäjänimiä ovat muun muassa Anna Clyne, Cecilia Damström, Nadia Boulanger, Cheryl Frances-Hoad, Liza Lehmann, Rebecca Clarke, Sofia Gubaidulina, Elisar Riddelin ja Lili Boulanger. Riddeliniltä kuullaan muun muassa uusi tilausteos sooloviululle.
Myös elektroakustiselle jousisoitinmusiikille on oma klubi-ilta osana Hämeenlinnan taiteiden yötä. Tällöinkin esiintyjät ovat tuttavapiiristä – ja naisia.
”Erilaisten tapahtumien paljoudenkin takia meillä pitää olla joku tietty erottumiskeino”, Viluksela arvioi. Hän ei pidä olennaisena sitä, jos tiedotusvälineissä päästetään läpi ja tartutaan tiukasti kiinni johonkin yksittäiseen naisten mahdollisuuksia tuomitsevaan kommenttiin.
”Aivan toinen asia ovat orkesterissa varmaankin ihan heittoina ilmaistut pienet kommentit, kun kohdataan korokkeelle astuva naiskapellimestari. Jos mieskapellimestari on orkesterin edessä, hän voi olla luonteeltaan ihan mulkku, vitsikäs, renttu tai ujo. Jos taas nainen ei ole tosi kiva mutta samalla osaava ja hyvä kurinpitäjä, hän onkin hirveä narttu ja mäkättävä ämmä”, Suolahti sanoo.
Kaksikon mielestä nyt on meneillään varsin iso klassisen musiikin muutosaikakausi, joka koskee tekijärooleja sekä esimerkiksi esiintymispukeutumisen diversiteettiä. Suolahti todisti alaansa liittyviä epätasa-arvon käsityksiä ja takapajuisuuden rehottamista, kun hän kerran Musiikkitalon yleisössä istuessaan kävi keskustelun erään miehen kanssa. Tämä tivasi mielipidettä orkesterin vahvasta naispitoisuudesta ja tiesi toki tässä vaiheessa puhuvansa muusikon kanssa.
”Hän esitti sen niin, että eikö se (naisten määrä) ole vähän hassua. Herättihän se, että oikeasti Suomessa ja yleistä työelämääkin ajatellen joku kysyy tuollaista. Hyvä vastakysymys olisi ollut, että erottaako hän levyltä miehen ja naisen soittoa toisistaan.”
Suolahdelle Béla Bartók oli tämän lapsuudessa nainen, Vilukselalle alttoviulisti Kim Kashkashian puolestaan hyvin pitkään mies. Kenties näissä pikku vahingoissa piilee noin kolme neljäsosaa koko ajatuksesta. Ehkä jo tänä kesänä naisen oktaavi on täydet 1200 senttiä.
Viiden naisen valokeila
Kokonaisen festivaalin järjestäjät kertovat olevansa vielä vasta alussa todella tuntemattomien naissäveltäjien kaivamisessa, mutta tutustuminen jatkuu innokkaasti. Kolme suurinta maata tällä alueella on helppo nimetä: Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Ranska. Suolahden mukaan naisten säveltämällä materiaalilla on todella hankala kattaa isoa historiallista aikajanaa.
”Tuomme konserteissa esiin, miten naissäveltäjät ovat vuorovaikutuksessa miessäveltäjien kappaleiden kanssa ja historiallisessa kontekstissa”, Viluksela kuvailee. ”Tutkimuksellinen aspekti on erittäin mukava lisä, ja olen yleisestikin kiinnostunut tuntemattomista säveltäjistä.”
Pyynnöstä kaksikko nimesi viisi merkittävää naissäveltäjää, joita he haluaisivat jatkossa nostaa festivaalillaan esiin.
Helvi Leiviskä (1902–1982)
”RSO soittaa seuraavassa itsenäisyyspäivän konsertissaan Leiviskää, mutta valinta on jälleen kolmas sinfonia, joka sattuu olemaan ainoa levytetty sinfonia kolmen vaihtoehdon joukossa. Kamarimusiikista esimerkiksi viulusonaatin op. 21 (1945) nuotti on Sibelius-Akatemian kirjastossa, mutta teosta ei listata oppilaitoksen viulistien valikoitavissa olevasta repertuaariluettelossa. Kirjastonhoitajan rooli Leiviskän henkilöhistoriassa on oikeastaan hyvin kuvaava ja ristiriidassa talentin määrän kanssa.”
Ida Moberg (1859–1947)
”Ensimmäinen mohikaani Suomessa, mutta hänen saamansa arvostus jäi vähän piippuun. Tuotantoa soitettaisiin Kokonaisella festivaalilla, mutta arkiston säilytys ei ole fiksuimmassa paikassa (nyt Kansallisarkisto).”
Grażyna Bacewicz (1909–1969)
”Tämän puolalaisen tunnettuus rajoittuu yleensä viulisteihin. Tuotannossa on muun muassa seitsemän jousikvartettoa, kaksi sellokonserttoa ja yksi alttoviulukonsertto. Levytyksiä riivaa ”female artists play Bacewicz” -leima, eikä materiaali päädy Suomessa juuri koskaan esitettäväksi.”
Amy Beach (1967–1944)
”Sai vahvana konserttipianistina mainetta myös synnyinmaansa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Beachin kamarimusiikkituotanto on laaja. Tienraivaaja ja myös sinfonikko.”
Nadia Boulanger (1887–1979)
”Pariisin matriarkka vaikutti kokonaiseen sukupolveen säveltäjiä ja vieläpä hyvin globaalissa merkityksessä. Nuori Boulanger oli myös naismuusikkouden järjestäytymisessä mukana. Näistä säveltäjistä hän on ainoa, jonka tuotantoa kuullaan Kokonaisen festivaalin avauskerralla.”
Kommentti:
Kissasta vasta käpälä pöydällä?
Pois rajaamisen ja esille nostamisen välinen ero voi olla vaikeaselkoinen. Utelin Kokonaisen johdolta, miten he menettelisivät, jos tarvittaisiin vielä yksi taiteilija lisää festivaalille, ja kaksi eri sukupuolen soittajaa olisi järjestelylogistisesti sekä taidollisesti tasaväkisiä. Lopulta ammattitaidon pitäisi olla tärkeämpää, kuului vastaus. Pitäisi. Nämä naiset tietävät etukäteen, että joku päivä he rikkovat valintakäytäntönsä juuri tämän takia. Ilman katkeruutta.
Positiivisella diskriminaatiolla saa hyvän markkinointipaukun. Olisi turhaa nälviä ja lukea ideaa kuin piru Raamattua. Turhaa on myöskin mehustella sillä, kuinka ideaalimaailmassa tämänkään festivaalin ei tarvitsisi olla olemassa. Asiat ovat miten ovat, ja maailmaan kyllä mahtuu ensisijaisesti laadullisilla tekijöillään ratsastavaa soittoa.
Aika paljon puhuvaa on, että Linda Suolahti ja Mari Viluksela joutuvat irtasanoutumaan feminismistä. Termin ilmeistä taakkaa he eivät voi ymmärrettävästikään purkaa, mutta olisiko heille oikeastaan mikään tappio kiinnittyä piirun verran purevammin sukupuolikysymykseen? Miksi heidän tulisi olla varpaillaan?
Kokonainen Hämeenlinnassa 26.–28. elokuuta. Lisätiedot www.kokonainenfestival.fi.
Tatu Tamminen