Suomessa soi Promootio Viulu on osa sydäntäni

Viulu on osa sydäntäni

 

Lahjakkaasta ja luovasta viulutaiteilija Linda Lampeniuksesta löytyy myös napakka, maanläheisempi puoli. © Mikael Sjöberg

 

”Olen elänyt viulu osana minua 5-vuotiaasta asti”

 

Viulisti Linda Lampenius, 54, voisi perustellusti sanoa: ”Tulin, näin ja voitin.” Hän on tehnyt paljon elämänsä aikana ja saavuttanut menestystä niin klassisen musiikin esittäjänä kuin maailmanluokan julkkiksenakin.

Hänen persoonansa on kiehtova yhdistelmä kaunotarta ja huippuviulistia. Hän on myös rikkonut monia sääntöjä uransa aikana, kuten sen, ettei vakavasti otettava klassinen viulisti voisi soittaa popmusiikkia.

Viulu on hänen sielunsa tulkki.

”Olen elänyt viulu osana minua 5-vuotiaasta asti. Viulu on osa sekä sydäntäni että kehoani. Olen aina pystynyt ilmaisemaan tunteeni parhaiten juuri instrumenttini kautta. Koen, että viuluni on ääneni ja pyrinkin aina laulamaan sen kautta soittamisen sijasta”, Lampenius kertoo.

Hän kertoi arvoituksellisesti kuulumisistaan käydessään Suomessa toukokuun alussa.

Olen juuri allekirjoittanut sopimuksen kansainvälisen elokuvatuotannon kanssa, mutta muuta en voi asiasta vielä kertoa.”

Hän myös vieraili hoivakodissa asuvan näyttelijä-äitinsä Ulla Eklundin, 86, luona juuri ennen äitienpäivää.

Linda Lampenius syntyi 26. helmikuuta 1970 Helsingissä suomenruotsalaiseen näyttelijäperheeseen.

Hän nousi julkisuuteen lapsiviulistina esiintyen lukuisia kertoja Suomen televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Hän esiintyi myös konserttikiertueilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa.

Vuodesta 1996 Lampenius on ollut yksi Suomen kuuluisimmista julkisuuden henkilöistä. Hän on myös yksi nykyisen kotimaansa Ruotsin tunnetuimmista suomalaisista.

Alkuvuodesta 2024 hän sai elämäkertadokumentistaan Kultaisen Venlan. Dokumenttisarja on nähtävillä MTV3:ssa.

Tämän vuoden huhtikuun lopulla Lampenius sai arvostetun Stockholm Culture Award -kulttuuritunnustuksen.

Kuin unelmien prinsessa viuluineen. Linda Lampeniuksella on taito luoda ympärilleen ihan omanlaisensa sadunhohtoinen kenttä. © Mikael Sjöberg

Vuoden 1781 Gagliano-viulullaan, jonka arvo on noin 200 000 euroa, Lampenius on esiintynyt useita kertoja valtionpäämiehille ja kuninkaallisille, mukaan lukien Suomen presidentille, Monacon ruhtinaalle ja Ruotsin kuningasperheelle.

Vuosien varrella Lampenius on muun muassa soittanut Nato-joukoille Kosovossa, Royal Albert Hallissa Lontoossa sekä konsertoinut Kazakstanissa, Siperiassa ja Cannesin elokuvajuhlilla. Hän on myös levyttänyt neljä albumia ja esiintynyt solistina Lord Andrew Lloyd Webberin teoksessa Metal Philharmonic.

Linda Lampenius on teini-ikäisten tyttärien äiti ja naimisissa Martin Cullbergin kanssa. Hänen miehensä on huippujuristi, joka on tehnyt uramuutoksen ja aloittanut poliisiopinnot.

Lampeniuksen elämäkerta Kesytön elämäni (Otava) julkaistiin vuonna 2021. Vaikka hänen elämänsä saattaa näyttää satuprinsessan tarinalta, ei se aina sitä ole ollut. Viulisti on kärsinyt vakavista syömishäiriöistä, ja myös oikeudenkäynti kanadalaista Peter Nygårdia vastaan oli raskas kokemus.

Minusta tuntuu kuin olisin elänyt samanaikaisesti monta elämää. Sieluani on koeteltu ja heitelty äärimmäisyydestä toiseen. Usein ruumiini on kulkenut omia aikojaan kuin automaattiohjauksella, ja sisimmässäni olen elänyt aivan toisessa ajassa ja paikassa”, Lampenius kuvaili tuntojaan elämäkertakirjansa tiedotteessa.

Linda Lampeniusta saadaan kuulla Mikkelin musiikkijuhlilla elokuun 5. päivänä. Hän soittaa kamarimusiikkia pianisti Laura Mikkolan ja sellisti Jaani Helanderin kanssa. Ohjelmistossa on Beethovenin Trio ”Ghost”, Lotta Wennäkosken pianotrio ”Päärme” (2015) ja Tshaikovskin Pianotrio.

”Kamarimusiikki on niin äärettömän kaunista”, Lampenius pohtii.

Eija Quinlan

 

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Mikkelin Musiikkijuhlien kanssa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version