Radion sinfoniaorkesteri tuo 19.2. nähtäville ensi kertaa Suomessa Richard Straussin Ruusuritariin perustuvan elokuvan, joka valmistui 1926.
Libretisti Hugo von Hofmannstahl laati elokuvaa varten erilaisen alkuperäiskäsikirjoituksen, jota ei tosin filmattaessa noudatettu, vaan siinä palattiin enemmän alkuperäisen oopperan (1911) tapahtumakulkuun.
Ohjaajaksi saatiin wieniläinen Robert Wiene, joka oli Tohtori Caligarin kabinetin (1920) luotuaan tunnetuimpia saksankielisiä elokuvataiteilijoita. Caligari on elokuvaekspressionismin kantateos, mutta vaikka tuotteliaan Wienen tuotannossa myös elokuvissa Raskolnikov ja I.N.R.I. on ekspressionistisia piirteitä, hänet tunnettiin omalla kielialueellaan myös komediaohjaajana. Wienen elokuvista suosituimpia olivat draamat, joissa esiintyi Saksan suurin elokuvatähti Henny Porten. Wiene oli syntynyt teatterisukuun, ja hän oli toiminut näyttämöalalla myös lakimiehenä.
Kutsumme elokuvan ensimmäisiä vuosikymmeniä mykän elokuvan kaudeksi, mutta koskaan ei musiikki ole soinut elokuvateattereissa niin paljon kuin silloin. Yleensä käytettiin olemassaolevaa musiikkia. Camille Saint-Saënsin Guisen herttuan murha (1908) oli ensimmäinen elokuvaa varten tehty alkuperäissävellys. Pietro Mascagni loi originaalimusiikin elokuvaan Rapsodia satanica (1917). Pohjoismaisen elokuvamusiikin isä on Armas Järnefelt (Laulu tulipunaisesta kukasta, 1919). Arthur Honegger sävelsi Abel Gancen elokuvaan La Roue (1923) musiikin, jonka pohjalta syntyi Pacific 231.
Myös oopperoita ja operetteja filmattiin, ja kun maailman elokuvapalatseissa oli tilaa sadan hengen orkestereille, saattoi musiikkielämys ollut täysipainoinen. Oli nähty Cecil B. DeMillen Lännen tyttö (1915), Lois Weberin Porticin mykkä (1915) ja Erich von Stroheimin Iloinen leski (1925). Robert Wienen Ruusuritari sopi yhteyteen erittäin hyvin.
Barokkiajan Itävaltaan sijoittuvan Ruusuritarin filmatisointi oli ison budjetin tuotanto, jonka toiminta tapahtuu linnoissa. Lavasteet ja puvut toteutettiin kustannuksissa säästelemättä. Henkilöhahmoihin on lisätty marsalkka, josta oopperassa vain puhutaan, ja mukana on kohtauksia taistelukentältä.
Paroni Ochs auf Lerchenaun rooliin saatiin oopperatähti Michael Bohnen, joka oli Straussin oma suosikki tähän osaan. Mukana on suuria ranskalaisia esiintyjiä. Marsalkatarta esittää Huguette Duflos, Comédie-Françaisen näyttelijätär, jolla oli jo mittava elokuvaura. Octaviania ei elokuvassa tulkittu housuroolina, vaan esittäjänä oli ranskalainen Jaque Catelain, jonka kuuluisin rooli oli ollut Marcel L’Herbierin elokuvassa L’Inhumaine (1924).
Elettiin kuitenkin mykän elokuvan viimeisiä vuosia, ja äänielokuvan läpimurto oli jo alkanut. Suurin odotuksin tehty Ruusuritari ei saanut näissä oloissa niin laajaa levitystä kuin se olisi ansainnut. Välittömästi ruvettiin myös suunnittelemaan äänielokuvaversiota. Ohjaajaksi oli vireillä Yhdysvaltoihin muuttanut Ernst Lubitsch, joka teki kaikkien aikojen filmatisoinnin Iloisesta leskestä (1934).
Ruusuritarin elokuva-aineisto on historian pyörteissä kokenut kovia ja osittain kadonnut, mutta siitä on tehty hienoja rekonstruktioita vuodesta 1961 lähtien. 1980-luvulla Berndt Heller toi sen takaisin kinokonserttikiertoon. Vuonna 2006 Filmarchiv Austria on restauroinut sen parhaista materiaaleista, ja Frank Strobel johti Richard Straussin restauroituun versioon sovitetun musiikin alkuperäisessä ensiesityspaikassa Dresdenin oopperatalossa.
Antti Alanen