VÄHEMMISTÖJEN ÄÄNET ESIIN

Torgeir Vassvik ©Rikskonsertene

 

Helsingissä järjestettävä Etnosoi-festivaali (3.–16.11.) tuo esiin vähemmistöjen musiikkia. Torgeir Vassvik on tunnetuimpia saamelaiskulttuurin musiikillisia sanansaattajia. Pakolaisten yhtyeet taas muistuttavat siitä, millainen kulttuurinen rikkaus maahanmuutto voi olla.

 

Hän jäi heti mieleen. Pieni ja notkea mies, huppari päällä, farkut jalassa, marssi mikrofonin äärelle ja ryhtyi ääntelemään. Kurkusta tuli mitä hämärimpiä ääniä ja esiintyminen oli fyysistä ja vangitsevaa. Samalla hän rämpytti kolmikielisellä kitarallaan parin äänen ostinatoja.

Viime syksyn Folkelarm-festivaalilla Oslossa yksi omista löydöistäni oli Torgeir Vassvik. Hurja sanaton äänenkäyttö ponnistaa joikun ja kurkkulaulun maailmasta ja hän säestää itseään nelikielisellä kitaralla tai suurella kehärummulla. Yhteispeli kanssamuusikoiden kanssa oli koko ajan elävää ja esitys muodosti yhden orgaanisen kokonaisuuden ilman erillisiä kappaleita. Vassvikin rohkea muusikkous jakaa varmasti mielipiteet. Itse näin siinä jotain ainutlaatuista.

Tavatessani Torgeir Vassvikin kävi heti selväksi, että tässä on vahva persoonallisuus. Silmät kiiluvat intensiivisesti ja samalla pilkettä silmäkulmassakin löytyy. ”Ai olet Suomesta?! Minä kovasti odotan pääseväni Suomeen esiintymään, kaivamaan suomalais-ugrilaisia juuriani!”  

Marraskuun Etnosoi!-festivaalilla Vassvik pääsee vihdoin niitä tutkiskelemaan, uudessa Ural Pop -yhtyeessä yhdessä kansanmusiikin professori Kristiina Ilmosen ja muusikko-soitinrakentajamestari Rauno Niemisen kanssa. Ilmosen ja Niemisen soitinvarasto (perkussiot, huilut, sarvi, kantele, jouhikko, munniharppu…) täydentää mukavasti Vassvikin kitarariffejä ja äänitaidetta.

Torgeir Vassvik ei ole musiikkialalla mikään tulokas, mutta hänen uransa tuntuu olevan mukavassa nousujohteessa juuri nyt. Tänä syksynä Vassvik-yhtye on valittu maailmanmusiikkimessu WOMEXin showcase-esiintyjäksi. Tässä yhtyeessä soittaa kolme norjalaista jousisoittajaa (viulu, sello ja islantilainen fidla). Nämä pelottomat muusikot ovat valmiita sukeltamaan mihin vain, Bachista nykymusiikkiin. Vassvikin musiikissa jousisoittimien käyttö on hyvin perkussiivista, ja kappaleiden rakenne elää.

 

Ihminen on osa luontoa

Torgeir Vassvik on kotoisin Norjan Gamvikistä, karusta ympäristöstä Jäämeren rannalta. Hän on saamelainen, mutta pistää samalla mahdolliset ennakkokäsitykset saamelaisesta kulttuurista raikkaasti uusiksi. Hän ei esimerkiksi käytä saamenpukua eikä puhu saamen kieltä. Sen sijaan hänen musiikissaan voi kuulla raa’an pohjoisen maiseman.

”Kannan sen luonnon sisälläni, näen edelleen siitä unia, mutta kaikki, minkä elämässäsi kohtaat, on osa sitä mitä luot. Luonto pärjää varsin hyvin ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi elää ilman luontoa. Karu maisema, jossa vartuin, on läsnä kaikessa, mitä teen.”

Hurja äänenkäyttö perustuu vanhaan joikuperinteeseen, joka muistuttaa kurkkulaulua. Vaikutteita on kuitenkin otettu myös muualta.

”Joiku on inspiroinut minua aivan lapsuudesta asti, mutta olen myös kuunnellut isäni soittamaa mandoliinimusiikkia ja soittanut indierock-yhtyeissä. Hyvin varhain kiinnostuin tuvalaisesta kurkkulaulusta. Yhdessä hyvin vanhojen joikuäänitteiden kanssa se on muokannut ääneni timbreä ja innostanut uusiin sävellyksiin. Myös kitarani on samassa vireessä kuin tuvalainen doshpuluur-soitin.”

Sanoja Vassvik ei käytä lainkaan.

”Lapsuudessani joikussa ei ollut tekstiä, mutta joillain alueilla tämä estetiikka on muuttunut. Koska en ole koskaan oppinut puhumaan saamen kieltä, sanaton estetiikka sopii minulle hyvin, ja musiikilla voi ilmaista asioita, joille sanoja ei löydy.”

Kun mainitsee saamelaiset, Torgeir Vassvikilta irtoaa melko kriittisiä mielipiteitä Norjan tavasta kohdella saamelaisia, Pohjois-Euroopan alkuperäiskansaa.

”Kasvoin Saamenmaalla, pienessä rannikkokylässä, jossa Norjan hallitus ajoi voimakasta assimilaatiopolitiikkaa. Tämä alue tuhottiin täysin vuonna 1945 ja sen jälkeen oli helpompi muuttaa se täysin norjalaiseksi. Elettiin siis post-saamelaista aikaa. Tiesin kuitenkin varhain olevani saamelainen ja kannan tätä aina mukanani. Musiikki on ollut tärkeä osa matkaani takaisin kohti saamelaisuutta. ”

Tove Djupsjöbacka

Edellinen artikkeliKeho puhuu, kieli soi
Seuraava artikkeliMyyttisten maailmojen kitarakonsertto