Tampere Biennalen taiteellinen johtaja Sami Klemola on seurannut pitkään sekä elektronisen musiikin alalajien tapahtumia, klassisen nykymusiikin kenttää, kokeellista rockia että improvisaatiohenkisiä festivaaleja.
”Olen vuosien varrella huomannut, että näissä genreissä luodaan todella saman kuuloisia asioita, vaikka tekijöiden lähtökohdat ovat täysin erilaiset”, hän kertoo.
”Genreillä on kuitenkin omat uskolliset yleisönsä, jotka – kärjistetysti – eivät juuri ole kiinnostuneita siitä, mitä muiden lajien sisällä tapahtuu. Olisi avartavaa, jos nämä eri musiikinlajien yleisöt voisivat uskaltautua hiukan vieraamman genren konserttiin huomatakseen ehkä, että loppujen lopuksi musiikki ei olekaan kovin erilaista”, Klemola selittää Äänirajoilla-teemalla kulkevan 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän festivaalin lähtökohtia.
Kuvataidetta vai musiikkia?
Äänitaide on jo pitkään kiinnostanut Klemolaa. ”Se on yksi niitä musiikin osa-alueita, joita säveltäjät jostain syystä eivät kovin paljon tee. Äänitaide on ollut ennemminkin kuvataiteilijoiden intresseissä, vaikka säveltäjät voisivat ihan yhtä hyvin luoda sitä myös. Äänihän on erityisesti säveltäjien työkalu”, hän pohtii.
Äänitaiteen peruskysymyksiä ovat akustiset ja psykoakustiset ilmiöt; se pohtii kuulemisen ja kuuntelemisen sekä musiikin ja hälyn eroja. Klemola halusi äänitaidetta mukaan Tampere Biennaleen jo senkin takia, ettei sitä ole aiemmin esitelty tässä mittakaavassa suurilla suomalaisilla festivaaleilla. Tampereen taidemuseon mukaantulo mahdollisti puolestaan sen, että näyttelyitä on näin monta.
Tampere Biennalessa esillä oleva äänitaide on suurimmaksi osaksi installaatioita. Live-esiintyjiä ei festivaalin äänitaidenäyttelyissä ole – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
”Juha Valkeapää on veistänyt valtavan puu-ukon, jonka kanssa hän festivaalin ajan lauleskelee Vanhan Kirjastotalon Emil-galleriassa. Valkeapää on itse osana installaatiotaan”, Klemola kertoo.
Suurin osa Tampere Biennalen äänitaiteesta on valmiita teoksia, mutta ensiesityksiäkin on muutama – muun muassa jo mainittu Juha Valkeapään Puu-ukko sekä Sibelius-Akatemian opiskelijoiden Antti Suomalaisen ja Hugh Sheehanin eri puolille kaupunkia julkisiin tiloihin sijoittuvat teokset. Lisäksi ensiesityksiä ovat Ville Raasakan ja Minna Leinosen uudet kaupunkitilaa kommentoivat teokset.
Gallerioista puistoihin ja käytäville
Galleria Rajatilassa on esillä kaksi tunnettua ääni-installaatiota. Pink Twinsin – veljekset Juha ja Vesa Vehviläinen – Inwards to Infinity -teoksessa ääni on vahvassa roolissa; neljä levysoitinta toistaa kukin omaa äänilevyluuppiaan ad infinitum. Marko Timlinin installaatio Bits and Bytes on puolestaan kuvallisempi; taulujen asetelmiin kootut 104 korppuasemaa saavat aikaan ikään kuin mekaanisen orkesterin, jolle Timlin on kehittämänsä ohjelman avulla säveltänyt musiikkia.
Tampereen taidemuseon tiloissa puolestaan on tekeillä performanssi, jonka tuottavat Korvat auki -yhdistyksessä toimivat pianonvirittäjäopiskelijat Kalle Autio, Onni Jerkku, Nelli Toikkanen ja Miska Männikkö. Pr(I)vate p(I)ano part(I)c(l)e)s -nimisessä performanssissa piano puretaan ja sen osista rakennetaan jotain uutta. Pianon purkaminen on oleellisessa osassa myös Sándor Vályn installaatiossa Young Dionysos.
Galleria Himmelblaussa esillä olevassa teoksessa yhdistyvät video, jossa hajotetaan pianoa muun muassa kirveellä ja porakoneella, valokuvia, maalaustaidetta, alkuperäisen pianonhajotusoperaation yhteydessä äänitetty materiaali sekä pari romutettua pianoa. Omalla tavallaan installaatio pohtii elämän kiertokulkua – kuolemasta syntyy uutta elämää.
Äänitaide leviää Biennalen aikaan myös gallerioiden ja konserttisalien ulkopuolelle. Tampere-talon talvipuutarhassa on mahdollista kokea kansainvälisesti tunnetun Petri Kuljuntaustan teos Wætergefeall, vesiputous, ja muun muassa progeyhtye Wigwamista tuttu Esa Kotilainen tuo Moog-syntetisaattorilla luomiaan outoja elektronisia linnunääniä Kirjastonpuistoon. Biennalen äänitaiteen julkisten tilojen valloitus ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan urbaaneihin puistoihin, sillä vuoden 2015 mediataiteen valtionpalkinnon saaneen Shinji Kankin Digital Music on Paper (InAudible Music composition) on esillä Mediatunnelissa Finlaysonin vanhalla tehdasalueella.
Teksti: Hanna Isolammi
